4. elokuuta 2019

Serkkuleirin ja kesäloman ynnäyksiä

Kesäloman alussa kirjoittelin ajatuksiani täällä
siitä,  mitä lomaltani toivon ja odotan.



 Olen saanut viettää monia ihania hetkiä oman perheen kanssa isommalla ja pienemmällä porukalla.
Välillä ihan kahdestaankin.

Olen kerennyt tehdä omia puuhasteluja
ja olen iloinen siitä, että olen välttänyt kaikki "pitäisi tehdä" -listat.
Olen tehnyt sitä mikä kunakin päivänä on tuntunut parhaimmalta ja omimmalta.

Kaipasin kesäloman alussa lämpenevää, jota tänä kesänä ei ole ollut montaakaan päivää.
Mutta ei ole kyllä satanutkaan.
Tuulta sen sijaan on ollut ihan kiitettävästi!

Lämpö helli meitä poikamme rippijuhlapäivästä alkaen reilun viikon ajan
ja siihen lämpöaaltoon sjoittui myös tämänkesäinen lastenlasten serkkuleiri.







Leiriltä jäi rakkaina lausahduksina mieleeni muun muassa nämä:

Pieni tyttö totesi silmät kirkkaana,
"paistaako serkkuleirillä aina aurinko".
Näin lapsuuden kesät kultautuvat. <3

Olimme lasten kanssa paljon meren rannalla.
Pikkupoika totesi siellä kerran ykskantaan,
että on tämäkin leiri, kun ei ehditä muuta kuin uimaan!
Kun kysyin, mitä muuta hän haluaisi tehdä,
lapsi tuumasi, että ”olla sotista”.

Se tarkoitti pikkupoikien kirmaamista pitkin mökin pihapiiriä
papan tekemien puupyssyjen kanssa
tai poliisi ja roisto -leikkiä, jossa pappa oli poliisi.

Sellaista jännittävää leikkiä serkkujen kanssa,
johon tavallisessa arjessa ei ole mahdollisuutta etäisyyksien takia.

Siksi tätä leiriä on niin ihana pitää,
kun lapset odottavat sitä,
nauttivat
ja heillä on jo ihania perinteisiä yhteisiä juttuja siellä.

~~~


Mieleeni piirtyi myös, kun  uimarannalla
kohta kolmevuotias tyttölöinen totesi, että
" ei tämä ole mikään retki, kun ei ole eväitä mukana".

Se puute korjattiin toisella "retkellä".



Tämä "Leikkiviä poikia rannalla" -kuva kiteyttää
lastenlasten serkkuleirin
kesätunnelman,
yhdessäolon ja tekemisen ilon.
Tästä kuvasta minä niin tykkään! <3



Ruoka maistui lapsille,  sopu säilyi ja päivän  päälle aina unikin voitti.
 Lapset touhusivat keskenään ilman suurempia leikittämisiä ja ohjelmanumeroita.
Isoilla tytöillä oli tänä kesänä navetassa ratsastuskoulu,
jonne pienet tytöt pääsivä ratsastustunnille.

Täytyy sanoa,
että meillä on huikea leiriläisten joukko.



Kun illalla palailin kotiin tyttöjen reissusta,
tuntui hyvälle alkaa kohentamaan kotia
ja pesemään pyykkejä.
Yllätin poikien reissusta palaajat sämpylän tuoksulla merkiksi siitä,
että paluu arkeen on tullut.

Tuntui hyvälle olla kotona,
jäädä kotiin! <3


Alan valmistautua huomiseen työpäivään,
ihanien työkavereiden tapaamiseen
ja tulevan syksyn haasteisiin.

~~~~

Elokuun neljännen päivän tervehdys Sinulle!
Mikä oli sinun lomasi kohokohta?

Kaisu


















12 kommenttia:

  1. Kylläpä kuullostaa ihanalta tuo serkkuleirisi! Upeita muistoja lapsille noista kokemuksista.
    Yksi omista kohokohdistani oli viikko tyttärenpoikien kanssa kesäisissä puuhissa.
    Ihanaa elokuuta ja työhön paluuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Serkkuleiri on kyllä lasten sanoja lainatakseni 6/5 -juttu! <3 Sitä toivomme, että nämä elämykset ja muistot kannattelevat heitä ja yhdistävät serkuksia jatkossakin.

      Sinullakin on ollut ihanaa aikaa siellä lastenlasten kanssa. Se on isovanhemmuuden iloa ja oikeutta! <3

      Kiitos! Kolme työpäivää jo takanapäin. Siitä se taas lähti!

      Poista
  2. Ihana serkkuleiri, kauniit kuvat ❤️ Tuo, missä lapset seisovat vedessä käsi kädessä ❤️

    Vaikea nimetä loman kohokohtaa, sillä koko loma oli ❤️ Tekemättömille töille (minulla oli lista!) vain nauran ja porskutan eteen päin. Kai ne joskus tulee tehtyä :D

    Ihanaa kesän jatkoa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsista saa kyllä ihania kuvia, kun kerkeää vaan olla ns. hollilla eli paikalla, missä tilanteet ovat kohdillaan. Meren rannassa oli ihania kuva-aiheita.
      Yritin ottaa tosi paljon kuvia. Niin paljon kun kerkesin! Teen kuvista joka perheeseen kuvakirjan joululahjaksi.
      Loma on aina loma! Ja ne tekemättömät työt ja listat voi toki vaivihkaa ohittaa. ;)

      Tänään paistaa aurinko ja ilma on lämmennyt. Vielä on kesä! <3

      Poista
  3. Aivan ihana tuo serkkuleiri teillä. Meidänkin lapset niin rakastavat serkkujaan. :) Ehkä kohokohtia ovat juurikin olleet ne lähimpien sukulaisten tapaamiset. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ihana leiri se on. Tykätty, odotettu. Siellä lapset ovat liki toisiaan muutaman päivän ja kiintyvät toisiinsa ja luovat ehkäpä elämänikäisiä, läheisiä ihmissuhteita. <3

      Poista
  4. Voi miten ihana serkkuleiri! ❤
    Lapset saavat tuosta hurjasti ihania hetkiä ja muistoja.💕

    Mun loma on loppusuoralla ja jäin miettimään mikä on ollut kohokohta..
    Varmaan koko perheen lomaviikko Kilpisjärvellä.
    Tällä hetkellä tuntuu silti siltä, että mihin katos 4 viikkoa, miksi järjestin olemattoman vähän päiviä jolloin ei ome mitään pakollista ohjelmaa.. Mun ikuinen ongelmani.😂

    VastaaPoista
  5. Serkkuleiri on kyllä kiva tapaaminen lapsenlapsillamme ja oiva tilaisuus meillä isovanhemmilla olla heidän kanssaan tiiviisti muutaman päivän ajan.

    Yhteiset lomareissut perheen kanssa ovat kyllä kanssa mukavia mieleenpainuvia hetkiä.
    Ehkäpä ensi kesänä jätät muutaman päivän ilman sen suurempia suunnitelmia; niistä päivistä voi tulla aika kivoja, yllättävine sisältöineen! <3 Minäkin olen vähitellen alkanut oppia elämään sillä tavoin ja se on aika helppo homma! ;)

    Kiitos kommentistasi, Sumi! <3

    VastaaPoista
  6. Niin ihana perinne tuo serkkuleiri! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä jo vahva perinne; seitsemännen kerran olimme lastenlasten kanssa täällä mökillä yhdessä. <3 Toivottavasti perinne jatkuu tavalla tai toisella!

      Poista