5. huhtikuuta 2023

Pääsiäisen aika



Tänä vuonna pääsiäinen on tullut kuin omia aikojaan, varkain.
En ole vielä leiponut mitään pääsiäisherkkuja,
saati näprännyt uusia pääsiäiskoristeita.
Pajunkissatkin ovat edelleen hakematta
ja kovin vähän niitä on näkynytkin tuolla lenkkireiteilläni.

Tänä vuonna meilläpäin on ollut kovia yöpakkasia.
että pajunkisut eivät ole tarenneet herätä vielä tähän kevääseen.
Virpojien tuomat värikkäät oksat ovat ilonamme maljakossa.




Maanantaina hain pääsiäiskoristelaatikon
 ja tuumasin, että vanhassa vara parempi.
Näillä vanhoilla, tutuilla koristeilla, tuli mukavasti pääsiäistunnelmaa.






Laatikon kätköstä löytyi myös tuo 40 vuotta vanha tipupariskunta,
joka oli aikoinaan häälahja-astian pohjalla koristeena. 

Hääpäivämme tiimoilla olen tapaillut  Paolo Rusavan runoa "Purjeen täysi matka".

Sanat kirkkaita
kuin vesi rannan tyvenessä,
veden heijasteessa
luottamuksen rauha.

Käsi tarttuu käteen,
lupaus kantaa kuin vene
päivien allokkoon.

Tuuli nostaa purjeen
linnun sineä vasten,
avautuu ulappa
tämä purjeen täysi matka.

Pääsiäislauantaista 1983 avautui meidän yhteinen matka
iloinen ja suruineen,
onnen hetkineen ja koettelemuksineen.
Päivät, joissa on tahdottu,
rakastettu,
pyydetty ja annettu anteeksi.

Mikään ei ole ollut itsestään selvää.
Käsi tarttuu edelleen käteen ja lupaus kantaa tuleviin päiviin.




Pääsiäiseen valmistautumisen vähäisyydestä huolimatta
 keväinen tunnelma on läsnä.
Aurinko valaisee tienoon
ja äsken huomasin kotikoivussa olevan lintupöntön luona jo innokkaita pesänrakentajia.

Uuden alku  ja 
kevään ihme puhuttelevat taas 
valon ja luonnon heräämisen äärellä.

💛

Toivon Sinulle ja itselleni pääsiäisen iloa. 
Hiljentymistä, levollisuutta ja auringon voimauttavaa valoa.



1 kommentti:

  1. Kiitos Kaisu näistä kauniista tunnelmista. Riemullista Pääsiäisen juhlaa☀️🌼

    VastaaPoista