21. maaliskuuta 2019

Betonimunia



Yksi varma kevään merkki on 
ostoslistalla oleva S30 kuivabetonisäkki 
ja betonitöissä huitelevat ajatukset.
Tällä kertaa oli projektin  teemana kestävät pääsiäismunat kuistilla olevaan betonivatiin.


Puhaltelin munia, huuhtelin sisustat ja jemmasin kuoret valumuoteiksi. 


Yritin tehdä munan suipompaan päähän pienemmän puhallusreiän,
jonka teippasin sitten ennen valua umpeen maalarinteipillä.


Kuivabetonista tein jogurttimaisen seoksen, jota oli helppo ujuttaa kuoren sisään.

Aluksi laitoin pienellä kertakäyttölusikalla,
mutta lopuksi päädyin taittamaan purkin sivuun kaatonokan 
ja valutin massan suoraan purkista kuoren sisään.

Todeksit tuli taas ajatus, että tehdessä oivaltaa ja tekemällä oppii! 
Täyttövaiheessa hölskyttelin munankuorta, jotta ilmakuplat lähtisi pois valusta.

Kuivatin munia huoneenlämmössä päivän,
ja kuori irtosi silloin hyvin pois valusta. 
Munat olivat silloin vielä vähän kosteita, 
että ehkä toisen päivänkin olisivat voineet olla kuivamassa ennen kuorimista.


Valuvikoja voi hioa hienolla hiekkapaperilla tai betonityön syrjällä.
Toki näihin saa jäädäkin käsityön ja oman käden jälki
-ja niin niihin kyllä  jäikin! ;)

Ja parasta on, 
että nämä koristemunat kestävät pääsiäisestä pääsiäiseen!



Piti käydä kurkkaamassa ensimmäisistä betonitöistä tekemäni postaus,
josta olikin mennyt jo vuosia, klik.
Betonitöistä on tullut minulle kiva, edullinen harrastus
ja monenmoista on tullut jo kokeiltua.
Betonitöitä löytyy blogistani tunnisteella "betoniaskartelu".


Poika pyysi valamaan pikkutilpehöörien ja  avainten säilyttämiseen neliskanttisen kulhon.
Siitä jatkan jonakin päivänä tätä kivaa puuhastelua.

Pieniä juttuja voi valaa ihan tässä keittiössäkin,
kun on "taktiikka" kohdillaan
eli poisjoutavia astioita valun tekoon,
puutikku laastin hämmentämiseen,
kertakäyttölusikka massan nostelemiseen
ja kertakäyttöhanskat käsiin.
Ja betonia ei saa laittaa missään muotoa viemäriin!

Joko sinä olet kokeillut kuivabetonia ja betonitöitä?
Tai valanut jostakin muusta materiaalista?

Tällaisia pikkuisen jo pääsiäistunnelmaisia terveisiä Sinulle
täältä vesisateisesta torstai-illasta!

Kaisu










18 kommenttia:

  1. Näyttääpä kivoilta!
    Betoniaskartelua olisikin kiva kokeilla joskus.
    Mukava blogi sinulla, jäin lukijaksi. :)

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari, kiitos kauniista sanoistasi ja tervetuloa Tau(v)onpaikkaan! <3
      Toivottavasti jatkossakin löydät täältä mieluisia asioita!
      Suosittelen kokeilemaan betonia! Paljon hyviä vinkkejä löytyy blogeista, netistä sinänsä, kirjoista...

      Poista
  2. Ompa kivoja! Näitä on tarkoitus itsekin kokeilla🤗 ihana kevät ja pääsiäinen 🌼

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla! Terapeuttista hommaa, sanoisin!
      Kiitos tykkäyksestä! <3

      Poista
  3. Tulipa kauniita! :)
    Mulla on vieläkin kaikki betonityöt ihan suunnitteluasteella. :D

    VastaaPoista
  4. Hienoja betonimunia!
    Hyvää viikonloppua!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tykkäyksestäsi! <3
      Suloista sunnuntaita Sinulle! Aurinko paistaa. Kevät!:)

      Poista
  5. Onpa kauniita! Aivan ihanaa askartelua. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat kyllä kivoja sisustusjuttuja. Minulla on mökillä betonilinnun pesä täynnä munia ja nyt on kotonakin. Tykkään minäkin näistä! <3
      Kevään iloa meille molemmille! <3

      Poista
  6. Miltähän näyttäis jos dippais maaliin nuita munia...niinkuin lapsena koristeltiin kananmunan kuoria. Öljypohjainen maali ois kiiltävä.hauskan näköisiä toki harmaanakin.

    Harakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Harakka
      Maalaamista voisi kokeilla. Tai vaikka servettitekniikalla koristelua. <3
      Sanoin muuten eilen, että pitääpä puhaltaa vielä munia ja koristella niitä pienten vieraiden kanssa kuin ennen kotona tehtiin. Että samoissa ajatuksissa täällä -lapsuuskodin pääsiäisessä. <3
      Keväisten päivien iloa ja ihania juhlavalmisteluja sinne! <3 Ajatuksissa olette!

      Poista
  7. En ole koskaan kokeillut tehdä betonitöitä, mutta nähtyäni nämä sinun pääsiäismunat en voi olla ihailematta miten hienoja niistä tulee! Todella upeita ja kestävät todella vuodesta toiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos sinulla vaan on joskus mahdollisuutta tutustua betonitöiden tekoon niin kokeile ihmeessä.
      Kaikki muoviset kipot ovat oivia valumuotteja ja jopa kananmunankuoretkin.
      Ja näistä on iloa pitkään. Eivät hevillä säry! ;)

      Poista
  8. Onpas hauska idea, enpä ole jotenkin tajunnut, että betonista voi tehdä vaikka mitä myös. Varmasti vielä kestävät ainakin pitkään. Mieheni onkin juuri tekemässä betonista meille pihapolkua niin voisin itsekin ottaa projektiksi tehdä tuollaisia munia, jos ne kerta noin helposti syntyy. Kiitos ihanasta vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun olet löytänyt tähän päivítykseen. <3
      Oletkohan jo kokeillut betonitöitä ja ehkäpä munien tekemistä!?

      Poista