6. lokakuuta 2021

Kynsikkäät lapselle





Mummu, osaatko sinä tehdä sellaisia lapasia, joissa näkyy sormet,
kysyi lapsenlapsi kesällä kerran.

Kylmien ilmojen myötä muistin pojan haasteen 
ja neuloin ’mutu’ -tuntumalla Seitsemän veljestä -langasta 
kainon pyynnön mukaiset käsien lämmittimet poikaselle. 
Tällaisia pieniä toiveita on mukava toteuttaa. 




Pojan käsi ei ollut saapusalla eikä mummun mitattavissa.
Otin "noin" -mittoja lasten sormikkaasta.

Resoriin loin 36 silmukkaa
ja neuloin kaksi nurin, kaksi oikein 17 kierrosta.
Lisäsin suoraan neuleeseen silmukan jokaisen puikon loppuun (=40)
ja ennen peukalon paikkaa neuloin 13 kierrosta.
Peukaloon varasin kuusi silmää
ja sen jälkeen jatkoin suoraa neuletta 8 kierrosta.
Kavensin neljä silmukkaa joka puikolla ja tein resoria 10 kierrosta.

Peukaloon nostin aukon molemmilta sivuilta pari silmukkaa 
ja tein pätkän suoraa sekä resoria peukalon lämmikkeeksi.

Tästä tuli tällainen "karvalakkimalli" kymmenvuotiaalle,
mutta ajanee asian.




Marjaomenapuu on tiputtanut lehtensä.
Punaiset omenat tuovat vielä pirteää väriä harmaaseen lokakuiseen päivään.

Pikaisella takapihan kuvauspiipahduksella
söin  muutaman omenan 
ja olivatpa ne hyviä.
Syksyn syvästi kypsyttämiä. 



 

6 kommenttia:

  1. Hienot kynsikkäät! Ja niin kätevät käytössä! Olen kuullut näille myös sellaisen nimen kuin räpikkäät. Onko tuo nimitys sinulle tuttu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Räpikkäät oli minulle uusi sana. Liekö jonkun alueen murresana?

      Poista
  2. Tosi makeet. Minulle pienokainen huomautti, mummon muisti pätkii, kun en heti "passannut" häntä.
    Lapsoset ovat niin ihania kaikissa ikäpolvissa. Pitääkin ottaa oikein muistikirja pienille pyynnöille, se joulukin tulee aina niin nopeasti.
    Kiitos päivän piristyksestä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena H <3
      Lapset ja heidän toiveensa ovat kyllä ihania.
      Minusta on mukava täyttää juuri tällaisia pieniä pyyntöjä, mihin taidot riittävät.
      Siinäkin on sitä vuorovaikutusta. <3
      Eilen sain antaa nämä kynsikkäät lapsenlapselleni ja vähänkö hän oli mielissään niistä.
      Ei enää muistanut pyytäneensä niitä! <3 Eli oli sitten yhdenlainen yllätys, kun mummu muisti! :)

      Poista
  3. Tämmöset on kyllä mieluisat nuorisolle, kun jää sormet vapaiksi somettamiseen. :)

    VastaaPoista