Pitseistä kieputettu kranssi

Marraskuu on kulunut kuin siivillä jo sen puoliväliin.

Joulusta kuiskitaan siellä ja täällä.

Pimeisiin marraskuisiin päiviin tulee iloa ja valoa lähestyvän juhlan valmistelemisesta.

Onneksi korona ei kiellä joulua.

vaan oikeastaan päinvastoin mahdollistaa paneutumisen kodin laittamiseen ja  

joulufiilistelyyn.

Minultakin kysyi ihana työtuttu, että olenko jo aloittanut jouluaskartelut.

Itseasiassa vähän hämmennyin,

kun enhän minä ole rikkaa ristiin vielä laittanut,

Yleensä tässä vaiheessa on ollut jo monenlaisia väkerryksiä ja virityksiä vireillä,

mutta nyt päivät ovat täyttyneet kaikesta muusta kuin kätten töistä.

Välillä elämässä on päiviä, joihin ei päivä paista.

Eteen voi tulla ihmissuhteissakin yllättäviä asioita,

käsittämättömiä juttuja,

jotka aivan kuin lamaannuttavat hetkeksi totaalisesti.

Välttämättömän saa tehtyä

ja loppu aika menee ihmetellessä,

ajatuksia järjestellessä.

Tyyneysrunon sanoin voi vain toivoa itselle

 tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa,

 rohkeutta muuttaa, mitkä voin

ja viisautta erottaa nämä toisistaan.

Tänään innostuin. 

Etäkoulutuspäivän jälkeen kaivoin esille kauan sitten kirppikseltä ostamani pitsit

ja kieputin ne fleecesuikaleella päällystämääni styroxrenkaaseen.

Hyödynsin kranssiin muutaman isomman helmen lisäksi helmiä rikkoutuneesta hiussoljesta. 

Pitsikranssi sai paikkansa lasiovesta.

Kuvaaminen oli aika haastavaa hämärän hyssyssä,

kun jokapaikasta tuntui peilautuvan lasiin valoja ja heijastuksia.

Siinä kranssi ja kauniit elementit ovat silmieni alla.

Jonkun ahkeran, taitavan ihmisen virkkaamat ihastuttavat pitsit,

menneiden joulujen paperienkeli

ja pienet, kauniit kierrätyshelmet.

Kaikki sulassa sovussa keskenään loistensa lomassa,

toinen toisensa kauneutta korostaen.

Kieputin tuohon kranssiin myös tunteitani siitä.

että jälleen yksi poikanen on lähtenyt siivilleen.

Koti hiljenee,  huoneet tyhjenevät,

kattila pienenee.

Elämä on yhtä muutosta.

Myötästä ja vastaista.

Välillä on tyventä ja välillä tuuli tuivertaa navakasti.

Aikansa kullakin tämän taivaan alla.

Mikään ei ole pysyväinen olotila

Suuntana on valo ja toivo.

Kaiken yllä rakkaus.

~~~~~~~~

Kävin kurkkaamassa blogissa noihin pitseihin liittyvää aikajanaa ja löysin täältä

aikalailla tähän hetkeen sopivan päivityksen

 lähes tasan neljän vuoden takaa.

~~~~~~~~~

Näihin tunnelmiin tällä erää.

Valoa kohti! 

<3 

Mökin pihapiiri

Viime viikolla ajelin itsekseni mökille ruohonleikkuuseen.

Olin työntouhussa jo heti seitsemän aikaan. Sehän sopiikin  hyvinlomalaiselle. :)

Tuli yhdistettyä tehokkaasti huvi ja hyöty,

lenkkipäivä ja pitkäksi ehtineen ruohon siistiminen.

Kolmatta tuntia työnsin ruohonleikkuukonetta pitkin mökin pihapiiriä.

Hiki virtasi ja ajatukset kulkivat tonttia mitatessani.

Kaksikymmentä suvea olen näitä tantereita tallannut.
Siinä työn touhussa kertailin vanhoja näkymiä, sitä mitä ennen oli, silloin kun me tulimme tänne.

Ensimmäisestä kesästä muistan kaksi valtavaa kuusta, jotka kasvoivat talon molemmin puolin.

Ne kaadettiin heti miten; niin tummia, varjostavia ne olivat ja hirvitti, että ne saattavat vielä  kaatua rohahtaa ominpäin mökin päälle. Sikäli oli harmi hävittää ne kuuset, koska pihassa  on vain yksi pieni kuusen alku ja metsässä toinen!

Pihassa on ollut myös ihana pihakoivu. Iso, tuuhea, kaksilatvainen. Kerrallinen ukkosmyrsky katkaisi toisen latvan ja muotopuolena, raajarikkona se siinä kasvoi vielä muutamat vuodet, kunnes eräs syysmyrsky kaatoi sen keskelle pihaa asuntovaunun viereen.
Siihen vanhan mökkikoivun kantoon istutimme toissa kesänä uuden  koivunalun.
Saapa nähdä miten isoksi se ehtii meidän aikaan kerkeää kasvaa? <3

Muistoista nousee myös talon vanhan rouvan autonrenkaisiin tekemät kukkaistutukset.
Ne me taidettiin kerätä pois ensimmäisenä kesänä.

Metsäkurjenpolvi ja päivänkakkarat ovat lisääntyneet pihalla.
Vanha tuomi ilahduttaa kesästä kesään naavaisilla, vanhoilla oksillaan, samoin kuin juhannusruusu ja syreeni. Ne ovat  pihan alkuperäisiä kukkijoita.

Piha oli hiekkainen, vähänurminen. Hiekka kantautui sisään ja se oli työlästä. Toimme keskipihaan  paljon multaa ja kylvimme nurmikon. Pihassa on parasta aikaa ihana valkea apilaniitty, joka on niin suloinen jalkojen alla. :)

~~~~~~~~~~~~~~~~

Navetasta olemme aikanaan purkaneet kanalaosan pois ja  saimme tilaa keskipihalle. Tämä kuva on kuvasta kuvaamani, utuinen.  Silloinen kuusivuotias niinä haravan varressa. Minusta tämä kuva on niin nostalgisen ihana muistojen kuva. <3

 

 
 

Yläkuvassa näkyy vanhassa mallissaan oleva ruskea navettarakennus
ja sitten tämän päiväinen  navetta.

Harmi muuten , että silloin ei tullut silloin otettua niitä ennen -kuvia.
Olisi hauska lastenkin kanssa katsella ennen -nyt -kuvia rinnakkain .
Minulla ja miehelläni nämä ovat toistaiseksi muistoissa mielessä! <3

Täällä on paljon itikoita, jos ei tuule -ja onneksi usein tuulee!  Pihassa on myös pikkumuurahaisia, mutta ei ole näkynyt käärmeitä eikä vielä punkkejakaan.

Alue on tunnettu linnustoltaan ja kurjet pesivät lähimetsässä ja joutsenet parveilevat pelloilla. Valkohäntäpeura on tuttu näky pellolla ja hirvet. Viime kesänä lähimökillä oli pihassa karhukin! 

Kun tulimme kaksikymmentä vuotta sitten tänne, ison tien vierus kasvoi pajua ja pöheikköä. Karsimme sieltä kaikki muut kuin koivut ja ajan saatossa olemme saaneet kauniin koivukujan toiselle puolelle tietä. Laitoimme ensimmäisen savotan yhteydessä nämä koivut kasvamaan yhteen ja siinä ne ovat kasvaneet niin kuin mekien näiden projektien myötä.





Minä muistan tällaisia asioita -ja toki paljon muutakin- tämän mökin historiasta ja pihapiiristä. Jotain  talon tyttäret ovat kertoneet muutaman kerran käydessään. Aikanaan me ja meidän työkalut sekä tekemiset jäävät historiaan ja tulee uudet tekijät sijaan. Näin se elämä menee eteenpäin.Tämmöisiä minä mietin siinä koneen kanssa tarpoessani kauniina kesäaamuna.

"Anna itsellesi aikaa kulkea ajatustesi niityllä" lukee mökin seinätaulussa.
Minä annoin aikaa ajatuksille ja jaloilleni.
Kummatkin hyötyivät aamun hetkestä ja tuli tehtyä aikamatka tämän miljöön muistoihin.

Kesätervehdys.
Ihanaa heinäkuista viikonloppua Sinulle!

-Kaisu-

Pääsiäistä kohti -jotain keväistä ja keltaista

Ihanaa! On perjantai ja aurinko paistaa täydeltä terältä.

Vapaa viikonloppu ilman mitään ennakkosuunnitelmia.

Se on harvinaista se!

Kotona on laitettu jotain keltaista ja keväistä esille pääsiäisen innoittamana.

Virpomaoksien askartelua on ehkä tulossa.

Sanon ehkä, sillä lapset alkavat olla sen ikäisiä, 

että se on aivan tuurissa ja innostumisessa tänä vuonna.

Viimeinen kerta? Se jää nähtäväksi.

Näin kaikki asiat tulevat jollakin tapaa loppusuoralle ja jäävät muistojen joukkoon! <3

Itse kävin illalla lapsenlapsen kanssa hakemassa pajunkissoja. 

Tein valkeista höyhenistä ja pensaspajusta oksia kotiin ja työhuoneen pöydälle.

Aina pajuja kerätessä ihailen niiden moninaisuutta.

On pitkänhuiskeita pajunoksia, "isokissaisia" oksia.

 Löytyy myös oksia jotka ovat kuin pieniä pensaita ja niissä on pikkuruiset pajunkissat. 

Ja kaikenkokoisia siltä väliltä.

Viime vuonna löysin isoja pajunkissoja, jotka olivat vaaleanpunaisia. <3

Ja pajunvarsissa on ruskeaa, monen sävyistä vihreää, jopa mustaa vivahtavaa.

Muistaakseni pajukurssilla sanottiin pajuja olevan 30 eri lajia.

Löysin kirppikseltä tuon soikean liinan ja tämän  pitsisomisteisen pääsiäismunan ja sen sisällä olevat ripustettavat koristemunat. Minusta ne ovat aivan ihania ja niissä on se tietty oma tunnelmansa. :)

Ihanaa "Virvon varvon" -viikonloppua ja pääsiäisen odotusta.

-Kaisu-

Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain sinistä

Sininen on ollut kautta aikojen yksi lempivärini. Sininen kuvastaa  minulle merta ja taivasta; se viestittää vapaudesta ja huolettomuudesta.

Sininen huone

Huoneen nimi tulee sisustuksen värimaailman mukaan. Sinivalkoinen oli minulle luonteva värivalinta remontin aikaan tapetteja valitessani. Tämä huone on lasten nukkumapaikka ja mieluisa, valoisa lehtien lukupaikka.

Sängyt saa kerrossängyksikin, mutta tämä malli on mielekkäämpi nukkujalle ja petin petaajalle.
Sängynpeitteet ovat väliaikaisratkaisu; vanha päiväpeite halkaistuna  ja nurinpäin! 

Nämä kapat ja salusiinit ovat tämän kesän ompeluksia. 

Vihdoinkin sain työstettyä edesmenneen anoppini pitsilakanat. Lähes 60 vanhat kapiot, jotka otin talteen aikoinaan. Niistä sain  kauniit ja rakkaat, muistojen täyteiset kapat tähän huoneeseen. Ne ovat nyt arvoisella paikallaan kaikkien olevien ja tulevien ihastella.

Harvalla nykyajan naisella on tällaisia aarteita perinnöksi jättää! <3

Salusiinit ompelin vuosia sitten hyllyjen kätköön laittamistani

 käsinpainetuista pitkistä verhoista. 

Tänne nuo heinät sopivat oikein hyvin.

Kiikkutuoli on mieheni kodin muisto.

Kiikkutuoli on elämää nähneessä kunnossa. Maalin kulumisessa näemme anopin ja apen käsien jäljen; he ovat kuluneen maalin kautta mukana tässä mökkielämässä. <3 Kiikkutuolinmatto on vanha kierrätyspoppana ja harmaaksi maalatulla lautalattialla  on arvatenkin sininen räsymatto.

 Ihana yöpöytä ja sininen lukulamppu luovat tunnelmaa

huoneeseen ja siivittävät siniseen uneen...

Sinisessä unessa laine laulaa, meri on aava ja vapaa.

Taivas on sininen, pumpulipilviä täynnä, lintujen liverrellä ja lentää...