27. helmikuuta 2019

Aplikoitu tyyny


Minulle tuli alkuviikosta mieleen lapsenlapsen  ensi kuussa olevat synttärit.
Kahdeksan vuotta täyttävä  poika on jo oiva kalastajaukkeli ja
päätin tehdä hänelle kalakankaasta  oman koristetyynyn.

Minulla oli muistikuva, että Marimekon liikkeessä olisi ollut kalakangasta
vaan eipä siellä sitä ollut.
Ei ole ollut kuulema vuosiin!
Lienee tullut mieleeni yhdenlainen kalavale tai kangaskangastus
vai liekö ollut yöllinen, toiveikas uni!

Kun ideaani sopivaa kangasta ei löytynyt, päätin kokeilla aplikointia,
joka oli minulle kaikkinensa aivan uusi juttu.
Piirtäminen ei ole minun vahvuus,
mutta tällaisen hauenvonkaleen kaavan sain piirrettyä ja sillä sain toteutettua kala-ajatukseni.



Silitettävän liimakankaan avulla  pienten osien ompelu olisi ollut helpompaa
 ja ehkä jälkikin olisi ollut siistimpi,
mutta  sitä ei löytynyt jemmoistani,
 eikä sitä ollut meiltäpäin saatavilla.



Kalan ilmeestä tuli pikkasen tuimanlainen,
mutta minulla ei riittänyt enää sinni alkaa purkamaan tikkiä!
Kyllähän se hauki taitaa melko jörriskö olla livenäkin.



Sydämellinen  pyrstöevä huiskuttaa kalaonnea reippaalle synttärisankarille
 ja  tietenkin kaikkea hyvää,
onnea ja iloa,
varjelusta
 tulevan ikävuoden kaikkiin päiviin.




18 kommenttia:

  1. Kyllä on veikeä hauki hypännyt tyynyliinaan 👌😊 Mahtaa pieni kalamies olla onnessaan lahjasta!

    VastaaPoista
  2. Siis tuo on aivan käsittämättömän HIENO!

    VastaaPoista
  3. Oi kun on hieno! Varmasti mieluisa lahja! 😍

    VastaaPoista
  4. Kivan näköinen kokonaisuus☺️ Miehenpuoliskoille on hyvä antaa tällaisia sisustusjuttuja lahjaksi, eivät välttämättä itse hoksaa hommata😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Alore!💕
      Monta kertaa sisustuslahjoja tulee annettua tytöille ja naisille! Hyvä välillä pöllyttää urautuneita tapoja!😘

      Poista
  5. Tuollainen vonkale o!isikin kiva saada saaliiksi. Kiva tyyny niskan alla on mukava lepäillä. Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se on aina huikea tunne, kun kala käy pyydykseen! 😊 Oman tyynyn voi napata mukaan kalareissullekin!

      Poista
  6. Minusta hauki hymyilee. Hieno työ, antaisin 10+ :))))) Kaunista ja mukavaa tulevaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, Leena, posket punehtuu tässä kehuista!😊
      Kiitos!
      Talviloma edessä! Se tuntuu hyvälle.

      Poista
  7. Eihän tuolla hauella ole lainkaan tuima ilme. Ennemmin hieman ovelasti hymyilevä, veikeä. Hienon lahjan olet pojalle ommellut. :)
    Ps. Kaksipuoleinen liimaharso helpottaa työskentelyä merkittävästi ja sitten sillä on myöskin sellainen etu, että kuvio ei niin herkästi lähde rispaantumaan ompeleen vierestä, jos kangas on herkästi rispaantuvaa kuten esim. joustamatonta peruspuuvillaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se on vähän ilkikurisen näköinen; etten pyydykseen tartu, ähäkutti!😙
      Kaipailin kyllä liimaharsolla. Tiesin miten se olisi helpottanut rämän ompelua!👍

      Poista
  8. Kaiken muun kauniin käsillätekemisen lisäksi olet taitava aplikoijakin! Niin siistiä jälkeä, ettei paremmasta väliä. 😍

    Minustakin hauki hymyilee eikä ole lainkaan tuimakatseinen. Ja ihana yksityiskohta tuo etuevä, joka "uiskentelee" alustastaan vapaana. Se tuo kivasti kolmiulotteista vaikutelmaa tyynyyn. Ja sydänpyrstö - ihana rakkaudentäyteinen ajatus sen taustalla, kuten sinulla aina, Kaisu 💓

    Uskoisinpa, että pieni kalamies on tyynystään onnellinen 🐟🐟

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaaru💕
      Tästä tuli kyllä kiva. Yllätyin lopputuloksesta, sillä en tosiaankaan ole ennen aplikoinut! Kaikkea kannattaa näköjään rohkeasti kokeilla.
      Nuo kangaspalat oli kyllä niin soppeleita tähän kankaaseen ja evän leyhyttely tuli mieleeni Beskowin iki-ihanasta kirjasta Pikku-Tommin kalaretkille. Ja sydämen on toki hyvä olla näissä jutuissa mukana! 💙
      Ihanaa viikonloppua ja talvilomanne loppua. Nakkaamme kalatyynyn kohta sinne teillepäin ja jatkamme lomalle!🤗

      Poista