Itsenäisyyspäivänä

Niityllä me olemme kasvaneet, 

sen vihreän kierineet itseemme,

metsän kahmineet syliimme,

pihkan ja neulasten terät.

Pihan sametilla kilisseet

kuin harakankellot

ja kurjenpolvella istuneet.

Tie oli tomua ja hiekkaa,

pehmeää pilveä varpaiden upota.

Maan väkevään tuoksuun me heräsimme

talven kohmeesta kuin kärpäset,

voikukkaa etsimme seinustalta

nälkäisin, uneksivin silmin.

Kosken kuoroon liityimme

ja kallioiden kaikuun 

otimme osaa.

Poika teki pajusta pilllin

ja se soi.

Hän painoi ruohonterän kämmeniinsä

ja puhalsi kuin palokärki,

tyttö keräsi lemmikit laulavasta ojasta,

rentukat näännytti kuumiin kämmeniinsä,

juoksutti kotiinsa koivun alle.

Isä muokasi maan

ja kylvi siemenen,

suuri isäntä suuren pellon 

ja pieni isäntä pienen.

Emäntä leipoi leivän,

tuoksu täytti koko maailman,

ja monisorminen lämpö kietoi yhteen

ihmiset ja eläimet

samoille vainioille,

samoille saroille.

Suomalaisia me olimme 

ja halusimme olla

täynnä ylpeyttä, joista emme tienneet,

mutta niityn vihreä oli jo lujassa,

kasvanut lävitsemme.

Ymmärsimmekö, jaloista juurtuneet,

koskaan se ei meistä lähde?

-Maila Jyrinki-



Meillä on rakas Isänmaa,
kaunis, soljuva Äidinkieli
ja ihmeellinen Luonto.

Olemme monella tapaa rikkaita!
Saamme olla rohkeasti  ylpeitä suomalaisuudesta!




Maanläheisen "Vihreän lapset" -runon myötä 
toivotan Sinulle ja läheisillesi
Itsenäisyyspäivän Iloa!

-Kaisu-