Istun vielä tässä aamukahvipöydässä.
Olen lueskellut aamun lehdet kiireettömästi.
Uutisissa on paljon Korona-asiaa
Epidemiaan liittyvien huolien ja uhkakuvien rinnalla
lehdessä on paljon yksittäisten ihmisten jakamia valoisia ajatuksia tästä hetkestä,
tämän erilaisen ajan mahdollisuuksista ja
sen tuomista näköaloista.
Näinä viikkoina on kiire lakannut;
on ollut aikaa itselle ja toisille sekä tekemättömille töille.
on ollut aikaa itselle ja toisille sekä tekemättömille töille.
Kevät ei onneksi Koronaa tiedä, eikä murehdi,
vaan tulee tuttuun tapaansa.
Se, jos mikä tuntuu voimauttavalta tässä tilanteessa.
Se, jos mikä tuntuu voimauttavalta tässä tilanteessa.
Se, että olemme keväässä emmekä syksyssä.
Kevät on uuden alku.
Kevät tuo valoa ja iloa.
Nyt, jos koskaan meillä on aikaa pysähtyä kevään ihmeiden äärelle
Olen tehnyt pari päivää etätöitä
ja kohta lähden "oikeasti" töihin.
Se tuntuu hyvälle.
On ihana nähdä työkavereita,
sillä heitä ja arjen tuttuja rutiineita tässä on tullut jo ikävä.
On ihana, että on paikka minne mennä,
mitä tehdä,
vaikkakin työn tekemisen luonne on vähän muuttunut
ja tilanne tuo uusia, eilaisia tehtäviäkin minulle.
~~~~
ja tilanne tuo uusia, eilaisia tehtäviäkin minulle.
~~~~
Illalla minä leivon.
Jotain keltaista, jotain rahkaista,
Tuttua turvallista, perinteistä,
josta tulee pääsiäisen tuntu.
Se olisi olla joku näistä
Se olisi olla joku näistä
https://tauvonpaikka.blogspot.com/2019/04/peltillinen-persikka-rahkapiirakkaa.html
https://tauvonpaikka.blogspot.com/2018/03/persikkainen-rahkapiirakka.html
http://www.kermaruusu.com/2013/07/suosituin-porkkanapiirakka.html ,
johon varasinkin eilen appelsiinituorejuuston.

https://tauvonpaikka.blogspot.com/2018/03/persikkainen-rahkapiirakka.html
http://www.kermaruusu.com/2013/07/suosituin-porkkanapiirakka.html ,
johon varasinkin eilen appelsiinituorejuuston.

Pääsiäinen on kevään juhla.
Yhdessäolon aikaa.
Tai olisi.
Ehkäpä kutsunkin lapset pääsiäiskahville jonkun somekanavan kautta.
Että saisimme olla hetken yhdessä,
"henkisesti lähellä toisiamme".
Pikaiset kellokeskiviikkoaamun ajatukseni ja vielä pikaisemmin napatut kuvaterveiseni Sinulle.
Pidetään lippu kaikesta huolimatta korkealla!
Kaisu







