11. huhtikuuta 2023

Mökkikautta kohti


Olipas ihana pääsiäisen aika kotosalla.
Aurinkoa, kevään iloa ja kiireetöntä yhdessäoloa aikalailla kahdelleen 
sekä paljon ulkoilua.

Eilen piipahdimme pitkästä aikaa mökillä,
joka lepää vielä suloista talviuntaan luminietosten keskellä.
Nuoret olivat luoneet pihapiiriin kivoja,  pieniä polkuja,
joita pitkin pääsimme liikkumaan rakennukselta toiselle.




Vesi tippasi räystäältä ja lämpimän seinustalla olevan ruusupuskan juurella
 tuoksukurjenpolvi oli puskenut jo vihreät lehtensä valoa päin.
Nokkosperhonen toi kevään viestiä tuomassa ja 
kärpänen pörräsi ikkunanpielessä.
Lumihanget alenivat pääsiäisen aikaan hurjaa vauhtia
ja yöpakkaset tasasivat sopivasti kosteuden määrää kenturoilla.




Ajatus kulki hankien alle ja tulevaan kesään.
Mökkeily ei ole aina pelkkää oleilua
ja nyt on tiedossa pientä remppaa ulko-oven sekä mahdollisen katoksen tiimoilta
sekä pikkusaunan kiukaan laittoa.

Nykyinen kiuas on kopio kyläsepän 1940 -luvun alussa tekemästä kiukaasta.
Nyt meillä on mietinnässä, josko sen voisi vielä korjata
vai hankitaanko uusi.
Minä olen arvatenkin ensimmäisen vaihtoehdon kannalla,
koska tämänhetkinen kiuas on mielestänis aunavanhuksen komistus.






Aurinko lämmitti ihanasti ja oli tyyntä.
Merellä oli mukava kulkea.
Pehmentyneessä lumessa tarpominen kävi kyllä tehokkaasta liikunnasta.






Tauvonnokalta keräsin kimpun meriheiniä.
Ne olivat kuin pampaoksia;
 hauskan näköisiä. pöyhkeitä palleroita siellä hangen valossa ja valkeudessa.
Siitä alkoikin sitten kimppujen keräilykausi tälle mökkikaudelle.










Kevään iloa ja 
kevään huumaa.
Kaikki kaunis tuntuu olevan niin lähellä,
mutta kuitenkin vielä matkan päässä.

Ajatukset punovat suunnitelmia ja haaveita tulevan kesän varalle,
mutta muistuttelen itselleni;
hetki kerrallaan,
hidasta,
kuuntele, katsele tarkasti,
pysähdy.




Hanna Lindin ajatuksin

Kevään korvalla 
voi kuulla 
pajunkissojen kehräävän
nähdä lesken
etsivän lehtiään
tuntea yöpakkasen pureman
esikon ihollaan
jos vain kulkee
kurkien auraamaan tietä

silmut auki


💛













 

2 kommenttia:

  1. Niin ihania keväisiä tuulahduksia!

    VastaaPoista
  2. Kevät on juurikin tuulahduksia; keväisiä tuulia tulevasta ihanasta ajasta. Orastavia merkkejä, odotusta, tarttumista hetkeen, jossa voi kokea jotain tuttua ja kuitenkin uutta, tulevaa. 🍃

    -Kaisu-

    VastaaPoista