30. huhtikuuta 2021

Gluteenittomia munkkeja ja omenanpuun kukkia vapuksi

Kevät on täällä. 🤍

Aurinko paistaa ja maljakkossa hyötämäni omenapuun oksa on alkanut 
kukkimaan juuri sopivasti vapuksi,
aavistuksen omaiseksi tuulahdukseksi tulevasta ihanasta ajasta.

Tuo omenapuun kukinto on yksi kauneimmista kukinnoista
ja on niin harmi, että se on kovin lyhytaikainen ilo.




Omenapuun kukintojen myötä muistin tämän edesmenneen taiteilijan, 
Matti Korhosen keväisen taulun "Omenankukat".
ja ripustin sen kaapin kätköistä eteisen seinälle.
Se tuntui juuri nyt sopivan tähän
kukkivan oksan ja huilunsoittajapojan seuraan.  
Tämä tussityötekniikalla tauluja tehnyt taiteilija oli muuten aikanaan kuvaamataidon opettajani 
ja kotipitäjäni värikäs persoona taiteilijakodissaan Hunningolla.





Viikko sitten leipasin gluteenittomia munkkeja tällä Leipurit.fi sivuston pullaohjeella,
jonka olen todennut parhaaksi tämän astisista gluteenittomista pullaresepteistä.
Munkit onnistuivat sanoisinpa jopa täydellisesti.

Yksinkertaisen taikinan tekeminen onnistuu kätevästi tavallisella sähkövatkaimella.
Lisäsin taikinaan yhden teelusikallisen vanilliinisokeria.
Siitä tuli kiva donitsimainen lisämaku. 
Kannattaa muistaa taikinaa tehdessä, että mainittu jauhomäärä riittää
ja se on esimerkiksi Semperin jauhoissa yksi paketillinen.

Pyöräytin reiät munkkeihin leipoessani 
ja kohotin niitä tunnin verran uunipellillä liinan alla kodinhoitohuoneen  lattialämmössä,
 josta olen löytänyt näille gluteenittomille hyvän kohotuspaikan ja -lämmön
ja munkitkin kohosivat kuohkeiksi. 









Ihana tämä keväinen munkkiperinne!

Munkit maistuvat niin herkuilta
tuoreeltaan ja toki myöhemminkin
pakkasesta sulatettuina ja sokeroituina.

Mutta onhan niissä oma hommansa,
että saavatkin olla kerran vuodessa tehtäviä herkkuja. 




Kevätbongaus jatkuu.

Munkit ja sima,
pyrstöään keikuttanut västäräkki,
harmaan tienposken keltainen väriläiskä, 
 pienten aurinkojen, leskenlehtien valo, 
nokkosperhosen kevättanssi yli pihanurmen.

Vapun iloa ja kevään riemua Sinulle ja läheisillesi.





8 kommenttia:

  1. Kaunis on omenapuun kukka - niin alkukesäinen.
    Munkkitunnelmissa täälläkin.
    Hyvää vappua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omenapuunkukka-ajatuksia Sinulle.
      Se on niin kaunis ja herkkä.
      <3

      Poista
  2. Kauniita omenapuun kukkia - niin oksassa kuin maalauksessa <3 Täällä herkutellaan churroilla ja munkeilla. Näillä herkuilla mennään tämä viikonloppu. Maukasta vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja viestistäsi! <3
      Vappu oli ja meni hyisen kylmänä.
      Lämpöä odotellessa tässä.

      Poista
  3. Namm, herkullisia. Keväinen vapputerkku Pajupirtistä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervehdys kuin tuulahdus täältä Tauvonpaikasta Sinulle.
      Kylmä on vielä ilman henki!

      <3

      Poista
  4. Tulee kyllä aina niin rauhallinen olo, kun käy tässä blogissa. Osaat niin kivasti nähdä positiivisuutta joka vuodenajassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OI, kiitos tästä ihanasta viestistäsi ja kauniista sanoistasi.
      On ihana, jos nämä asiat löydät ja koet täällä.
      Sitä positiivisuutta ja iloa olen opetellut näkemään ja kokemaan tässä ohikiitävässä elämässä. <3

      Poista