7. elokuuta 2019

Ruusutaulut kirppikseltä


Se taisi olla hiihtoloman aikaa,
kun olin tyttäreni kanssa kirpputorilla ja hän  hoksautti minua näistä neljästä ruusutaulusta.

Hetimiten näin ne osaksi mökin ruusukammarin sisustusta.
Meillä mennä hurahti  mieheni kanssa kuitenkin lähes viisi kuukautta aikaa 
ennen kuin saimme ripustettua taulut seinälle.

Mutta niinhän sitä sanotaan, että parempi myöhään
kuin ei milloinkaan.


Olen joskus varmaan kirjoittanutkin tänne,
että mieheni tykkää ruusuista ja haaveili aikanaan, 
että mökin pihassa olisi paljon erilaisia ruusuja.

Olemme istuttaneetkin ruusuja pihapiiriin.
Ruusujen kukinta on kuitenkin niin ohikiitävä kesäinen kauneus ja ilo.

Ruusutapetilla olemme  varmistaneet  mökille ympärivuotisen ruusutarhan.
Nyt nämä vanhat ruusutaulut tuovat oman 
nostalgisen ruusuisen tunnelman mökin kammariin.





Tältä seinältä nämä taulut saivat paikkansa
ja olkihatut puolestaan menettivät sen. 

Kesäiset hatut mieheni oli pinonnut peilipiirongin kulmalle 
ja kyseli, että mihinkähän nämä sitten laitetaan?


Vähitellen alkaa mökillä olla jo kaikkea riittävästi
-ehkä jo liikaakin.
Sen kun muistaisi tuolla kirpputoreilla kulkiessaan!

Ruusutaulut olivat kuitenkin kaksissa naisin tehty harkittu osto!
Kun halvalla sai!


~~~~~~~

    

Ehkäpä  postaan toisena päivänä niistä mökin ruusuista.
Ne kukkivat  tänäkin kesänä kauniisti kuivuudesta huolimatta!


   ~~~~~~~


Kesää on vielä jäljellä.
Aurinko paistaa!
Nautitaan näistä elokuisista hetkistä!

Kaisu





ni

22 kommenttia:

  1. Löysitkin erityisen sopiva-aiheiset taulut ruususeinällesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä olivat kyllä ihanat taulut huoneeseen! <3 Etsimällä näitä ei olisi varmaan löytynyt, mutta sattuma on kiva kaveri!

      Poista
  2. Ihana ruususeinä ♥ Minä miettinyt samaa, että harkiten hankintoja mökille mutta se on kirppistellessä hankalaa, jos löytää ihanuuksia edullisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Ruususeinä on kyllä kivan kesäinen ja romanttinenkin. Tykätään siitä!

      Onneksi kirppislöydöt ovat useimmiten huokeita niin toisesta päästä raskii luopuakin ja laittaa uudelleen kiertoon!

      Poista
  3. Olette löytäneet juuri sopivat taulut ruususeinälle🌹🌹 Mukavaa viikon jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Onneli! <3
      Nämä olivat kyllä mummulatunnelmaan sopivat!

      Poista
  4. Ruusut ovat ihania! Kiva, että miehesikin pitää niistä :)

    Rippijuhlakirjoituksesi oli taas niin kaunis ja herkistävä. Tuttuja ovat ne tunteet, monenlaisia mietteitä silloin on mielessä. Meillä taas ensi kesänä juhlitaan ripillepääsyä.
    Kauniita elokuun päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusut ovat sellaisia perinteisiä kukkasia, että ehkä miehetkin ne omikseen voivat tuntea! <3

      Rippijuhlat ovat kyllä herkkä juhla. Yksi etappi vuoren elämässä ja sellaista alkusoittoa muoren itsenäistymiselle ja kodista irtaantumiselle. SIitäkin se haikeus tulee. <3

      Kesää on vielä jäljellä. Nautitaan siitä! <3

      Poista
  5. Miten nätisti ne sopivatkaan tuolle ruususeinälle. Ruusut on ihania. Mukava nähdä piharuusujakin 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivätkö olekin siinä, niin kuin olisivat kotiinsa tulleet! <3 Ihana, että joku on vienyt nämä kirppikselle eikä ole nakannut roskiin. Niinkin tuntuvat monet tekevän, kun luulevat etteivät vanhat tavarat kenellekään kelpaa. Toisen romu kun voi olla toisen aarre ja näissä vanhoissa esineissä on historian havinaa, nostalgiaa ja sitä jotakin.

      Ruusut ovat kyllä kauneimpia kukkasia. Minä keräsin jo muutamia ruusukuvia postausta varten! <3

      Poista
  6. Minulla on ollut joskus nuoruusu aiheiset paperi kuvat, raameissa ne onkin tosi nätit, ja sopii hyvin seinälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiva kuulla! <3
      Muistatko mistä ne kuvat olivat alkujaan. Olivatko joku taulusarja?Joskus näitä kuvia on ollut jossakin vanhassa kuvalehdessäkin...

      Ja tervetuloa Sinulle Tau(v)onpaikkaan! <3 Toivottavasti viihdyt täällä!

      Poista
  7. Kauniit taulut kauniisti esillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on viimoisen päälle siihen mitottu ja laitettu. Mieheni laatutyötä tuo ripustaminen! <3

      Poista
  8. Suloiset ruusutaulut!
    Ovatkohan ihan vanhasta kasviosta...?
    Kaunista elokuista päivää sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä tauluissa on kyllä sellaista vanhaa kaunista, joka kruunaa tuon huoneen seinän.

      Ajattelin ostaessani, että tämä on ollut tällainen valmis taulusarja.
      Edellä kommentoineella Pikellä on ollut nämä paperikuvat aikoinaan.
      Jää kyllä kiehtomaan kuulla tietääkö joku näiden tarinaa; ovatko olleet kuvia, jotka joku on kehystänyt sitten vai taulusetti!


      Elokuun kaunis päivä on illassa. Lämmintä on vielä tiedossa, joskin sadetta täällä kovasti kaivataan!

      Poista
  9. Nyt ovat taulut hyvällä paikalla ❤️
    Minulla oli aikoinaan nuo taulut kamarini seinällä, sain kummitädiltäni lahjoina ❤️
    Ihanat! ❤️ Missäköhän omani ovat... Ja kyllä: ruusut tulivat sarjana jonkun lehden välissä 1980-luvulla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rita! <3
      Hauska miten monelle nousee näistä muistoja ja kiva oli kuulla tuo alkuperäkin näille ruusukuville!

      Poista
  10. En muista mistä joskus samanlaiset oli itselläni, siitä on tosi pitkä aika, ne on ajat sit hävinneetkin.

    VastaaPoista