13. marraskuuta 2019

Ruusuisia kirppislöytöjä



Vaaleanpunaruusuiset astiat sopivat ihanasti värinsä ja aiheensa puolesta mökille.
Siksipä niitä tulee aina katseltua kirppiskierroksella.


Piipahdin pitkästä aikaa kirppistelemässä
ja ostin kolme vanhaa Arabian kahvilautasta
sekä eurolla tämän kauniin aivan uudelta näyttävän pitsiliinan.


Olen liimannut tällaisten pienten lautasten taakse pikaliimalla pidikkeen
ja ripustanut näitä ruusuisia aarteita mökin ruusukammarin seinälle.


Olen keräillyt mökille ajan kanssa myös ruusukuviollista ruoka-ja kahviastiastoa, 
joka lienee 80 -luvulta.

Kummityttöni oli löytänyt viikonloppuna kirpputorilta kaksi uudenveroista sarjaan kuuluvaa kulhoa.
Ihana, kun nuo astiat nostivat hänelle mielikuvan, 
että joku näitä kerää ja jollakin tätä sarjaa on,
ja näin nämä astiat kulkeutuivat meille. <3




Tämä ruusuastiaston kerääminen on ollut kiva projekti, 
joka alkoi itseasiassa kastikeastiasta ja parista maitokannusta. 
Sain keväällä eräältä ystävälliseltä ihmiseltä kahvikuppeja ja asetteja
ja nyt näiden  kummitytön lahjoittamien kulhojen myötä astiasto täydentyi taas kivasti. 

Nyt on vielä etsinnässä ruokalautaset,
joita ei kyllä edes yksittäin ole näkynyt kirppiksillä 
eikä kukaan ole vastannut Facebook-kirppis ostoilmoitukseeni.
Voihan se olla, että ne on kaluttu loppuun ja  joudun  tyytymään valkoisiin lautasiin.
Vielä jatkan kuitenkin etsimistä ja huhuilua näiden perään!



Ruusuasettien kanssa käy arkena mukit, 
mutta vieraille on kiva kattaa oikeat kahvikupit. <3

Keräilyerinä kootuista astioista on kertynyt vähitellen mökille käyttöastiasto,
joka kuuluu mökin tunnelmaan.
Astioita käytetään ja niitä pestään kultauksista huolimatta tiskikoneessa.
Käytön lisäksi nämä ovat kauniita koristeenakin tuossa mökin puolikorkean kaapin päällä.

Se on hauska,
miten erilaisissa miljöissä on omanlaiset teemat ja esineet. 
Nämä on mökkijuttuja;
kotiin en näitä kuljeta.


















23 kommenttia:

  1. tutun näköisiä kauniita ruusuja.en kerää kuppeja, muita kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä ruusukuppeja on ollut varmaan aikanaan paljonkin kodeissa. Ja monia muita ruusukuppeja. Ruusu on ollut kaunis, ajaton aihe astioissa.
      Kiitos kommentistasi! <3

      Poista
  2. Tykkään, tykkään, tykkään ❤️
    Kyllä ne lautasetkin aikanaan sinut löytävät ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana rita! <3 Niin sydämellinen ja toiveikas kommentti, kiitos!

      Poista
  3. Minun mummullani oli juuri tällainen astiasto entimuinoin. Kaunis! Oikein sellainen romanttinen mökkiastiasto. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanat astiat mummullasi ollut aikanaan! <3
      Tämä on kyllä sellainen paluu menneeseen -astiasto, joka sopii mökin keittiöön.

      Poista
    2. Tuollainen ruusuastiasto, ihan samanlaisilla kukilla ja reunalla (ruokailu) saatiin vuonna 1978 häälahjaksi.

      Poista
    3. Ihanan astiaston saittekin. <3
      Onko sinulla vielä se tallessa tai osia siitä?

      Poista
  4. Meillä taitaa olla mökillä samaa sarjaa joitain pareja. Lautasia en muista missään nähneeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on pari ruokalautasta, joten toiveissa on vielä saada niitä ajan kanssa lisääkin haalittua kasaan. Tätä ruususarjaa on pikkuisen erinäköisenä versiona ollut markkinoilla aikanaan. Ero näkyy lautasten reunoissa, jotka osassa olleet suorat ja toisissa ei. Myös harmaissa lehdissä on eroja nähtävissä sekä kupin mallissa. Olen nähnyt matalaa ja korkeaa mallia.

      Poista
  5. Aivan ihana astiasto! Toivottavasti löydät vielä lautasetkin.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tykkäyksestäsi! <3
      Toivossa on hyvä elää. Jospa vielä jonakin päivänä jossakin joku ne löytää, jos en itse! ;)

      Poista
  6. Meillä on töissä paljon tuota samaa sarjaa, myös keltaisilla ruusuilla ja itselläkin on muutama. Niin kauniita ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun työpaikallasi onkin kyllä ihania kukkakuppeja. Kauniita ja toinen toistaan kauniimpia
      mielialan ja mieltymyksen mukaan valittavaksi. Se on kiva idea, kun on erilaisia kahvikuppeja tarjolla. Ne ovat kuin koristeita jo siinä pöydällä.

      Poista
  7. Kiva kokonaisuus, olen jossain nähnyt näitä astioita, mutta missä... Tulee ne sinullekkin ne lautaset vastaan joskus. Mukavaahan se on kun ei heti löydy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirpputorilla käynti on kyllä kuin verkkojen kokemista; välillä tulee saalista, välillä ei. ;)
      Kiitos toivoa elättävästä viestistäsi, Nila! <3

      Poista
  8. Söpösiä astioita! <3
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Oi kun tuttuja astioita. Kahvikuppeja en ole tavannutkaan, mutta lapsuuskodissani on tämän sarjan syviä ja matalia ruokalautasia muuta ruokaklustoa juhlakäytössä. 😊
    T. Tuula A

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiva kuulla, että ruoka-astioita on olemassa! <3
      Kiitos toivoa lisäävästä kommentistasi! Jatkan luottavaisesti "metsästystä"!


      Poista
  10. Hei! Minulla taitaa olla etsimäsi lautasia! Ilmoittele jos haluat lisätietoja/kuvia. *Tytti

    VastaaPoista