31. maaliskuuta 2019

Arjen pieni ilo - uudelleen kukkiva kaktus


Joskus käy niin iloisesti, että kukan kukittaminen onnistuu 
ja kukinnot tuovat uutta iloa aikojen päästä.
Tämä kaktus on sellainen iloinen ylläri minulle, 
että kirjoitan siitä muistoksi tänne blogiinkin.


Reilu vuosi sitten jouluna vietimme äitini kihlajaisia, klik
ja sain silloin vaaleanpunaisena kukkivan kaktuksen.
Minua neuvottiin  jättämään kaktus kukkimisen jälkeen unholaan.
Kokemusperäisen tiedon mukaan sillä keinoin se saattaisi kukkia toistenkin.

~~~~

Tein työtä käskettyä
ja vein lakastuneen kaktuksen vierashuoneeseen. 
Yritin unohtaa sen eli annoin olla levossa,
kuivilla, huomiotta.😘
Se ei ollut minulle helppoa,
sillä kaktus oli koko ajan jotenkin silmissä 
ja sen näköinen, että sille pitäisi kyllä tehdä jotakin. 
Sen näköinen, että ei tuosta taida tulla mitään, roskiin varmaan joutaisi!

Helmikuulla ajattelin,
että kyllä kai unohtamisellakin on rajansa 
ja kannoin kaktuksen erkkerin kukkapöydälle.


Talvilomalla huomasin ilokseni siinä nuppuja
ja kysyin lisähoito-ohjeita kotoani, 
jossa kukat kukkivat ilman suuria ponnistuksia.

"Kastele ja puhu sille,
vaan älä liian paljon,
äläkä liikuttele!" 

Näiden hyvien hoito-ohjeiden ja saatesanojen myötä 
kaktus on avannut nyt pari nuppua 
eli minä onnistuin saamaan sen kukkimaan uudelleen. 

Nyt mietin
onko tämä joulukaktus, kun sain sen jouluna
vai pääsiäiskaktus, kun se kukkii näin kevään juhlan alla!😊
Vai onko tämä vaan pelkkä Kaktus?



Joka tapauksessa tämä oli minulle työvoitto,
sillä kaktus on minulle tärkeä muisto.
Se  tuo mieleeni ihanat jouluiset kihlajaiskahvit
ja sen rakkauden, joka on kantanut  ja kantaa näitä kahta jo iälle ehtinyttä! <3 
Kaktus kantaa viestiä, että rakkaus on ihmeellinen!

Tästä kukinnasta innoittuneensa toin tänään mökiltä  viime keväänä 
eräältä roskalavalta pelastamani  vanhan, vanhan  kaktuksen.
Vein sen silloin mökille ja unohdin sinne nurkkaan.

Vaihdoin äsken mullat ja isomman ruukun.
Nyt mökin kaktus pääsi ihmisten ilmoille ja valoon.
Jään odottelemaan,
 josko sekin nuppuuntuisi ja näyttäisi kukintojensa värin ja loiston!🌸


Tällaista pientä arjen iloa tällä kertaa.
Olen huomannut, että vanhemmiten pienetkin asiat koskettavat minua
ja haluan tehdä ne kuuluviksi ja näkyviksi muillekin.

Elämän onni ja ilo on ympärilläni pieninä hippuina, siruina ja  helminä.
Minun pitää kiiruhtaa hitaasti ja nähdä ne. 
Olen iloinen ja kiitollinen,
että vähitellen onnistun siinä! 

<3

Perheen pikkujoulussa sain lapsiltani vuoden tittelin " Äiti, the tunne". 
Se kuvastaa tunteellista suhtautumistani moniin asioihin.

Herkkyys on hieno juttu, 
mutta toki joissakin kohden se voi olla taakka ja rasitekin.
Täytyy yrittää löytää se kultainen keskitie tässäkin asiassa,
sikäli kun se on löydettävissä! 


Maaliskuun viimeisen päivän tervehdys!
Aurinko paistaa ja lumet sulavat.
Joutsenten riemullinen lento toi äsken aimo annoksen kevään iloa.
Elämme ihanaa aikaa!

Kaisu














6 kommenttia:

  1. Ihana postaus sinulta taas! Kaunista kieltä mm.tuo" joutsenten riemullinen lento"💚💛T. Pirta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirta kauniista, kannustavista sanoistasi!💛 Välillä tuntuu, onko aihepiirini kovin arkisia ja mitättömiä, mutta ne ovat minulle merkityksellisiä ja jäävät tänne talteen. Ihana kuulla, että sanani ilahduttivat Sinua!💛

      Poista
  2. Olet saanut kivan pääsiäislahjan kaktukselta, siitä on iloa pitkäksi aikaa. Neuvot ovat olleet hyviä ja jatkat vain samaan tapaan. Erilaiset kasvit tuovat väriä arkeen, itsekin ilahdun, kun kukkani kasvavat. Viimeisin kokeiluni ovat orkideat, vanhemmat työntävät uusia kukkavarsia ja odottelen minkävärisiä kukkia ilmestyy. Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irmeli, kukkien kasvun ja kukintojen kehittymisen seuraaminen on mielenkiintoista. Ja kohta sitä pääsee ulkonakin havainnoimaan. :)
      Orkideat ovat kauniita, uljaita kukkia. Minä en ole koskaan niitä kukittanut. Minä en tiedä missä pitäisin niitä sen väliajan ja en enkä ole uskonut siihen, että onnistuisin saamaan niitä uuteen kukkaan. Ehkäpä sitäkin pitää tässä seuraavan orkideankin kanssa kokeilla! ;)
      Ilo se on pienikin ilo! <3

      Poista
  3. Ne helpoimmat orkideat saavat olla valoisassa paikassa kukinnan jälkeenkin, kerran viikossa upotan ruukut vesipaljuun ja valutan hyvin, välillä veteen hieman nestemäistä lannoitetta, kaikki vielä hengissä. Värikästä kokeilua tämäkin. Irmeli

    VastaaPoista
  4. Kaisu, The Tunne! Ihana lisänimi! <3 Ole onnellinen tuosta nimestä. :)
    Kaktukset ovat minulla ainoita, jotka kukkivat. Annan niille täydellisen levon noin marraskuusta helmikuun loppuun. :)

    VastaaPoista