30. lokakuuta 2021

Sisustustyynyjä nahkanpaloista ja huovasta



Näin kesällä kerran tällaiset nahkasta ja huovasta ommellut,
 viehättävällä tavalla erilaiset  tyynyt
ja tykästyin niihin
-mutten niiden hintaan.

Tyynyt jäivät silloin ostamatta,
mutta niiden kuva piirtyi kuitenkin
 silmieni verkkokalvoille ja muistin sopukoihin talteen.

~~~~

Kun ihanat ihmiset toivat taas kotiovelle asti uudet huonekalukangastilkkusäkit
ja  näin niissä olevat nahkapalat,
tyynyprojekti alkoi etenemään kuin itsestään.






Näiden tyynyjen etupuolet ompelin neljästä nahkatilkusta
ja niissä on nuo yleensä sisäpuolella olevat saumat näkyvissä.
Tausta on huonekaluverhoomosta tilaamaani huopaa. 

Etu- ja takaosan ompelin päällekkäin.
Näkyviin jäävistä reunoista tuli kivat yksityiskohdat tyynyihin.

Minua jännitti aluksi, miten nahkan ompeleminen onnistuu
 ja montako neulaa katkaisen yhden tyynyn ompelussa.
Mutta sepä onnistuikin yllättävän kivuttomasti vanhalla Evallani
eikä neulaakaan katkennut.

Sisään laitoin Pentikin sisustustyynyt (45x45 cm), 
jotka ovat mielestäni laadukkaita ja pysyvät kuosissaan.






Ensimmäiset tyynyt ompelin valkoisesta nahasta
ja tänään siirryin konjakin sävyyn,
johon kyllä tykästyin kovasti.




Tyynyjä onkin nyt syntynyt melkeinpä kuin sieniä sateella.
Olen aivan innoissani näistä ompeluistani
ja maanantaina käyn ostamassa lisää huopaa,
ehkä vaalean harmaata,
ja jatkan "tyynytehtailua", sillä nahkanpaloja on vielä muunkin sävyisenä.

Näitä saattaa löytyä tulevan joulun paketeista!
Ja jonkun voisin kyllä vaikka myydäkin,
ettei täällä pian syty tyynysota! 




Tällaisia syysloman ompeluterveisiä tänä iltana tänne blogiin muistoksi.

Leppoisia lokakuun loppuhetkiä Sinulle! 
Sytytellään kynttilöitä ja nautitaan elämästä.

~~~~~~


Jasmin esitti muuten kommenteissa kysymys-vastaus -postaustoiveen, 
jossa kertoisin itsestäni ja blogistani sekä sen historiasta.
Tein esittelyn syyskuussa Instagramiin
 ja saatanpa lähiviikkoina ottaa kopin tästä  haasteesta.
Nyt voisitte laittaa myös kysymyksiä ko. aiheeseen liittyen.



15 kommenttia:

  1. Ihania! Mistä löysit vahvaa huopaa taustapaloiksi?

    VastaaPoista
  2. Vau, miten upeita tyynyjä! Nahkapalojen ja huovan yhdistelmä on tyylikäs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä tuli kyllä ihania. Ajattoman kauniita ja varsinkin tuo konjakin sävy on minun mieleen.

      Poista
  3. No nyt on tyynyt kohillaan! Kerrassaan upeat! 😍 Oot sinä aikaansaava ❤
    Minä voisin ostaa yhden tyynyn, mikäli niitä rupeaa siellä syntymään kuin sieniä sateella 🤗

    Ihanista muistakin touhuista olet täällä postaillut sitten viime käyntini. Kotoisaa oli taas piipahtaa täällä ja viettää mukava lauantai-illan hetki postauksiasi lukien ja kauniita kuvia katsellen.

    Viikonlopun levollisuutta sinulle ja perheellesi ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva lukea, että olet käynyt täällä. <3
      Monenmoisia aiheita tulee tänne ylöskirjoitettua.
      Hauska välillä lukea noita vanhoja juttuja ja muistella mitä kaikkea sitä on tullut tehtyä ja touhuttua.

      Minkä värisestä tyynystä sinä tykkäisit? Isot konjakinväriset palat ovat nyt käytetty ja pitää alkaa pienemmistä tekemään.

      Tsemppiä marraskuun päiviin! <3

      Poista
  4. Ihania tyynyjä, kauniita! Minun toinen ystäväni oli tehnyt tälläisia vanhasta huopakassista ja minullakin tuolla yhdenlaiset huopapalat odottavat samanmoista projektia, mutta saa nähdä, milloin niistä intoudun. :)
    Sulosunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tykkäyksestä. Näitä on ollut kyllä mukava ommella ja vielä mukavampi, kun yks´ja toinen tuntuisi haluavan tällaisen itselleenkin.

      Jäänpä kuulolle milloin sinun tyynyprojekti toteutuu. Mitenkäs sinun suunnitelmat ensi kuun suhteen? Onko kalenteria tulossa?

      Poista
  5. Oi miten kauniita tyynyjä. Eikä niitä koskaan ole liikaa. Nahka onkin ainakin koiraperheessä helppohoitosempi materiaali kuin kangas. Iloista talviaikaa😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että tyynyjä pitää olla tarpeeksi asti. Niitä on kiva kierrättää ja voihan niiden päällä tarpeen tullen vaikka istahtaa lattialla.
      Kiitos kommentistasi ja mukavaa marraskuuta, vaikka onkin pimeää.

      Poista
  6. Sulosunnuntaita täältäkin. Päivä jo iltaan kaartuu ja päivä töissäkin takana. Hienot tyynyt,nätit. Kiinnitin huomiota vihreisiin elinvoimaisiin kukkiisi- miten saat ne loistamaan? Kukista tykkään,mutta joudun aika ajoin laittamaan niitä pois....pitäisi varmaan tarkemmin lukea niiden parhaat elinolosuhteet jne. Hyvää työviikkoa!
    T.Pirta

    VastaaPoista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos.<3 Näistä tuli kyllä omannäköisiä, erilaisia.

      Poista
  8. Tyylikkäitä tyynyjä, taitaen tehty💛 sinulla on kyllä taitoa nähdä kauneutta kaikkialla ja lahjaa tehdä kaunista❤️ mukava kun jaat meille täällä. -heli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heli <3
      Sydämessä läikähti viestiäsi lukiessa.
      Ihana, kun sanoitit tuon, että tykkäät tästä jakamisesta.
      Kun ei nämä minun jutut aina niin erikoisia ole, mutta tykkään jakaa sitä pientä iloa, mikä merkkaa minulle paljon. Vähänhän voi olla joskus paljon ja jaettu ilo on kaksinkertainen.

      Ja kiitos, että käyt lueskelemassa ja jätät minulle postiakin! <3

      Poista