Melomassa työporukan kanssa

Eilen oli yksi alkukesän kauneimmista päivistä ja se sopi meidän työporukalle oikeinkin hyvin.

Olimme nimittäin varanneet opastetun melontareissun kaupunkimme lähisaareen.

Tämä oli minulle (niin kuin taisi olla meille kaikille) ensimmäinen kerta ja sitä myöten mieleenpainuva elämys ja mukava kokemus. Opas antoi meille pikaohjauksen ja sen jälkeen lähdimme kanavaa pitkin merelle ja saaren laavua kohden. Siellä nautimme retkenjohtajan keittämät nokipannukahvit ja evässämpylä ja makkarakin maistuivat hyvälle siellä luonnon helmassa. 

 Kaikkialla niin paljon kaunista. Saaren nurmi täynnänsä ahomansikan kukkia ja rannoilla terhakat tyrnipuskat odottivat omaa aikaansa puhjeta marjaloistoonsa. Paluumatkalle tyyntyvä veden pinta, lintujen lennot sinistä taivasta vasten, joutsenperhe poikasineen. Kesä ja ihmisten hymyilevät kasvot.

Olen asunut jo kauan täällä, mutta saaristo on jäänyt minulle sisämaan kasvatille aivan tuntemattomaksi näin kesäaikaan. Auringon paisteisessa vesirajassa liukuessa koin valtavaa vapauden tunnetta, mutta toisaalta suurta kunnioitusta veden massaa ja valtaa kohden. Sitä samaa toisaalta kuin talvella jäällä kulkiessa.

Olen aina katsellut melojia rannalta ja ihastellut, sitä kepeää menoa veden pinnalla. Olen mielissäni siitä, että olen nyt kokeillut tätä kesäistä lajia. Että olin uskaltanut lähteä mukavuusalueeltani ja onnistunut ilman kippaamista veteen! ;)

Me kaikki olimme tyytyväisiä tähän työhyvinvointipäivään ja sen antiin. 

Liikuntaa, 

tuttua, turvallista melontaseuraa,

haastetta,

 elämyksiä, 

luonnon rauhaa ja kauneutta.

Mitäpä muuta sitä kolmeen tuntiin mahtuisikaan!

Toki  lisäksi vielä kehollinen tuntemus;

ihana raukeus, 

kun pieni jännitys ja reissun täyttymys sulautuivat yhteen.

Kiitos huikealle oppaalle,

kiitos  huipulle työtiimille.

 

-Kaisu- 

Jk. Se harmittaa, että kännykät jätettiin rannalle.

Olisi saanut ihania kuvia.

Nyt ne ovat muistoina sydämen sopukassa.