4. joulukuuta 2018

Virkattu lahja


Oi, että elämme ihanaa aikaa.
Ilmassa on selvästi jouluista taikaa.

Lähestyvä joulu herkistää ihmisten mielet. 
Pikkujoululahjat, 
pienet "muistijaiset ja maistijaiset" ,
vierailut ja piipahtamiset ovat 
joulunalusajan juttuja.
Niistä tulee hyvä mieli niin lahjan antajalle
kuin sen saajallekin. 

Lämmin ajatus  ja pyyteetön mieli on parasta!
 <3


Ensimmäisenä adventtinä saimme 
vieraiksemme siskoni miehensä kanssa
-pitkästä aikaa.

Niin harvoin tulee nykyään ns. kyläiltyä.
Viime aikoina mekin on on nähty melkeinpä vaan juhlissa   
ja niissä on aina oma aikataulunsa sekä ohjelmansa.

Nyt saimme rupatella kiireettömästi
ja meillä oli tosi mukava sunnuntaipäivän hetki yhdessä.


Sain siskoltani lahjaksi kauniin kuusenkoristeen,
jonka hän on virkannut renkaan päälle. 

Lahja voi olla laulu
tai itse tehty taulu
tai auttamista
tai halaamista
tai hyvän sanan sanomista.
Siinä ei kulu kieli
ja tulee hyvä mieli.
-Pia Perkiö-



Kuusen vielä puuttuessa 
laitoin koristeen kynttiläkipon somisteeksi.
Siinä se ilahduttaa minua ja muistuttaa siskoni taitavista hyppysistä.

Ehkäpä sen paikka onkin juuri tuossa! 
Herkkä pitsi rouhella betonitasolla.

<3

Jonakin päivänä teen postauksen siskoltani tilaamastani virkkauksesta,
Se pitää vaan ensin tärkätä!
Arvaakohan joku, mikä se mahtaa olla!

Terveisiä tiistaiaamun hämärästä!
Lähden herättelemään joulukalentereiden neljännen luukun avaajia.

-Kaisu-


7 kommenttia:

  1. Kaunis kuusenkoriste ❤️ Oisko tilaamasi virkkaus latvatähti 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eerika,
      kyllähän se oli latvatähti, minkä pyysin siskoni virkkaamaan.
      Uusi tähti! <3

      Poista
  2. Kaunis! Onko se sama Sisko, joka joskus virkkasi Sinulle niitä lumihiutaleita? Minäkin veikkaan latvatähteä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se sama siskohan se minulle virkkailee näitä kauniita juttuja! <3
      Oikein sinäkin veikkasit! <3

      Poista
  3. Onpa kaunis koriste, joka sopii tuohon lasipurkin kylkeen aivan ihanasti! Taitava sisko sinulla ❤
    Minä veikkaan, että olet tilannut siskoltasi virkatun valopallon tai astian/kynttiläkipon, sillä muistelen, että siskosi virkkaama latvatähti koristi joulukuustanne jo viime vuonna. 💓

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Kaaru, kun muistat noin tarkasti. <3
      Hän teki minulle viime jouluksi virkatun latvatähden, mutta nyt tulee pikkuisen isompi tähti!

      Poista