3. huhtikuuta 2020

Diy jättipeitto fleecepeitoista



Sweet dreams! 

Suloisia unelmia!

Jokaisella niitä on,
pienempiä ja isompia.

Jättipeitto on yksi sellainen haave ja unelma,
josta tyttäreni on useampaan kertaa puhunut.

Katselin jo joulun alla minkälainen juttu ko.peitto on
ja totesin, että se on aika kallis langasta tehtynä
ja toisaalta silloin oli niin monta keskeneräistä hommaa tekeillä.

Kuukausi sitten kävin hakemassa Jyskistä kaikki hyllystä löytyneet valkoiset parin euron fleecepeitot
ja "aloin kehräämään" niistä lankaa peittokokeiluani varten.


Leikkasin kaksi peittoa päällekkäin kuvassa näkyvällä tavalla
ja kerin ne kudetta venyttäen napakalle kerälle.

Laitoin peittoon 40 aloitussilmukkaa.
Ensin kokeilin neuloa pyörökepeillä,
mutta se oli minun harteilleni liian raskasta.

Sitten kävin ostamassa sähköjohtojen  25 mm suojaputkea,
tuollaiset 80 senttiset  "puikot"
ja ne pelittivät yllättävän hyvin. :)


Eilen illalla päättelin peiton.
Käytin peittoon 10 peittoa eli hinnaksi tuli 20 euroa.
Peitosta tuli 130 x 170 senttinen ja siinä näkyy käsityön jälki.

Yritän olla huomaamatta epätasaista jälkeä,
sillä etenkin nurjalta tehdyt silmukat ovat selvästi tiukempia
ja joissakin kohti  kuteen reuna nousee ylöspäin.
Niitä tosin pystyy siistimään vielä jälkeenpäin.

Kuteeseen olen neulonut paljon lämpimiä ajatuksia,
joiden toivon peittävän alleen muutamat kauneusvirheet.




Tämä on yllätys!

Olen piilotellut kudintani ja fleecepeittokassia kuukauden ajan kaappien kätköissä.

Monta kertaa olisi tehnyt mieli jo kertoa ja paljastaa,
että minä olen tekemässä sinulle sitä haaveilemaasi jättipeittoa.




Siinä se nyt on juuri "puikoilta tipahtaneena" .

Vaikka ei se hassummalta näyttäisi tuossa meidän sängyn päälläkään.
Sen alle olisi ihana kömpiä lämpöön 
ja tuntea peiton paino keholla.


Ideoita peittoon hain täältä ja täältä

~~~~~~

Perjantai-iltapäivän hetki.

Ysiluokkalainen leipoi juuri mehevän porkkanapiirakan Kermaruusun ohjeella ja
se maistuu niin hyvälle tässä hetkessä.

Viikonlopun virkistäviä hetkiä ja hyvää mieltä Sinulle!
Toivottavasti olet säilynyt terveenä ja muutenkin voinut hyvin.

💗:llä Kaisu



12 kommenttia:

  1. Onpas kyllä kerrassaan ihana peitto! On siinä ollut hommaa tehdä peitto! Varmasti onnellinen peiton omistaja! T: Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan siinä oma hommansa, mutta toisaalta nopeasti mitta kasvoi jo yhdellä kierroksella.
      Kiitos Liisa! <3
      Toivottavasti hän tykkää tästä!

      Poista
  2. en kestä 😍😍😍 nyt vasta luin tän, kiiiiiitos äiti ❤️❤️❤️
    -j

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätykset ovat elämän iloisia asioita ja parhautta! <3

      Poista
  3. Oih, miten pehmeä ja ihana peitto!
    Todella kaunis! <3

    Kevään valoa ja iloa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susanna,
      valkea väri ja pehmeys; se on kuin pumpulia! <3

      Poista
  4. Ihana peitto!
    Varmasti lämpöinen ja pehmeä!

    Leppoisaa viikonloppua sinulle! ☀️

    VastaaPoista
  5. Mahtava idea!!! Näyttää hyvältä!
    Viime kesänä ostin grillikatokseen 10 harmaata fleeceä, serkkubileet ja vähän kalsea kesäkeli. Just siivoillessa pohdin, vienkö ne nyt löytöeläinkotiin, eipä tuollaiselle määrälle kotosalla kovin usein ole käyttöä. Ehkäpä sittenkin jemmaan ja sopivaa inspiraatiota odottamaan... Kiitos vinkistä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sinulle kommentistasi! <3 Aivan huippua saada postia uusilta ihmisiltä ja vielä kuulla, että inspiroiduit tästä postauksesta. Se on tämän harrastuksen juhlahetki! <3

      Poista