Mökki talviteloille

Eilen ajelimme mökille hyvästelemään menneen mökkikauden

ja laittamaan mökin sekä pihapiirin ns. talviteloilleen.

Siinä hetkessä mielessä kulki monenlaisia tunteita kesästä ja syksystä

-kiitollisuudesta luopumisen kipuun

ja siitä väliltä.

Saimme jälleen kerran viettää 

monia mieleenpainuvia mökkihetkiä 

erilaisilla kokoonpanoilla tuolla Tauvonpaikassamme.

Harras toive ja rukous on,

että ensi kesänä saamme yhdessä palata sinne 

muuttolintujen myötä

ja kokea taas kesän ilon ja syksyn kauneuden.

Syksyllä on niin tyhjän oloista ja haikeaa,

 kun kaikki kaunis on kuollut,

lintujen laulu loitonnut ja

lehdet tippuneet puista.

Kylmä tuntuu luissa ja ytimissä

ja on jotensakin toivoton olo siinä kalseudessa.

Toisaalta on helpottavaa laittaa sinetti 

kesän ja syksyn touhuille

ja sulkea puutarhakalusteet ja -koristeet puojeihin

sekä peitellä ruukkuihin purkittamani perennat talvilevolle.

Kuivan maan veneen kumoaminen on merkki siitä,

että soutelut on soudeltu tältä erää.

Kun sulkee yhden oven,

avautuu voimakkaammin taas uusi näköala.

Nyt on aikaa kotoisille puuhille ja 

yhdessäololle täällä kotosalla.

Pikkuhiljaa voi antautua ajatuksissa joulua kohden

ja heittäytyä hämäränhyssyiseen tunnelmaan.

Muutos on nytkin mahdollisuus.

Ilman talvea minulla ei olisi talviuintiakaan.

Päivän päätteeksi uintipaikalle kävellessäni 

näin tunteitteni kumpuilun pilvinä

ilosta haikeuteen,

kiinnipitämisestä luopumiseen, luovuttamiseen, 

vaaleasta tummaan 

-kuin tuo illan sininen taivas,

joka lepäsi kauniina, puhuttelevana, ohikiitävänä

 tuttujen rantojen yllä.

Viisi joutsenta lensi matalalla

meren yli.

Ensi kesään,

huikkasin valkosiipisten ystävieni perään.

Niin luottavaisina ja päättäväisinä ne matkasivat eteenpäin,

että tulevat varmaan takasinpäinkin,

 kun sen aika on.