2. elokuuta 2024

Lihamurekkeen paistaminen leivinpaperissa

Viime päivinä on ollut kovin vaihtelevaa säätä täällä mökillä. 
Välillä on ollut mukavampi jäädä sisälle sateen suojaan. 
Tänään hyödynsin tihkusadeajan kännykän kuvagallerian selaamiseen 
Ja jemmasin joitakin kuvia luonnoksiin tulevien postauksien pohjaksi. 

Tämä päivitys kuuluu arkeen. 
Arkeen, johon löytyy kivoja sävyjä uusien oppien sekä oivalluksien myötä. 
Siksi haluan jakaa tämän sinullekin. 

Olen paistanut murekkeemme aiemmin 
pyrexin pitkulaisessa vuoassa tai leivinpaperin päällä.
 Molemmat ovat toimineet. 

Mutta, kun olin viime syksynä seurakuntakeskuksen keittiöllä "aputyttönä"
ja keittiögurun opissa, 
opin tämän itselleni uuden, oivan tavan paistaa lihamureketta. 




Tällä uudella tavalla paistettaessa mureketaikina laitetaan leivinpaperille 
ja paperi kääritään mureketaikina ympäri.

Mureke paistetaan tunteroisen verran 
ja nostetaan sitten hetkeksi tasoittumaan. 
Paperi avataan höyryä sekä kuumuutta varoen 
ja sitten mureke siirretään paistolastojen avulla tarjoiluastiaan. 






Minä tykkään tästä paistotavasta.
Oletko ehkä kokeillut tätä mallia tai 
mikä sinusta on paras paras tapa murekkeen paistamiseen? 




Tein vastikään isomman satsin mureketta uusien perunoiden "kyytipojaksi" ja 
kastikkeena oli voikastkike eli vettä, voita, uutta sipulia sekä sen vartta ja suolaa. 

Murekkeen ja  kotoisten lihapullien lisäksi tykkäämme syödä uusia perunoita 
muun muassa broilerin, paistetun kalan, 
valkokastikkeen ja kananmunan 
sekä salaatin kera. 
Uusista perunoista tulee ihana kalakeitto. 
Olen kerrattain postannut uusiin perunoihin liittyen tässä postauksessa


~~~~~~~~


Mikä sinusta on parasta syötävää uusien perunoiden kanssa?
Jaetaanko vinkkejä toisillemme tässäkin asiassa. 
Minulla ainakin on välillä sellainen olo, 
että mitähän sitä tänään syötäisiin!?

👋 



10 kommenttia:

  1. Olipa hyvä vinkki tuo leivinpaperi. Niin kauniita murekkeita. Perunat syödään pääasiassa kalan, grillatun broilerin, lihapullien, kananmunien jne kanssa. Silli ja voikastike kruunaa herkun ja salaatti. Usein vain tomaatti-sipulisalatti, jossa basilikaa. Ja loput perunat paistetaan öljyssä, suola ja pippuri mausteena. Lisänä esim. Munakas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos sain inspiksen tästä. SItä aina toivoo näiltä jakamisilta, että hyvä leviää.

      Maukkaita lisäkkeitä sinunkin listauksessa. Uudet perunat itsessään ovat jo kesän parhautta. Nyt juuri on sunnuntaiaamun lohikeitto tuloillaan. Sekin maistuu!

      Poista
  2. Tämä on minulle ihan uudenlainen ohje tehdä mureketta josta en ole koskaan kuullutkaan !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, että tämä vinkki saavutti sinutkin. Täällä voi oppia kaikkea kivaa. Siitä tykkään somessa.

      Poista
  3. Onpa kiva ja herkullinen idea. Ihan kuola valuu suupielestä. Nam.
    Teen mureketta haudutuspadassa ja siinäkin tulee ihanan mureaa. Tällä menetelmällä mureke ei varmaankaan kuivu.
    Ihanaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin se, että murekkeesta ei tule kuivaa ja että rasva ei valu pitkin uunipeltiä, on tässä hyvä puoli. Ja tulee kaunis mureke.

      Poista
  4. Olen joskus muinoin tehnyt mureketta näin mutta kiitos vinkistä. Enpä enää muistanutkaan. Minullakin tapana tehdä ruokia isommalla satsilla ja pakastaa sopivina annoksina. Uudet perunat ,pannulla paistetut siiat tai muikut sipulikastikkeen kanssa parasta
    -Irmama

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paistetut kalat on kyllä niin sopivia uusien perunoiden seuraksi. Välillä muikut oli meillä unohduksissa. Se on hyvä, kun välillä joku aina muistuttelee niin kuin minä nyt sinua tästä leivienpaperiin käärittävästä murekkeesta.

      Poista
  5. Ai, tuo olikin ihan uusi paistotapa minulle. Minä yleensä levitän murekkeen korkeareunaiselle pellille leivinpaperin päälle ja sitten leikkaamme siitä sellaisia "pihvejä" tai lohkareita.

    Meillä on todella usein uusien pottujen kanssa kalaa, kun sitä ongitaan harva se päivä. Parasta on savukuha. Ja savulohikin, mutta se on ostoista. Meillä on sähkösavustin ja se on kyllä näppärä. Tänään uusien pottujen kanssa syötiin aamulla metsästettyä kyyhkystä kermakastikkeessa. Aikas herkullista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monella tapaa tuota perinteistä mureketta paistellaan ja erilaisilla täytteilläkin makua muunnellaan.

      Kala on kyllä hyvää. Vähemmän lopulta jauhelihaan ja punaista lihaa tulee nykyään käytettyä. Sähkösavustin on kyllä hyvä. Mekin laitettiin vanha savustin pois, kun se oli semmoista tuuskaamista! Mutta tuollaisia harvinaisia lintuja ei meidän pöydässä kyllä näy. :)

      Poista