20. elokuuta 2019

Kranssi värikkäistä mustikanvarvuista




Mökin metsästä on tullut minulle viime vuosina oman tilan ja rauhan paikka. 
Kerta kerran jälkeen huomaan kaipaavani sinne
ja tunnen viihtyväni siellä.

Siellä on kauneutta ja karuutta rintarinnan,
rauhaa ja  raitista ilmaa sekä 
luonnonmateriaalia,
joka innoittaa erilaisiin kokeiluihin
ja näpräämisiin.


Vietin tämän kauniin elokuisen illan metsäterapiassa.

Yllättävän pian vihreät mustikanvarvut ovat muuttuneet syksyiseksi,
punaisen ja ruskean monisävyiseksi metsäpohjan kaunistukseksi.
Niin nopeasti tämäkin kesä kypsyy ja syksyn sävyt tulevat sijaan. 

Kyykin kanervikossa ja varpujen seassa 
ja keräilin pieniä kimppuja.
Ajatukseni tuulettuivat
ja pienet huoletkin tuntuivat karisevan karikkeeksi maanpeitekasvien sekaan.

Sidoin kranssin puhuttelevan kauniin, syvän syysvärin saaneista mustikanvarvuista. 
Huomaan tekeväni kransseja tuon tuostakin.
Niitä on kiva näprätä, ideoida, kokeilla.
Monista on ollut hetken ilo,
toisista pitempi.

Olen kerran aikaisemmin tehnyt kranssin  näistä värikkäistä varvuista
ja se kesti yllättävän hyvin ulkona kuistilla.
Taisin silloin tupsauttaa siihen hiuslakkaa.



Tämä kranssi sai paikkansa mökillä 
tuvan vanhassa alkuperäisessä peiliovessa.

Siinä se nyt toivottelee tervetulleeksi 
ja käymään peremmälle.
Katsotaanpa sitten kuinka kestää,
kun ei ollut sitä hiuslakkaa mukana.



Tänä syksynä olen kerännyt maljakkoon
värikkäitä mustikanvarpuja,
kanervia
ja kaisloja.

Niissä on tämän kesän muisto tulevan syksyn ja talven päiviin!
Olen kuivattanut joskus myös ukonhattua, niittyleinikkiä sekä oja- ja siankärsämöä.
Onko sinulla, joku vinkki, mitä muuta kannattaisi ottaa kuivamaan maljakkoa varten?
Tai mistä kannattaisi tehdä kranssi? ;)

Elokuun ihania tunnelmia päivääsi!

Kaisu


20 kommenttia:

  1. Aivan ihana kranssi❤ ja ihana kirjoitus, niin kauniisti kirjoitat, kuten tämä: pienet huoletkin tuntuivat karisevan karikkeeksi maanpeitekasvien sekaan❤❤❤
    Itsellekin metsä on rauhoittumisen paikka, siellä saa nauraa, itkeä, laulaa, hyppiä,olla sellainen kuin on, mennä itseä lähelle💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heli <3

      Kiitos kauniista sanoistasi! Ja kiva kuulla, että sinullekin metsä tarjoaa oman rauhan majan ja maiseman. Siellä taivas on korkeana kattona ja seinät leveällä. Siellä ei lopu happi eikä tila; siellä on "lääniä" kulkea ja ihmetellä itseksensä

      Poista
  2. Kaunis kranssi! ❤️ Minulle syksy on se lempivuodenaika ja monet syksyiset värit onkin lempivärejäni.. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raisa <3
      Syksyn syvät sävyt kätkevät kesän kauneuden. Ne ovat kyllä kauniita sävyjä, voimaannuttavia värejä.

      Poista
  3. Minä voisin siankärsämöä kerätä kuivamaan, tuoksuuko se kuivana voimakkaasti? Pietaryrttiä, tupasvillaa, lyhtykoison kukkia mm.nuita olen kuivattanut
    Olen vakio vieraasi, mutta enpä ole aiemmin kommentoinut. Ihana blogi sinulla. T. Maaruska

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maaruska <3
      Kiitos ensimmäisestä kommentistasi. Olin mielissäni, että sen jätit minulle.
      Maaruska sopi tosi hienosti tähän päivitykseen, sillä se oli minulla Instassa tunnisteena #maaruska. <3
      Muistutit minulle keltaisen nappikukan, joka tuoksuu aika lailla voimakkaasti. Siitähän voisi kokeilla tehdä myös kranssia. ;) Ja mainitsit tupasvillan, jonka kuivattaminen on minulta monesti mennyt ohi. Se kun pitäisi kerätä ilmeisesti pikkuisen nuppuvaiheessa ja niiden olemassaoloon herään vasta, kun tien sivustat ovat valkoisenaan näitä herkkiä villaheiniä.
      Lyhtykoiso on minulle uusi juttu ja sitä pitää joskus kokeilla.
      Kiva, jos tykkäät blogistani. Sen lukeminen tuntui hyvälle. <3
      Toivottavasti viihdyt täällä jatkossakin!

      Poista
  4. Todella kaunis,ja luonnon omat kauniit värit, ilmeisesti ne ei karise sitten pois, eilen just kävelin metsässä, olisi minullakin tyhjä kranssi, jos jaksaisin keskittyä tekemään sille jotain, metsä on upea paikka, sieltä saa monenlaista materiaalia, nuo heinätkin ovat kauniit, niitä itsekkin kävin maitotonkkaan ja myös osmankäämiä, niitä on nyt runsaasti tienvarsilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pike <3
      Nämä sävyt säilyvät kyllä kivasti varvuissa. Ja lehdetkin pysyvät, jos ruska ei ole vielä liian pitkälle ollut näissä. Kokeilepa sinäkin sitoa näistä kranssi. Sinne kannon nokkaan vaan istumaan värkkien äärelle. Ei siinä kauan mene, kun sinulla on jo värikäs syyskranssi!
      Elokuisten päivien iloa sinne metsäretkillesi!

      Poista
  5. Kaunis kranssi! Puolukkakranssi jouluksi. Olen myös nähnyt upeita kransseja, jotka on tehty kuivista vaahteranlehdistä. Pihlajanmarjoista olen joskus itse tehnyt. Mutta tuota mustikkaa pitää kokeilla ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria <3
      Nuo ovat kyllä ihania kranssimateriaaleja, mitä mainitset.
      Blogistani loytyy kranssi -tunnisteella erilaisia tekemiäni kransseja eri vuodenajoilta. Humala on yksi syksyinen materiaali ja suopursun varret. Kokeilemalla löytyy aina uusia kivoja juttuja!
      Kokeilepa sinäkin näitä varpuja ja kerro joskus kokemuksiasi! <3

      Poista
  6. Tosi kaunis kranssi!
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Aivan ihanan värinen tuo tekemäsi kranssi! <3
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tulimme mökiltä. Siellä se oli ovessa kivasti kuivahtaneena, värikylläisenä ovessa eikä lehtiä ollut tippunut lattialle,
      Kiitos Sari!🤗

      Poista
  8. Onpa kaunis ja niin tasainen kranssi! Ilo silmälle ja mielelle kaikessa värikylläisyydessään ♡

    Metsä on monien mahdollisuuksien paikka. Suojainen, rauhallinen ympäristö on omiaan luovuudelle. Eipä ihme, että se ihan tutkitustikin vaikuttaa terveyteen monin positiivisin tavoin.

    Kransseja olen sitonut monenlaisista materiaaleista, viimeisimpänä ojanvarren heinistä. Ehkäpä vilautan sen joskus blogissakin, siitä tuli kaunis.

    Tunnelmallisia elokuun hetkiä Sinulle! ♡


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä tuli kyllä melkolailla tasainen ja aika tuuhea! Oli kivasti viikossa kuivanut jamuoto oli säilynyt hyvänä.

      Minä voin kuvitella sen heinäkranssisi kepeyden ja herkkyyden, sen miten heinät laskeutuvat kranssin kehällä. Aina uusia ihania materiaalikokeiluja. Huippu hoksaus tämäkin! <3 Jään innolla odottamaan vilautusta heinäkranssistasi!

      Ihania hoksauksia ja aurinkoisia elokuun päiviä sinne torpan pihapiiriin ja pappilan raksalle! <3

      Poista
  9. Kauniin kranssin olet tehnyt. Meillä mustikan varvut ovat aikalailla vielä vihreitä. Aivan satunnaiset kasvit vasta punertelevat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Te olette siellä etelässä niin teillä vielä vihertää! ;) Sinulla on nämä värkit odottamassa kohta siellä metsässä!

      Poista
  10. Tulipa nätti, oikein kunnon kranssi ei mikään ruikale kuten itsellä monesti:) Hienot syysvärit varvuissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tykkäyksestä! <3
      Tämä on kyllä ihanan värinen syyskranssi.
      Teen siitä havaintoja mökillä käydessäni, koska tämä oli yhdenlainen kokeilu!
      Nyt on kuukausi kranssin teosta, se on sisätilassa, tuvan ovessa ja värit ovat ennallaan eikä se varise yhtään. Kranssi on kuivahtanut kauniisti!

      Poista