15. maaliskuuta 2020

Kaikkea ei ole peruttu Koronan takia

Viime päivinä Korona-virus on puhututtanut
ja aiheuttanut jo paljonkin varotoimia.

Meidän kaupungissakin on suljettu mm. kirjasto, uimahalli, harrastustilat;
paikat, joihin satunnainen otanta ihmisiä kokoontuu ja viruksen leviämiselle on mahdollisuus.

Itsekin siirryn huomenna etätöihin
ja lapset jännäävät, josko heidän koulunsa menee kiinni.

Tämä on hyvin erikoinen tilanne kaikkinensa
ja aiheuttaa paljon hämmennystä ja kummastusta
sekä ahdistustakin.


Tytär jakoi aamulla ihanan positiivisen viestin:


Tämä aika on mahdollisuus pysähtymiselle, omalle ajalle,
itselle tärkeisiin asioihin satsaamiselle.

Koskaan ei ole niin huonoa asiaa, ettei siinä olisi jotain hyvääkin.

Ollaan presidenttimme sanojen mukaan henkisesti lähellä toisiamme, 
vaikka vältämmekin fyysistä läheisyyttä;
 kulkemista paikasta toiseen ja yhdelle koolle tulemista.
Voimme soitella ja viestitellä ja 
nythän olisi aikaa vaikka kirjeen kirjoittamiseen!

~~~~

Olemme sanoneet lapsillemme, että he voivat tulla kotiin aina,
yöllä ja päivällä,
satoi tai paistoi.

Nyt siirsimme yhden perheen kanssa tapaamisen ensi viikonloppuun,
koska he olivat hiihtolomalla reissussa ulkomailla.
Se riipaisi  ensin ja vastetta tuli myös tunnetasollakin.
Järki sanoi kuitenkin lopulta, että parempi katsoa kuin katua.


Elämä jatkuu Korona-uutisten kanssa.
Hiljaisempana, harkitumpana.

Kukat onneksi kukoistavat maljakossa
ja aurinko pilkistää välillä pilviverhojen takaa
ja piirtelee huoneisiin varjokuvia.

Päivissä on paljon hyvää ja kaunista!


Tekemisen puutetta voisin tyydyttää tänään vaikka pitkällä lenkillä.
Meillä tuulee navakasti:
siinä kelissä ei pöpötkään ehdi tarttua! :)

Sunnuntain suloista levollisuutta
ja henkistä läheisyyttä läheistesi kanssa.

Päivä kerrallaan mennään ja katsotaan, mitä tästä tulee.
Tarvitsemme nyt uskoa, toivoa ja rakkautta!

Kaukohalaus Sinulle! <3



23 kommenttia:

  1. Parempi kyllä lapsen perheen vierailu siirtää. Me olemme minun vanhempieni luona käyneet isänpäivillä viimeksi. Kun äidilläni vakava sairaus, vaikka hoidot nyt takana päin, mutta emme halua ottaa sitä riskiä että viemme heille jonkun flunssa pöpön. Siis samalla paikkakunnalla asumme. Toki olemme soitelleet ja viesteilleet. Mutta kuitenkin ikä ihmisestä kyse. Tuosta korona viruksesta kun lapset kuulee koulussa tarinoita jotka ei edes pidä paikkansa niin selitäppä ala-aste ikäsille että ymmärtävät...toki käsienpesua varmasti joka kodissa tehostettu. Itse olisin kyllä toivonut, että koulut olisi suljettu. Meillä ala-asteelaiset pienessä kyläkoulus mut vanhin sitte yläkoulus jossa päälle 500 oppilasta. Ja eskari vielä kulkee keskustas eri paikas eskarissa... T: Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tämä sellainen uusi asia meille kaikille, joka aiheuttaa ahdistusta niin aikuisissa kuin lapsissakin. Uutistulva on valtava ja pienet eivät voi käsitellä sitä kaikkea itsekseen, vaan meidän aikuisten pitää se heille avata ja luoda turvaa.

      Teilläkin on monessa koulussa ja paikassa väkeä päivän aikana. Pöpöt kulkevat, jos ovat kulkeakseen.

      Minäkin laitoin äidille viestin, että pysytteleisivät nyt kotosalla. <3

      Kiitos Liisa viestistäsi ja kaikkea hyvää tuleviin päiviin! <3
      -

      Poista
  2. Kaunis senkki ja kello teillä, kaunis valoisa koti.


    Just sain sähköpostiin mitä kaikkea on peruttu, harmi toisaalta kun pieniä reissuja oli suunnitteilla, mutta niitä voi siirtää kesään jos mahd. ihmettelen miksi turun kirjasto pidetään auki, siellä käy todella paljon porukkaa, monet sulkee rajoja, mutta sitäkin ihmettelen miksi suomi ei sulje rajaa venäjälle, rajanylitys paikat on auki ja saa vapaasti kulkea, viimeisimpiä tietoja en ole kuullut, no ihmetyttää sekin ettei pressalla ole oikeuksia tähänkään, ministerit sanoi että viidensadan rajoitus, mutta joku maa rajasi 100, sitten pojan lapset käy hesassa koulua ja siellä ei suljeta kouluja, jossain muualla suljetaan, pitäisi olla yhtenäinen linja.
    Huomenna koko eduskunta kokoontuu, kappas vain iso porukka,vai peruuttavatko ?
    Vähän sekavaa, tai kukaan ei tiedä mitä pitäisi tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pirita! <3 Kello on meidän häälahjamme ja se on kulkenut meidän kotien seinillä kohta 37 vuotta! <3

      Kyllähän tässä päättäjiltä kysytään paljoa viisautta ja ymmärrystä tehdä oikeita ratkaisuja.
      Kyllähän 500 on aika paljon ihmisiä. Entä jos on 490 niin onko se sitten heidän hyvä kokoontua? Ehkä kaikki ei niin pakolliset kokoontumiset pitäisi nyt jättää väliin...
      Nämä ovat mielenkiintoisia juttuja, kun kahdenkeskenkin se tartunta voi tapahtua kun on niin tapahtuvaksi sallittu.

      Ollaanpa kuulolla. Toivotaan parasta, että nämä toimenpiteet olisivat hyviä ja riittäviä.

      Poista
  3. Ihana postaus sinulta taas Kaisu!Täällä sekä järki- ja tunnehminen.Otan tilanteen vakavasti,mutta rauhallisesti ja onneksi levollisesti. Läsnäoloa on entistä enemmän kaikkialla ja toivon näköalat ovat valoisat- kaikesta huolimatta.t. Pirta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirta! <3 Ihana kuulla, että tykkäsit!
      Minä olen kyllä tunneihminen, mutta nyt olen yrittänyt asettua tämän asian päälle. Että pestään käsiä, pärskitään kainaloon, vältetään kontakteja: hetki kerrallaan katsellaan ja kuunnellaan.
      Toivon näköaloja tässä pitää yrittää vaan maalailla! <3

      Poista
  4. Minäkin sain aamulla tuon samaisen viestin. Siinä on paljon asiaa. Meillä ainakin vielä huomenna mennään kouluun. Sen sijaan mies jää aamulla kotiin, kun palaa reissusta tänä iltana. Ei ollut sen kauempana kuin Ruotsin Lapissa, mutta työnantaja oli määrännyt kotihommiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on monenlaisia, ihania, toiveikkaita viestejä ollut jaossa. Kaiken karuuden keskellä on ihmisten mielissä toiveikkuutta, lähimmäisenrakkautta ja yhdessä tekemisen henkeä. <3

      Sunnuntaisen viestisi jälkeen on moni asia erilailla. Etäkoulu ja -työ on tämän päivän juttu!

      Poista
  5. Mitähän on vielä odotettavissa. Erilaisia tapoja välttää virusta. Täällä välimerellä pantiin kaikki poikki määräyksillä, pysy kotona jos vain mahdollista. Kaupat, ravintolat, baarit, kaikki oppilaitokset kiinni, poissa teatterit, konsertit ja elokuvat ja näyttelyt, vanhainkodit ilman vieraita. Ruokakaupat ja apteekit auki, vain vähän asiakkaita kerrallaan sisään, muut odottavat ulkona, metrin väli toisiin. Tietysti on työn tai muun takia kulkijoita, mutta mukana paperi, jossa selitys pakollisesta menosta. Kovasti tarkastuksia. Itse olen ollut kaksi viikkoa kotona, onneksi maalla on helpompaa. Voin kuvitella miltä tuntuu viettää päivä toisensa jälkeen kerrostalo asunnossa. Toivottavasti kahden viikon kuluttua tilanne on parantunut ja voimme alkaa sitä tavallista elämää. Ja toivon, että Suomen tilanne on helpompaa, kun väkeäkin on vähemmän.
    Voimia meille kaikille, terveisin Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irmeli <3

      Tämä asia yhdistää nyt monia maita ja kansoja. Olemme saman asian äärellä ja meillä on samanlaisia tunteita, ajatuksia, yhteisiä toimia ja päämääriä.
      Tämä on niin erikoinen tilanne, että se pysäyttää ihmiset.
      Mielenkiintoista oli lukea, että jopa samaa virttä veisataan ympäri maailman.<3

      Tämä koettelee niitä, jotka ovat yksin ja elinpiiri on kaventunut. Nyt on tosi tärkeä ojentaa auttava käsi heille. Ihanasti oli sanottu, että kun paikat sulkeutuvat, silmien, korvien ja sydämen on oltava herkillä lähimmäisten suhteen.

      Lämmin etähalaus Sinulle sinne!
      Sama tähtitaivas on yllämme!



      Juu

      Poista
  6. Meillä jäi eskarilainen kuitenkin kotiin kun hänellä menee flunssat helposti kurkunpääntulehdukseksi ja se oli viimeksi vko sitten niin ei halua näin pientä riskeerata. Laitoinkin opettajalle viestin niin laittoi että järkevä päätös kun paljon vaikeita hengitystie infektioita ollut. Mutta täytyy luottaa korkeimpaan! Sinulla on kyllä niin ihana tää blogi, että täällä on niin ilo vierailla.Ihania ideoita niin ruokaan kuin muihinkin arjen juttuihin! T: Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä päätöksiä olet tehnyt siellä.
      Nyt on parempi katsoa kuin katua. <3

      Kiitos Liisa kauniista sanoistasi tämän blogini suhteen. Niitäkin on kiva kuulla, kun välillä tuntuu, että aiheet kimpoaa lännestä itään ja viillokista nojatuoliin. Mutta sellaistahan se elämäkin parhaimmillaan -ja pahimmillaankin joskus- on. Tämä on pääasiassa arjen blogi. Ja arjen juhlahetkien. <3

      Poista
  7. Moni asia on muutamassa päivässä muuttunut. Mekin koko perhe kotona, me miehen kanssa vähän flunssaisia ja teinit päätettiin pitää siksi kotona. Tuo tyttäreltäsi saama kortti on kyllä hyvä ♥

    Toiveikasta viikon alkua kaikesta huolimatta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maikku,
      tämä aika antaa aikaa meille, toisillemme, lähentää. <3
      Positiiviset asiat kantavat!

      Poista
  8. Mielenkiintoisia aikoja kyllä elämme. Onneksi voi ulkoilla ja tehdä kuitenkin paljonkin asioita. Pian kolmevuotias totesikin tänään aamulla puistoillessamme, että "onnek puitto ei oo peruttu". :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, pientä rakasta ja hänen iloaan. Jotain on sallittua, jotain on pysyvääkin! <3

      Poista
  9. Ihana, toivorikas postaus, Kaisu 💓Minua on puhutellut tässä koettelemuksessa se, miten se on tuonut ihmisiä henkisesti lähemmäksi toisiaan. Että nuoremmat ovat tarjonneet apuaan vanhemmille ja muille riskiryhmään kuuluville ja että maailmalta on tullut videoklippejä, joissa luottamus on ollut sanoista suurimpana ihmisten mielissä ja puheissa. Yhdessä tästäkin selvitään, vaikka monenlaista järjestelyä tämä tilanne kaikkinensa vaatiikin.

    Toiveikasta kevättä Sinulle ja perheelle! 💓

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaaru <3
      Minä koen samoin, että ihmiset ovat lähentyneet ja pysähtyneet toistensa tilanteisiin aivan uudella tavalla viime päivinä. <3

      Edellä jo kirjoitinkin virrestä, jota lauletaan eri kielillä ympäri maailman. Kuin yhteisenä rukouksena ja luottamuksena siihen, että kaikki menee parhain päin. <3

      Aurinko paistaa ihanasti ja tässä jännätään pienen syntymää. Onko se tänään vai huomenna?
      Se on aina yhtä jännittävä, salaisuuden peitossa oleva asia. Niin kuin lopulta kaikki tässä elämässä.

      Kevään ihania päiviä Sinulle ja valoisia mietteitä! <3

      Poista
  10. Kyllä se olisi huippu juttu, että nämä toimenpiteet hidastaisivat ja laannuttaisivat Coronan etenemistä.

    Kevään ilo antaa ihanaa ajattelemista näihin päiviin ja ulos on kiva mennä happihypylle. :)

    VastaaPoista