Tämä torstai on tehty kukista ja onnellisesta mielestä

Kesäkuun iloa on saada valita kukkia kotipihalle

lajeja ja värejä pursuvista hyllyistä.

Siellä kukkapaljouden keskellä silmä kuitenkin useimmiten  hakeutuu

 tuttujen, huolettomien ja varmojen kukkijoiden luo 

ja hetken pyörittelyn jälkeen niitä jo kertyy paperikassiin.
Niin tutusti kävi minulle tänään
ja sitten vietinkin lähes koko vapaapäiväni pihahommissa.

Markettoja,

valkeita  Ahkeraliisoja,

jotka ovat viihtyneet menneinä kesinä meillä ja minun hoidossa.😊

Kuistilta sai paikkansa äitienpäivähortensia.

Niin kauniin värinen ja kukkaisa.

Olen yrittänyt sitä vaalia kuin silmäterää.

Hortensia tuntuu tarvitsevan paljon vettä.

Pari kertaa tämä on jo nuukottanut sen näköisenä, 

että peli on menetetty.

Mutta 'ensiapuvesi' on onnekseni sen vielä sen virkistänyt.

Siinä etukuistilla sillä on hyvä paikka.
Nurkkaus, johon pallot ja mailat eivät ekana ainakaan lennä.

Ja sitten nämä alkukesän ihanuudet.

Kukkien peittoon puhkeavat omenapuut.

Illalla olin ihailemassa luontoa tuolla takapihalla.

Poikani tuli sinne antamaan minulle ostamansa lyyran.

Siinä kukkapilven siimeksessä halasimme,

seisoimme rinnakkain hetken.

Omenapuu kukkaloistossaan.
Lapseni täynnä elämän iloa, onnea,

luottamusta tulevaan.

Minä, pieni äiti hänen rinnallaan pikaisesti kävin

 läpi nämä päivät, vuodet,

sen miten tähän hetkeen on tultu.

Kasvun ihme, elämän kiertokulku.

Sitä tässä ympärilläni on.

Monella tapaa.

Tämänkesäisen marjaomenapuun kukinnan muistan aina.  💙

-Kaisu-