8. syyskuuta 2022

"Olan yli nauha" ompelemalla


Heinäkuun alussa ompelin avaimenperiä, klik.

Innostuin nyt vielä laittamaan kuvia ja tekstiä näistä kahdesta
olan yli laitettavasta avainnauhasta,
jotka myös ompelin.






Tuo ensiksi ompelemani olan yli kulkeva nauha oli mielestäni vähän liian leveä.
Ompelin toisen nauhan kymmen senttiä leveän kaitaleen sijaan 
viisisenttisestä ja 140 senttiä pitkästä kangassoirosta.
Kapeammat nauhan päät laitoin aavistuksen päällekkän ja ommelsaumalla yhteen,
Aihion "hampaat" kohdistuivat sopivasti nauhojen keskelle.

 
Tästä toisesta tuli näppärän oloinen ja minun mieluinen.






Otan tuon kapoisan nauhan työkäyttöön
ja laitoinkin siihen jo kommunikointikuvien tunnekuvat.
Onpa mukava jossain vaiheessa lähteä
 kokeilemaan tämän nauhan toimivuutta työarkeen.

Äkkiseltään toimivampi kuin kaulassa oleva kuvanauha
tai vyörenksuun laitettava hissijojo,
mutta jää nähtäväksi ja koettavaksi myöhemmin!




Poikanen otti pikaisesti  kuvan.
Kuvan, josta toiveeni mukaan kaikki ylimääräinen on rajattu ja olennainen näkyy.
On se ihana!

Ja tuota  ❤ -kuvaahan pitäisi vilauttaa tuon tuostaki
ja tuhlata "oot ihana" -sanoja sanomalla uudestaan ja uudestaan.

Opetella ja  opetella,
että ei lspset kehumisesta ja hyvistä sanoista pilalle mene!
Eikä me aikuisetkaan!




Tämän nauhan kankaan mittomisessa minulla oli  käynyt sellainen kömmähdys, 
että keskellä kaistaletta ei ollut kukkasia 
ja nyt ne vähäiset kukkaset ovat taitettuna nauhan sisään.
Eli  näissä ompeluksissa pitää aina keskittää kuviot keskelle kaitaletta,
jos haluaa niitä nauhaan näkyviin!

Nyt minä taidan muistaa tämän,
sillä opin tekemällä sekä kantapään kautta.




Olkoot tämä nyt tällainen kukaton syysnauha,
kun näyttää nuo luonnon kukkasetkin lakastuvan 
ja syksyn lehdet värjää maisemaa.

Niin yllättäen  taas tultiin näihin
kylmeneviin päiviin ja muuttolintujen lähtöön.

Kesä hiipui kuin huomaamatta pois! 

💛💛💛






















 

10 kommenttia:

  1. Mä tykkäisin tosta paksummastakin 👌🏻🤭
    -J 🫶

    VastaaPoista
  2. Onpa hyvä idea puolittaa tuo nauhan leveys. Minustakin se 10 cm on vähän liian leveä. Minähän tein tuosta samasta kuosista, kahdesta eri väristä, kaksi tuollaista olan yli -nauhaa. Tykkään kovasti. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä "lanttu leikkaa" ja tulee hyviä oivalluksia. ;)
      Tämä tuntuu kyllä keveältä ja notkealta, leveässä toki kuvio pääsee esille paremmin.
      Kivoja juttuja kaikkinensa nämä "olan yli nauhat" .
      Minäpä käyn kurkkaamassa vielä sitä sinun postausta.

      Poista
  3. Hyvä ,turvallinen tuo olkanauha,ja vahingosta oppii.Lapsena äiti opetti lapasen nostopeukalon teon.Ihmetytti kun neule alkoi levitä aika paljon,syykin selvisi,olin lisännyt joka puikolla silmukat 😂 ,4 peukaloa.Osaanpahan tehdä peukun vielläkin.🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä hyvä versio ja tämä ei roiku edessä sillä tavoin kuin kaulassa oleva nauha.

      Ihana muisto sinulla! On mennyt "peukalon kautta" muistiin tuo neulomisvinkki!

      Kiitos tästä jakamisesta! <3

      Poista
  4. Kuulin juuri hauskan ilmauksen, joka sopii hyvin tuohon kuvioiden kohdistamiseen. Eli elämänkoulun yksi osasto on kantapääopisto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mahtava ilmaisu. Kantapääopisto ja elämänkoulu. Parhaita kouluja. Tekemällä oppii.
      Elämä opettaa.

      Kiitos tästä! <3 Oli kyllä just tähän tilanteeseen passeli kommentti.

      Poista