15. joulukuuta 2019

Joulun valo laajenee


Kolmannen adventin aamuhetki,
aamun hämärä.

Ulkona sataa lunta välillä sankasti isoina hiutaleina
ja kohta lumi leijailee hiljalleen ja niin kauniin kepeästi maahan.

Tässä aamussa voin tuntea konkreettisesti kynttilöiden tuoman valon
ja lumenvalon vaikutuksen;
joulun läheisyyden.

Tänään on kauneimpien joululaulujen sunnuntai.
Ne kuuluvat nyt netistä kotikirkon jumalanpalveluksesta
ja illalla suuntaamme laulamaan niitä.
Tilaisuus on yksi joulundotuksen koskettavimmista hetkistä.



Minusta tämä kolmas kuvakulma oli kaunis.
Kynttilä heijastuu pikkukuusen Urna-maljakon kyljestä.

Näin valo laajenee,
se heijastuu,
säteilee.
Se tuo iloa ja hyvää mieltä.

Jospa me itsekin voisimme olla kynttilöitä toisillemme tämän joulun alla.
Valona toisillemme,
tuulensuojena vapisevalle liekille
ja ehkäpä sytyttämässä tulta sammuneeseen kynttilään.

Minua puhuttelee vuodesta toiseen ajatus, että

Kynttilän valo ei siitä himmene,
että sen liekillä sytyttää toisenkin kynttilän. 

<3

Tunnelmallista kolmatta adventtisunnuntaita Sinulle!

10 kommenttia:

  1. Levollista adventtisunnuntaita! :) Löysin blogiisi vastikään, ja täällähän on kaikkea kaunista ja mielenkiintoista. Mukava jäädä seurailemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Pipo-otus seurailemaan Tau(v)onpaikan touhuja! <3

      Poista
  2. Totta, ettei kynttilän valo siitä himmene, jos sytyttää sillä toisen...
    Rauhallista joulun odotusta sinulle ja läheisillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten joku on osannutkaan noin kauniisti tuon asian kiteyttää! <3
      Kiitos Leena! <3

      Poista
  3. Kaunista! <3

    Tunnelmallista kolmatta adventtia sinullekkin!

    VastaaPoista
  4. Minäkin niin tykkään tuosta liekin-laajenemis-ajatelmasta. :) Se on niin totta ihmisen elämässäkin. :)
    Minulla on tuollaiset samanlaiset paksut kynttilät luokassa. Minä luulin, että niitä aletaan polttamaan korkeimmasta päästä, että neljäntenä adventtina kaikki ovat yhtä pitkiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taajuus sama tässä(kin)! <3
      Mutta tuo kynttiläjuttu ei minulle avautunut, kun minun kynttilät oli alkaissaan tasapitkiä! ;)

      Poista