Syyskuun viimeisen päivän aatoksia

 Niin kului syyskuu,  

joka toi meille syksyiset tunnelmat ja kullankeltaiset maisemat.  

Jätimme jäähyväiset kesälle ja sen kauneudelle. 

Jäimme uskomaan ja toivomaan, 

että siemenissä ja mustan mullan suojissa on uuden kesän kauneus ja kukoistus. 

 Syksyisissä tunnelmissa sekä äiti-ihmisen haikean onnellisissa aatoksissa, herkällä mielellä 

pyöräilin äsken pitkin meren rantoja ja hiljaisia teitä,

 tutuilla, voimauttavilla lenkkipoluillani ja luonnon hoivassa. 

Horisonttiin laskeutuva aurinko kultasi tienoota 

ja korosti puiden kaunista keltaa. 

Yksinäinen haapa seisoi keltaisessa havisevassa syysmekossaan 

tuunenä ja uljaana. 

Pysähdyin sen kohdalle. 

Katsoin puuta ja mietin, 

että lopulta senkin on luovuttava lehdistään. 

Nekin lentävät lopulta kukin omille teilleen. 

Puun on päästettävä

irti lehdistään.

Emo poikasensa saattaa

lentämään.

Niityn kukistansa

luovuttava on.

Peittyy jäiden alle

meri kahleeton.

Joka hetki jostain 

joudun luopumaan, 

jotta uusi voima 

pääsee virtaamaan. 

-A-M Kaskinen-

Haavan viesti tuntui sopivan tänään äitiyden tunnelmiin 

ja iltapäivän viestin herättämiin ajatuksiin. 

 Yksi muuttokuorma, toiseksi viimeinen,  lähtee piakkoin kohden uutta elämävaihetta. 

Sinä päivänä,

kun lapsesi on lähdössä,

kun pesän risukasan runa vähän huojahtelee,

sen siinä tepastellessa ja oikoessa lentimiään,

katso ettet sano:

jää kotiin, et sinä vielä osaa mitään.

Sinä päivänä muista -

lähdön ja rohkaisun hetki,

hetki, joka ei toistu. 

-Veikko Polameri- 

Kaskisen "Heillä on edessä elämä" -runokokoelmasta 

olen joskus kirjoittanut ylös tämän runon. 

Näin sen kuuluu mennä,

sanovat vanhat. 

Sellainen on maailman meno.

Lapset lähtevät ja valokuvat jäävät. 

Tätä ei kerrottu synnytysvalmennuksessa,

 että synnytys jatkuu,

poltot ja äitien parkaisut,

 kun lapset lähtevät maailmalle

repuissaan unelmat,

äitien ohuet eväät. 

-A-M Kaskinen-

Näihin ajatuksiin tänään.

Päällimmäisenä kuitenkin kiitollisuus siitä,

että työpaikka on löytynyt heti ammattiin valmistumisen jälkeen 

ja että elämä kantaa.

Kaikella on aikansa tämän taivaan alla! 

❤

Kämmekkäät hailuotolaisen neuleen tyyliin

Syyskuun viimeinen lauantai.

Syksyiset tunnelmat ovat vahvasti läsnä. 

Päivisin on ollut toki vielä kaunista ja lämmintä,

mutta yöllä lämpötila on painunut jo likelle nollaakin. 

Auton ikkunoita ei ole vielä tarvinnut rapata. 

mutta näpeissä tuntee aamulla mitä kohti ollaan menossa. 

Hanskoja tarvitaan kohta. 

Kuvagalleriasta löytyi kuvia keväällä neulomistani kämmekkäistä. 

Kesän lämpimän päivän ohikulkumatkalla 

vein ne pojalleni 

ja napattiin pikaiset kuvat käsityömuistoksi. 

Kysäisin illalla viestillä,

josko kämmekkäät ovat tulleet käyttöön. 

Monta kertaa ovat kuulema olleet käytössä; 

 kalareissulla lämmittäneet

 ja estäneet hyttysiä syömästä käsiä.

Kelit ovat sielläkin jo sellaiset, 

että ovat olleet aamulla jo kädessä.

Olipa palkitseva viesti. 

Käyttötavaraa olivat.

Oletko sinä neulonut kämmekkäitä tai kynsikkäitä?

Käytätkö itse niitä? 

Minulla on ne kirppikseltä löytyneet 

ja tykkään niistä edelleen. 

Neuloin nämä Luotolainen tikkuri -perinneneuleen jämälangoista. 

Minulla ei ollut näihin ohjetta. 

Mutu-tuntumalla etenin ja sovitin tekelettä välillä mieheni käteen. 

Lankaa jäi vieläkin!

Liekö nyt pipon neulomisen aika.

Hailuotolaissetti täydentyy pikkuhiljaa. 

Nostan tähän  paitapostauksessa olleen kauniin runon.  

Tällainenhan se neulojan ajatus on:

Kun tekee toiselle hyvää

antaa vähän ajastaan

laittaa kätensä käyttöön

ja taitonsa toivottuun

silloin jokaisen silmukan 

mutkassa on pieni ajatus 

ja paidan käännön välissä 

pyyntö paremmasta

niin että valmiiksi tullessaan 

tuo puhdas tai pehmeä

on melkein kuin 

näkyvä rukous. 

-Elina Salminen muk.-

Äitienpäivähortensia antoi minulle vielä yhden kauniin kukkasen. 

Taitoin sen maljakkoon viikonloppukukaksi. 

 

Aurinko piirtelee varjoja huoneeseen,

on tulossa kaunis syyspäivä mökkeilyyn ja puolukkametsään! 

Tämän päivän iloa ja valoa sinulle! 

💛💛

 

 

Jules-joustinneule

Pikkuisen äiti oli tsekannut hyvissä ajoin 

syyskauden vaatetuksen 

ja laittoi viestin,

että tyttölöisen jalka on kasvanut 

ja uudet sukat olisivat tervetulleet. 

Nämä viestit ja toiveet tuovat mukanaan parhaita käsitöitä 

ja mieluisimpia tehtäviä; 

 niistä saa mukavaa tekemistä 

ja tietää, että tekee tarpeeseen. 

Kausilangoissa on aina uusia kivoja sävyjä. 

Olin tehnyt havainnon pienen vaatteiden värimaailmasta 

ja sävyn valinta oli helppo. 

Seiska veikan sävy 730, mustikkamaito.

Mikä ihana sana ja syyskesän herkku. 

Sen makunautinnon haluaisin pienelle tarjota 

sukkien lämmön lisäksi! 💜

Taputin itseäni olkapäälle, 

etten ole lähtenyt hampstraamaan tarjouslankoja. 

On ihana ostaa langat tilanteen 

ja lahjan saajan mukaan! 

Kurkkasin netistä kuvioita yksivärisen sukan varteen 

ja päädyin tällä erää kokeilemaan Jules-joustinneuletta.

Pientä sievää twistiä 

ja mukavaa pintaa Julesilla sitten tulikin.

Piipahdin elokuussa pienen luona 

ja sain pukea sukat hänen jalkoihin. 

Perusmummoa mukana 

eli aavistus kasvunvaraa jalkoterissä, 

mutta hyvä niin. 

💜💜

Miten sinun käsityöt?

Piditkö kesällä taukoa?

 

Nimikkopyyhkeet osa 3

Viime elokuussa aloitin tekemään lastenlapsilleni 

nimikkopyyhkeitä synttärilahjaksi. 

Lupasin vilauttaa niitä täällä sitä mukaan kuin niitä valmistuu. 

Vuosi on mennyt ja muutama pyyhe on ehtinyt valmistunut sen aikana. 

Pikku Akka kysäisi Toukokuisen juhlat postauksen kommenteissa, 

oliko mummulla jotain omatekoista lahjassa mukana. 

Eihän minulla ollut silloin! 

Pyyheliina oli kyllä ostettuna, 

mutta en ollut saanut vinkkiä nimestä. 

Lopulta heinäkuun helteet, kesälomat ja marjat 

ynnä muut syyt ovat viivästyttäneet käsitöihin tarttumista. 

🤎

Mutta nyt tuli ihana syksy ja syksyn seesteisyys.

Minna Rissasen sanoja lainaten:

Syyskuu on sylintäysi, 

saappaan varsi ja sienestys. 

Siivensiirto, sivunkääntö,

siirtymävaihe ja syvennys.

Sadepilvi, suvensuppu,

suklaalevy ja siedätys,

sävytettty ja sysimusta,

sielun sininen silitys. 

Syksy tuo tilaa kaikelle kivalle kotoisalle tekemiselle,

sohvan nurkalle, kynttilöille ja kauniille musiikille 

sekä käsitöille. 

Niinpä olen saanut ommeltua nuo viimeisimmät, "rästissä olleet" lahjat. 

Pieni ei ollut ristiäislahjansa antopäivästä moksiskaan. 

Pyörähteli vaan jokellellen selältään mahalleen  

ja makusteli pientä ikiomaa pyyhettään. 

Isoveli sai myös eilen oman pyyhkeensä.

Hän halusi, että se laitetaan lannevaatteeksi

 "niin kuin miehet laittavat pyyheen saunan jälkeen"

Mallioppiminen on vahvaa! 

Näissä pyyhkeissä ei ole siis mitään erityisen hienoja käsityön saloja,

mutta sitäkin enemmän mummun lämpimiä ajatuksia lapsen ja nimen äärellä. 

Ja sitä omaa aikaa mieluisalle tekemisille. 

Olen tykästynyt noihin ketjupistoihin.

(Kiitos Pikku Akka, 

kun hoksautit pistojen oikean nimen!)

En tiedä olenko niitä oikeaoppisesti tehnyt, mutta niillä on kuviota syntynyt. 

Olen ommellut nimet aivan suorilta tuohon pyyhkeeseen 

ja lopputulema on mummun käsialaa. 

Oikeastaan tykkään siitä sopivasta rentoudesta tässä kohden! 

Näihin pyyhkeisiin ei tullut kylkiäisenä shampoopulloa,

vaan tein tällä kertaa pikkupyyhkeet samaan sarjaan. 

Olen yrittänyt päätellä langanpäät kuviolankoihin 

niin, että nurjakin puoli kestää katseet.  

 

Edelliset nimikkopyyhe -postaukset löydät

  täältä ja täältä.  

Laitan alkuvuoden pyyheistäkin kuvia tänne,

jos tällaisten käsitöiden ja lahjojen katseluun löytyy kiinnostusta ruudun toiselta puolen. 

Ja toki muistoksi itselleni siitä, mitä on tullut tehtyä matkan varrella. 

🤎

Omilla lapsillakin on ollut monenlaisia nimikkopyyhkeitä,

minun ompelemia, mutta myös mummun ja kummien kättentöitä. 

Oli hellyttävää, kun pojallani oli kesällä mukanaan 

(vielä ehjänä/tallessa/käytössä!!)

varmaan liki kolmekymmentä vuotta sitten 

saamansa pyyhe. 

Ehkäpä se on ollut välillä ns. naftaliinissa. 

Tuohon pyyhkeeseen oli aplikoitu muumin kuva 

ja kankaasta leikatut kirjamet. 

Kiva idea sekin! 

🤎

Syyskuu. Sadepäivä. 

Sohva, suloinen seura ja salmiakki. 

Siinä tämän illan puitteet

ja katse siirtyy seuraavaan käsityöhön. 

Mitä sinun syyskuu on, 

mitä siihen kuuluu? 

🤎

 

Omenoiden aikaan

Onnen, onnen omenoita,
menestyksen mansikoita,
hyvän tuulen pulvereita,
ilonpäivien ihmeitä noita.

Oi, että niitä taas onkin! 

5 -vuotia omenapuu, Pirja tuotti ensimmäistä kertaa 

mukavan sadon jauhoisia, makoisia hedelmiä. 

Tykkäämme sen lempeästä mausta 

ja siitä, että kerkeävät kypsyä hyvissä ajoin. 

Niitä on kiva syödä suoraan puusta. 

Sitten nuo marjaomenapuun pienet, sievät omenapallerot.

Puu on kuin pistetty täyteen omenoita

ja oksien taakka on valtaisa. 

On omenainen olo! 

 Omenoita on puussa ja suussa. 

Pieni napse kuuluu pihalta, 

kun omenoita tipahtelee välillä tuohon pation laudoitukselle 

ja nurmikko peittyy omenoihin. 

On siinä haravoitavaa ja kompostoitavaa!

Otin eilen mehustimen esille 

ajatuksenain kerätä omenoita hyötykäyttöön 

ja tehdä niistä mehua.  

 Mieheni sanoi, 

että hän ei välttämättä kyllä omenamehua eikä -sosetta kaipaa 

ja kun huomasin ompuissa olevan matoja, 

orastava intoni hyytyikin sitten siihen. 

Siinä puun vierellä ihmetelin omppujen määrää ja sitä mille sitä sitten alkaisi. 

 Muistin vastikään pienestä muratista jääneen sydämen 

muotoisen kehikon ja otin sen uusiokäyttöön!

Sain pikapikaa laventeliruukkuun 

kivan syyskoristeen.

Kesäkuun alussa ostamani laventelit ovat kukkineet kivasti koko kesän. 

Harmitti vaan, etten ehtinut poima kukkasia kuivamaan, 

Keräsin onnen omenoita ja päivän piristeitä etukuistin pöydälle betoniseen kulhoon. 

Omput eivät päässet meidän keittiöön asti,

mutta niistä tuli kiva tervetulotoivotus kotiimme. 

Onko sinulla omenapuita?

Mikä on sinun lempparilaji? 

Miten sinä hyödynnät omenoitasi? 

Syksyistä kauneutta 

ja viikonlopun levollisuutta sinulle tämän kuvan myötä! 

🍎🍎🍎

 

Valoja ja varjoja

Tämä syyskuun alun yllätys, 

aurinkoinen viikko, 

on tuonut mukavia valon ja varjon leikkejä meidän kaikkien päiviin.  

Asioiden ja esineiden peilailut 

auringonvalossa ovat 

yhdenlaisia eläviä kuvia. 

Ne piirtyvät huoneisiin, pihalle ja  kulkureiteille 

muuttaen kokoaan ja sijaansa auringon kulun mukaan. 

Nämä ohikiitävät taulut, 

kopiot tilassa olevasta elämästä 

on mukavia katseenvangitsijoita. 

Tiedät varmaan jo,

 että minä tykkään niistä 

ja pysähdyn usein niiden äärelle 

ihastelemaan ja ihmettelemään.  

On myös varjoja,

jotka eivät näy päällepäin. 

Varjoja, jotka heijastuvat ihmisen ajatuksiin ja sydämen maaperään. 

Rakkaiden ihmisten terveyshuolien rinnalla olen kokenut 

omaa avuttomuutta näiden asioiden äärellä, 

joille en oikein voi mitään. 

Sairauden kipu ja varjo kuuluvat väistämättä elämäämme.

Varjo tuntuu välillä kasvavan niin, 

että se peittää kaiken valon ja toivonkin valosta. 

Nämä varjot vievät kuitenkin meitä toisiamme kohti,

toistemme luo. 

Voimme viedä sellaista toivon valoa 

joka synnyttää muistetuksi tulemisen tunnetta. 

Emme voikaan ottaa toisen taakkaa pois,

voimme jakaa kuormaa ja kulkea hetken konkireettisesti rinnalla 

tai vaikkapa sitten ajatuksen kantaman päässä. 

Ystäväni välittämän runon sanoin:

Niin vahva en ole

että voisin elää sinun puolestasi

sinun elämääsi

kantaa kaikkien näiden päivien

vuosien kuorman.

Mutta tässä lähelläsi, vierelläsi 

kuulomatkan päässä, puhe-etäisyydellä 

käsituntumassa askellan kanssasi. 

Kivikkopolkujakin. Pimeässäkin.

Tässä. Ihan lähellä.

-Maaria Leinonen-

Aamuauringon valo valaisi huoneen. 

Valo ja varjot leikkivät hetken siinä lähelläni ja 

viirivehka peilaili lehtiään sohvan pinnalle. 

Päivän mittaan valo lisääntyi ja 

varjot vaihtoivat paikkaa. 

Iltaa kohden valo ja varjot ovat tuntuivat häivyttyneen toistensa lomiin .

Jospa aika ja hoiva tuo avun rakkaille ihmisilleni, kivun tutuille, 

ja valo voittaa. 

Ilo kumpuaa varjojen alta ja kaikki on taas hyvin, 

elämä hymyilee! 

En voi muuta kuin toivoa pikaista paranemista!