10. huhtikuuta 2021

Sekametelisoppaa ja sipuli keittiön ikkunassa

Lauantaiehtoon piipahdus tänne blogiin
ja keväinen tervehdys Sinulle sekä muistiinmerkintä itselleni.

Tämä pääsiäisen jälkeinen "tynkäviikko" vierähti niin nopsaan,
että hups vaan ja olemme taas viikonlopussa.

Kevät on ihmeellistä aikaa.
 Se voimauttaa ja  virkistää,
laittaa liikkeelle ja tarttumaan toimeen.

Otin aamulla tavoitteekseni kevään tekemisen eteisiin
siivoamalla ne perusteellisemmin ja pesemällä talvivaatteita pois.
Pitäydyin siinä ajatuksessa,
enkä alkanut urakoimaan muita kohteita tänään.

Näin säilyy mukavampi mieli
ja jää energiaa muihinkin puuhiin.
Ikä tuo viisautta näihin kotihommiinkin
ja pikkuhiljaa tässä voi kohennella paikkoja,
kohta kerrallaan.

Nyt on mukava tulla kotiin,
kun kenkiä on eteisessä vähemmän 
ja naulakkokin näyttää keveämmältä keväisten, ohuempien takkien kanssa.

Vähän on paljon
ja toisaalta niin pienistä jutuista tulee hyvä mieli.



Keväisiin puuhiini kuuluu keittiön kapan vaihtaminen.
Entinen kevätverho ei tuntunutkaan sopivan tähän kevääseen.
Pistäydyin pääsiäisen alla kaupungille toiveenani löytää jotain pienikuvioista kangasta,
jossa olisi vaaleanpunaista.

Ja löytyihän sieltä reilu metri tätä Kompottia,
joka kankaan esittelyn mukaan on 
"sekametelisoppa kaiken maailman hedelmistä ja joukossa yksi sipulikin". 

Pakan loppu oli riittävästi minulle, kaksi korkeutta
ja sain ommeltua siitä kapan lisäksi leivonta- ja koriliinan 
sekä päällystettyä vanhan  patalapun.

Sain myös haastetta, jota en onnekseni kaupassa hoksannut;
kuvioiden "istuttamisen" vierekkäin, kun se yksi leveys ei piisaa meidän ikkunaan.
Mutta  onnekseni sain "sekahedelmät ja sipulit" asettumaan sievästi saumaan.




Minulla ei olekaan koskaan ollut näin keittiöteemaista kangasta tuossa ikkunassa
ja olen tosi innoissani tästä kapasta ja sen sävyistä.
Pitää vielä aktivoitua etsimään vaaleanpunaiset tyynyt kaapin kätköistä
tuohon olkkarin sohvalle.
Sitten kevät on tullut kotiimme.




Tästä ikkunasta seuraan kevään etenemistä.
Lumikasat ovat sulaneet ennätysnopeaan 
ja sulamisvedet ovat häipyneet mukavasti pakkasöiden 
sekä tuulen ja auringon ansioista.

Maisema on ollut monena.
Eilen satoi sakeanaan räntää,
uutta lunta, vanhan surmaa
ja tänään paistoi aurinko.
Välillä sataa ja paistaa yhtäaikaa.






Äitini tuoma keltainen ruukkuruusu tuo keväistä väriä ja iloa päiviini ja keittiööni
 sekä kuljettaa ajatuksiani kohti kesää ja kesäkukkia.

Kevään ihanuutta ja pirteyttä päiviisi.
Nautitaan hetkistä,
niin rännästä kuin auringosta,
tuulesta ja sateesta.
Ne kaikki vievät meitä kesää päin.
💛








 

4 kommenttia:

  1. Ihana kappa <3 Minäkin havahduin eilen, että olisiko jo keittiön kapan vaihdon aika. Ajattelin, että viikkosiivouksen yhteydessä vaihdan ja samalla pesen ikkunan sisäpuolelta. Kaunis ruukkuruusi <3 Tuo keltainen väri on ihanan pirteä <3 Täällä on satanut monena päivänä lunta ja lisää lumisateita on luvattu. Kevät keikkuen tulevi :)

    VastaaPoista
  2. Kaunis verhokangas! Minäkin eilen haaveilin, että ensi lauantaina aloitan kevätsiivouksen tyylillä yksi huone/lauantai. Sillä menolla koti on siivottu, ennen kuin loma alkaa. Ei tarvitse kesälomalla huhkia ja hikoilla sen asian kimpussa. Ja onhan meillä heti kesän alussa rippijuhlatkin, että onhan se puhtaassa kodissa kivempi juhlia. Meillä on vielä isot lumikinokset. Ainoastaan pellolta alkaa maa pilkottamaan ja sitä myötä latu häviää, mutta vielä pääsee ainakin tänään ja huomenna hiihtämään. :)

    VastaaPoista
  3. Ihanalta kuulostaa nuo sinun kevätpuuhat. Vai olet jo talvivaatteitakin pessyt. Meillä täällä meren läheisyydessä tuo kylmä meriviima vie kyllä totaalisti ilon kevätkaihosta . Ajatuskin talvitopan pois laittamisesta saa vilunväreet aikaan. Iän myötä ilmeisesti tuo vilukynnys on niin matalalla. Ihanan keväisen ilmeen sait uudella kapalla. Pitäisköhän sitä innostua? Olis tuolla kaapissa pala sammalenvihreää pikku-unikkoa. Tyttäreni niitä Mareja aina keräilee kirppareilta ja sieltä sain aopalan suosikkiani. Siirtolapuutarha ( kangas) on ja vienyt mun sydämen mutta siitä esikoinen ei halua luopua, miksiköhän? Keväthalaus☀😊

    VastaaPoista
  4. Hyvännäköinen kappa!
    Niin kiva, kun saa vähentää vaatetta ja paksut talvitakit ja kengät saa laittaa odottamaan ensi talvea. Kevät on ihanaa aikaa ja lupaus tulevasta kesästä.

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista