20. heinäkuuta 2024

Polttokolvikokeiluja

 

Pyysin kauppareissulaisen tuomaan minulle jonkun halvan polttokolvin. 
Halusin kokeilla,  olisiko se ehkä minun juttu. 
Tämä kolvi olikin sitten sellainen karvalakkimalli, 
mutta jonkinlaista polttoa sain sillä  tehtyä ja jotakin näkyvääkin. 
Toki eihän nämä vedä vertoja netin hienoille polttotöille, 
mutta jostakin se on lähdettävä ja minä lähdin näistä. 






Siirsin nuo vanhat betonitontut kotikoivun juurelle, 
kun kuusen oksat olivat niin kovin painuneet mökkikylän päälle

Tontut ovat nyt muuttaneet ja niiden satu jatkuu valoisammassa paikassa, 
"ihmisten ilmoilla". 

Siinä touhuetessa syntyi oivallus kyltistä "meidän mökki".
Tuo viitta viisoo toki noiden tonttujen mökkiin, 
mutta kyllähän se osoittaa myös meidän isompien tonttujen mökillekin päin. 




Tämä meidän nuori kotikoivu kasvaa muuten vanhan koivun kannossa, 
johon istutimme sen kymmenen vuotta sitten. 
Koivu on kasvanut siinä uskomattoman hyvin, 
vaikka aluksi istutuspaikka vähän epäilytti. 

Koivun tarinasta olen kirjoittanut täällä, klik






Pyysin miestäni sahaamaan puuleikon tänään kaadetusta koivusta.  
Olin ajatellut tehdä pyörylään polttokolvilla mandala- kuvion, 
mutta kuinka ollakaan!
Leikko oli aavistuksen sydämen mallinen;
 muoto innoittikin minua sitten tällaiseen kokeiluun. 
Poltin kuviot ilman kummempia piirtämisiä ja suunnitteluja, 
sillä lailla kokeilevalla otteella uutta työkalua tunnustellen ja vuosilustoja mukaillen. 

Tällainen ovikoriste tästä sitten tuli vanhan pihasaunan oveen. 
Puojista löysin tuon elämää nähneen koukun. 
Siihenpä onkin kiva ripustaa jatkossa kranssit ja koristeet. 




En ole vielä varma, 
jatkanko kokeilujani vai jätänkö kolvin laatikkoon jemmaan. 
Ehkäpä erilaisia teriä voisi olla kiva kokeilla.
Onko sinulla vinkkiä tähän puuhaan tai mukavia kokemuksia?




Toivottelen ihanaa viikonlopun jatkoa
ja muistuttelen, että vielä ehtii osallistua arpajaisiin








 

2 kommenttia:

  1. On kyllä hauska tonttujoukko ja kiva punainen tupakin heillä. Hyvin on kolvi pysynyt käsissäsi. Kaunis tuollainen sydänmandala.
    Ihanaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  2. Sydämestäpä tuli ihana mandala. :)

    VastaaPoista