18. maaliskuuta 2019

Kimpullinen iloa


Viikko sitten pistäydyin Halpa Hallissa,
jossa oli monenlaisia ’kukkakiusauksia’;
tulppaaneita, kirsikanoksia sekä erivärisiä eustomakimppuja.

Minulla teki oikeastaan mieli kirsikanoksia,
mutta päädyin kuitenkin eustomakimppuun.
Tosin minua vähän arvelutti, että oliko kimppu nuppuinen vai aavistuksen nuutunut,
mutta hyvä ostos se lopulta oli.



Ilokseni kimppuun on avautunut nyt ihanasti kukkia.
Ja tuo väri on minusta niin kauniin keväinen, herkkä, keveä.

Tästä kimpusta on jo nyt ollut  pitempi ilo kuin tulppaaneista olisi ollut.
Seuraavaksi  mahdan sitten ostaa niitä kirsikanoksia,
jos niitä vielä on tarjolla.

Tai sitten haen omasta omenapuusta oksan,
sillä oksien hyötäminen on hauskaa kevätpuuhaa.

Minulla on jo mustikanvarpuja maljakossa.
Kerrattain otin myöhemmin keväällä  punaviinimarjapensaan oksia maljakkoon 
ja niihin tuli lehtien lisäksi pienet marjatertut, klik.
Tuomenoksaa myös on kiva hyötää.

Minkälaisia kukkia sinulla on nyt maljakossa?
Oletko sinä ottanut jo jotakin oksia maljakkoon kevään vihreän toivossa?



Kevättä kohti mennään.
Tänään oli tulvimiseen asti sulanutta vettä teillä ja parkkipaikoilla.

Pihassamme on näkynyt muutamana päivänä 
lirejä eli veden kulkemisuomia kaivava kaksimetrinen mies.
Se on yksi varma keväänmerkki! 💚

Kaisu

13 kommenttia:

  1. Kaunis kimppu. Itselläni vain vaaleanpunainen kynttilä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kynttiläkin on ihana ja sinulle on kukkaisajatuksia vaikka meille muille jakaa! <3

      Poista
  2. Onpa kauniita kukkia. Meillä on nyt monta maljakkoa esillä, yhdessä neilikoita, toisessa miehen saama valkoinen nätti kimppu ja kolmannessa pajunoksia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa! <3
      Juhlien jälkeen kukat ovat ihania muistoja ja juhla jatkuu niiden myötä vielä pitkään!
      Pajunkissoja olen katastellut, mutta vielä ovat piilossa! ;)

      Poista
  3. Ihana kimppu💛Meillä ei ole maljakossa kimppuja,mutta eilen sain Esikon ruukussa.Ei ollut mikkään juhlapäivä, mutta oli hoksannut kauppareissulla ja aatellut ilahduttaa.Tämän takana oli mieheni.😊t.Pirta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Mies! :)
      Juurikin arjen parhautta yllätyskukat!
      Ja Esikko on niin kaunis, pieni keväinen kukka. Keltaisena oikea päivänpaiste!

      Poista
  4. Varaslähtö kevääseen erilaiset oksat maljakoissa, näkee mitä on odotettavissa vähän myöhemmin. Täällä etelässäkin pidin luumupuun oksia sisällä, nyt kevät on jo pitkällä ja hedelmäpuumme kukkivat täyttä päätä. Aurinkoista kevään odotusta. Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oksien hyötäminen on juurikin varaslähtö kevääseen! Hyvin sanottu! Kevään odottamisen malttamattomuudessa kaikki keinot ovat sallittuja! <3

      Poista
  5. Minä "tuhlaan" leikkokukkiin rahaa syys- ja talvikuukausien ajan, jolloin luonnon oma kukkakauppa on kiinni. Kukat tuovat kyllä kimpullisen iloa mukanaan ja mikäli niitä ei maljakossa ole, mielikin tahtoo olla apeampi. Parhaimpia ovat juuri sellaiset kimput, joiden kehittymistä nupusta kukaksi saa seurata vierestä ja ihastella yhä uudelleen uuden kasvun ihmettä. Miten se niin voimaannuttaakin!

    Eilen ostin ensimmäisen ruukkunarsissin, jotka pysyvät viileässä eteistilassamme kauniina pitkään. Olohuoneen lipaston päällä on kimppu jaloleinikkejä, neilikoita ja harsokukkia, joista tykkään paitsi niiden herkän ulkonäkönsä myös kestävyyden vuoksi.

    Olen oppinut vuosien saatossa muutamille leikkokukille sopivan menetelmän, jonka avulla kukat säilyvät jopa viikkoja hyvänä. Vaihdan maljakon veden päivittäin uuteen ja raikkaaseen ja lisään joukkoon ruokalusikallisen hienosokeria. Toisinaan leikkaan myös varsiin uuden imupinnan, tosin jotkin lajit eivät pidä siitä lainkaan, kun taas toisiin se tuo lisää elinvoimaa. Kantapään kautta kai tuonkin oppii parhaiten. 😉

    Ihana keväänmerkki tuo lirejä kaivava mies! 😘 Meidänkin pitäisi vissiin noita lirejä kaivaa, sillä meinaa autokatos olla tulvan vallassa kohta!

    Lumet sulaa, räystäät tippasee vettä ja linnut laulavat taukoamatta. Eilen huomasin talon eteläseinustalle, siihen lämpimään auringonläikkään nousseen lumikelloja, noita pakkasta ja routaa uhmaavia ihania pieniä kevätkukkijoita. Kevät ottaa nyt tosissaan ensimmäisiä, ihania askeleitaan ja tuo meille jälleen nähtäväksi sen, miten uusi, hentoinen elämä alkaa hiljalleen kasvaa syksyllä lakastuneen tilalle. Talven valta on taittunut! 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania kukkaisajatuksia Kaaru! <3
      Talviaikana pitää kyllä hemmotella itseä kukkasilla ja toki nauttiihan niistä koko perhe tässä rinnalla.

      Meillekin kotiutui eilen keltainen ruukkunarsissi, jonka jätin uhkarohkeasti tuonne kuistille. Ne kun tahtovat täällä lämmössä venyä pituutta turhan nopeasti.

      Kyllä sinä olet reipas, kun leikkokukistakin jaksat noin huolehtia. <3 Muistan, että opiskeluasunnolla laitoimme tulppaanikimpulle perunajauhoja veteen. Keinoja on monia! ;)

      Täälläkin on ollut tosi loskaista kaduilla ja kujilla. AUtot ovat jääneet kiinni sohjoon ja kulkeminen pyörällä oli muutamana päivänä työlästä. Mutta siitä se kevät etenee!

      Uskomatonta, että teillä jo lumikellot siellä soittavat kevättä! <3 On tämä aivan huikeaa aikaa seurata kevään merkkejä!

      Kevätpäivien voimauttavaa iloa Sinulle ja perheellesi sinne! <3

      Poista
  6. Leikkokukat on kyllä niin ihania! Itse ostan viikottain jonkun kimpun. Yhdellä viikolla ostin sellaisen sekakimpun, jossa oli monenlaista vihreää, sitten jotain kukkivaa ja yksi iso varsi jotain liljaa, joka oli ihan nupussa. Arvelin, ettei sillä varmaan ole voimaa aueta, mutta se oli nuppunakin oikein kaunis. Mutta mitä vielä? Sen kuudesta nupusta neljä aukesi ja se kukki yhteensä pari viikkoa. :)
    Tuo "hyötää" sana on minulle ihan uusi. Siis mitä se tarkoittaa? Hyödyntää? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noissa sekakimpuiss voi olla joskus kivoja uusia tuttavuuksia ja mukavia ylläreitä! <3 Joskus
      voi joku oksa kestää muiden nuukahdettua vielä pitkäänkin itsekseen ja ilahduttaa mukavasti näin.

      Piti muuten oikein tutkia, josko olen uuden verbin tässä kehitellyt! ;)
      Wikipedian mukaan "hyötäminen on puutarhanhoidossa käytetty keino, jolla kasvien vuosirytmi saadaan sekaisin ja kasvi saadaan kukkimaan väärään aikaan". Netistä löytyi myös substantiivi "hyötö" ja kielitoimiston sanakirjassa on myös verbi "hyötää eli jouduttaa"! :) Mielenkiintoinen tämä meidän kieli.

      Että kyllä Pikku Akka, kun "hyödän" niin kyllä hyödynnän vuodenaikoja, kasveja, mielikuvitusta ja niin edelleen.<3

      Mukavia hyötöjä sinnepäinkin! <3

      Poista
    2. Kiitos sanastoni rikastuttamisesta. :)

      Poista