7. joulukuuta 2018

Tonttulakeista pientä sievää


Ajansaatossa on joulutavaroihin kertynyt yksi jos toinenkin tonttulakki.
Kankaisia ja trikoisia,
ostettuja ja itseommeltuja,
uusia ja vanhoja,
tiu´ullisia ja tiu´uttomia.

Minulla oli tänään vapaapäivä.
Tein nopsaan perusteellisemman siivouksen meidän makkariin ja kävin kuntosalilla. 

Sen jälkeen otin osan tonttulakeista saksilla naksittaviksi 
ja uuteen malliin ommeltaviksi.


Pienen trikoisen, jouluksi 1984 ompelemani vauvantonttulakin
pienensin nukkeäidin käyttöön.
Kyllä pikkutytön silmät loistivat, kun nukellakin on nyt oma jouluinen lakki.


Pikku Akan viirinauhasta inspiroituneena ompelin 
vanhimmista kankaisista  tonttulakeista jouluviirinauhan.
Siinä jouluiset lakit ovat nyt koristeena ja menneiden joulujen muistona.


Tonttulakkien reunat oli kivasti huoliteltuja 
ja niistä tuli mukavia kellohelmoja barbien hameisiin.

Tonttulakkien kärjistä jäi värkit pienen pieniin tonttulakkeihin,
joihin hain ompelukaupasta pienet tiukuset.

Tämä oli ihanaa ex tempore -ompelua lastenlasten leikkejä varten!
He nimittäin leikkivät tosi paljon näillä meidän tyttöjen vanhoilla barbeilla
ja poikien actionman -ukoilla.

Ja te tiedätte varmaan jo, että minusta leikki on parasta mitä lapsi voi tehdä.
Siksi tunnen suurta paloa rikastaa heidän leikkejään.

Nyt on barbineiteilläkin uudet pikkujouluasut.
Matka jouluun jatkuu. 



Tällaisista pienistä jutuista ja puuhasteluista,
joulumusiikista ja kynttilöiden valosta tulee mukava joulufiilis. 
Leppoisaa viikonloppua ja mukavia jouluvalmisteluja Sinullekin! 

Kaisu


Pst! Vielä ehdit osallistua pieniin jouluarpajaisiin ! 


12 kommenttia:

  1. Olipa kiva, kun inspiroiduit mun viirinauhasta. Saattaisin apinoida ja tehdä samanmoisen tonttulakkiviirinauhan, kun meillekin on kertynyt noita perinteisiä, joita ei kukaan käytä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, jos sinä inspiroidut tästä!💓 Noita punaisia hiippalakkeja taitaa kyllä löytyä useammasta kodista. Meillä ollaan nykyään tonttuja ilman lakkeja!😘

      Poista
  2. Minä taas aina joulun tullessa huomaan, että vaikka juuri viime jouluna olisin ommellut kaikille uudet tonttulakit, on kato käynyt tonttulakeissa (kuin myös koristeissa) seuraavaan jouluun mennessä.. Ei auta yläkaapit ja joulukoristelaatikot meillä ei.. Arvaa raaskinko noita myyntiin ompelemiani lahjoittaa lapsille vaikka ne myymättä jäivätkin.. 🙈

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus voi käydä noinkin! ;)
      Meillä joulu on ollut aikanaan jemmassa vaatehuoneen ylähyllyllä ja nyt säilyy jo alahyllylläkin. Tosin joulu-ukon vaatteet oli joku pieni vieras käynyt levittämässä pussista lattialla. Mitähän lie miettinyt parran nähdessään...

      Joulu on niin kiehtova asia! <3

      Poista
  3. Sinä se olet taas hyvin oivaltanut, kun hoksasit tehdä vanhoista tonttulakeista viirinauhan 👌 Ja saipa lelutkin kaupanpäällisinä jouluista ilmettä. Ihan huikeaa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JOskus sattuu välähtämään! ;)
      Viirissä on vanhat tiukuset, joissa näkyy ajanpatina ja joulujännityksen jälkikin. Lienee pikkusuissa muutaman kerran tiuku pyörähtänyt pukkia odotellessa.

      Kiitos Eerika! <3

      Poista
  4. Sinä se olet niin hoksaavainen 😙 Aivan huikean hieno oivallus tuokin tonttulakeista ommeltu viirinauha ja niiden rippeistä tehdyt barbien pikkujoulukamppeet! Kylläpä nyt mummun murujen kelpaa siellä leikkiä ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mukava vapaapäivän hetki rauhassa ommella. Ja kun tekee vanhasta uutta niin kokeileminen on huolettomampaa. Raskii nakata pois, jos lopputulos ei miellytä silmää!
      Tuo jouluinen viirinauha näyttää kyllä kivalta, omannäköiseltä! <3
      Pienet ovat innoissaan, kun nukeillakin on joulu. Eilen tein vielä pari tonttulakkia "peippareille". Alkaa olla joulu nukkelassa! <3

      Poista
  5. Hienoja ideoita 😍 Kyllä lapset ovat onnellisia kun nämä näkevät ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kanneli! <3
      Lasten silmistä näki sen, ilon ja riemun täydellisen! <3

      Poista