26. syyskuuta 2026

Mökin syksyä




Kävimme ulkoilumielessä mutkan mökillä 
ja samalla laitoimme pihaa ns. talviteloille. 
Oli oikeinkin happirikas ilma; 
satoi sakeaa tihkusadetta liki koko ajan. 
Toisaalta se oli sellaista mukavaa, lempeää sadetta, 
että kunnon kamppeilla on oikeinkin hyvä sää ulkoilla.

Koivun kelta sävytti vahvasti maisemaa,
joskin koivuissakin on erilaisia yksilöiltä;
jotkut olivat vielä melkeinpä vihreitä 
ja jotkut jo aivan paljaita. 


 






Katso, koivut ovat kesäpuita, 
kuuset kuuluvat talveen. 
Ja männyt,
ne miettivät kevättä. 

-Eeva Heilala-

🍂🍂

Mitkähän ovat sitten syksypuita?




Laitoin ensimmäistä kertaa syksyä tälle mökin 
uudelle, söpölle maitolaiturille. 
Se oli mieheni kesälomaprojekti. 
Sellainen diy -juttu, 
josta hän on pitkään haaveillut
ja nyt kesän aikaan hän sai sen naputeltua
-"ihan omasta päästä".

Koivukujan päässä reilusti yli kymmenen vuotta 
 tervetulotoivotuksena ollut vanha ovi olikin tullut jo tiensä päähän 
ja maitolaituri sai siitä veroisensa paikan. 

Kuva tuosta ovesta on ollut muuten blogini ensimmäisessä postauksessa 
eli hyvin se olikin palvellut
ja säitä kestänyt. 






Pari pientä kuusta ja joulun vihreää sai sijansa 
ruosteen ja ajanpatinan rinnalta. 
 Pieni kuusi vei väistämättä ajatustani 
jo jouluisiin tunnelmiin; 
bongasin sievän pikkukuusen kotiportaan viereen! 






Mitä siitä, kun syksy saapuu,
ja västäräkki on poissa, 
kun lentävät kotipääskyt 
vieraissa maailmoissa. 
Mitä siitä, kun tuuli riipii 
lehtiä vaahteran.
Me elimme kuuman kesän 
ja elokuun hehkuvan. 

Mitä siitä, kun kaikki muuttuu
niin varkain ja hiljalleen, 
kun sisälläni on kesä, 
sen elää saan uudelleen. 
Ja sinikellojen soiton
mieleeni talletin. 
Se kaikki on aina tässä.
Sen kaiken saan takaisin. 

-A-M Kaskinen-


🍂🍂


Päätin taas yrittää ja olla toiveikkaana siitä,
että saisin siirrettyä tästä kesästä jotakin tulevaan kesään. 
Nostin kauniin sävyiset pelargoniat talvehtimaan tupaan, 
jossa on peruslämpö noin kymmenen asteen tienoilla. 

Yritin lueskella netin syövereistäkin talvettamisohjeita.
Yksi vannoi pimeään ja toinen viileään, 
joku laittaa pelakuut muovipussiin naulakkoon 
ja unohtaa ne sinne helmikuulle asti,
yksi vie tupaan ja hoitaa viherkasvin tavoin,
joku antaa kukkansa toisen hoitoon. 

Saapa nähdä miten kukkieni käy?
Oletko sinä talvettanut kesän kukkijoita?

🍂🍂

Syksyn sävyttämät terveiseni sinulle hämärtyvästä lauantai-illasta! 


 

























1 kommentti:

  1. Kaunis mökkipaikka ja upeat syksyiset kuvat.
    Minulla ei ole pelakuille talvetuspaikkaa. Autotalli on liian lämmin.

    VastaaPoista