25. marraskuuta 2021

Joululahjajoulukalenteri

Joulu, salaisuuksien aika on tullut! 
Joululahjatoiveet ja joulukalenterit ovat pienimmäisten, 
mutta myös isompien joulunodottajien päivän sanoja.
Tarjolla on kuvakalentereita,
tarrakalentereita, suklaakalentereita
ja lelukalentereita,
Ja mitä kaikkea niitä mahtaa ollakaan.

Tyttäreni oli laittanut kummilapsensa joululahjat joulukalenterin muotoon.
Joululahjat löytyvät erimuotoisista ja -kokoisista paketeista, 
jotka on koottu laatikkoon,
iloksi jokaiseen joulun odottamisen päivään. 






Minusta tämä oli kiva idea.
Monta kertaa aattoillan hulinassa lahjoja on paljon.
Siinä menevät kummin ja mummin lahjat sekaisin 
eikä lapsi välttämättä miellä mikä lahja oli keneltäkin.

Tämän kalenterin myötä lahjanantaja kulkee mukana joulunodotuksessa.
Kalenteriin voi paketoida herkkuja, leluja, pieniä tehtäviä ja hyötylahjoja.
Siellä voisi olla yhteisiä jouluvalmistelujakin, jos siihen on mahdollisuus.

Kerkesin ottaa "lahjan luovutuksessa" muutaman hätäisen ja hämärän kuvan tähän postaukseen.
Päätin  matkia ja tehdä marraskuun lopun synttärisankarille
syntymäpäivälahjajoulukalenterin.
Huomenna kipaisen kauppaan ja hankin pieniä kivoja asioita paketoitavaksi.

Tyttäreni hyödynsi kalenterissaan vanhan kalenterin laatikoita ja kääri osan paperiin.
Minä taidan hyödyntää lahjapaperia ja valmispusseja.








Joulu joutuu!
Kalenterin kokoamisesta tulee jouluinen, lapsenmielinen ilo itsellekin.
Siinä taitaa palautua mieleen omat joulukalenterit
ja lapsuuden joulumuistot.
Tästä alkaa minun jouluvalmistelut! 
Ja pyhänä kerron lisää blogin joulusta.

Mukavaa adventin alusviikkoa!



 

8 kommenttia:

  1. Ihana idea! Onnekas on kummilapsikin, kun on näin ihana kummi hänellä 💜

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tällaiset lahjat ovat parhautta. Vaivannäkö on välittämistä ja yllättäminen on mukavaa! Ihanasti kummitäti oli lahjoja valinnut ja minä yritin ottaa mallia hänestä! ;)

      Poista
  2. Tuollainen joulukalenteri on tosi kiva! Ja joulukalenterin kokoaminen tulee varmasti joulumieli. Ihanaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se joulu tulee tekemällä.
      Tänään on ollut sellainen tonttumainen olo, kun olen pieniä paketteja hankkinut ja paketoinut.
      Toivottavasti tästä on iloa saajalleen! <3

      Poista
  3. Voi, tuollainen kalenteri olisi ihana saada! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olisikin makia juttu saada pieni paketti joka aamu. :)
      Tänään minä kokosin sen mitä eilen suunnnittelin.
      Siinä sai miettiä 24x ja mukavia pieniä juttuja löysinkin siihen. Myös kierrätys oli mukana eli kirppislöytöjä hyödynsin.
      Minkälainen kalenteri sinulla on?

      Poista
  4. kiva idea.meillä suvussa eräs rouva otti pakettikortit pois ettei lapsi vaan missään tapauksessa saa tietää kuka on antanut lahjan.ja sanoi että hänen lapsensa ei välitä saaduista postikorteista.meidän lapset ilahtuivat kun posti toi omalla nimellä.eipä sen jälkeen ole kukaan suvun lapsista minulta korttia,okei olen pikkumainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on monta mielipidettä asioista kuin on ihmisiä. :)
      Lahja-ja korttiasioissakin!
      Minusta on mukava tietää, kuka lahjan on antanut.
      Että tietää kiittää häntä.

      Ihanaa joulunaikaa sinulle ja kiitos kommentistasi! <3

      Poista