Metsäpolulla, muistojen polulla pienten kanssa

Elämä on muistojen helminauha.

Se on sukupolvien sydänten ketju.

Se on vanhojen muistojen kertausta, uudelleen elämistä.

Näitä ajatuksia elin todeksi aurinkoisena kesäpäivänä,

kun avovarpain kuljimme lastenlasten kanssa

 lähimetsän polun kautta meren rantaan uimaan.

Niin monta kertaa, 

kymmeniä, satoja,

olen kulkenut tämän taipaleen omieni kanssa.

Kesä kesän jälkeen.

Kolmekymmentä kesää.

Nyt kuljen samoja polkuja pienten rakkaitten kanssa.

Heidänkin askeleensa ovat kevyet.

He puhua pulputtavat paljon,

kyselevät,

näkevät enemmän kaunista ja askarruttavaa kuin minä.

Kuin sadun Hannu ja Kerttu he tukeutuvat toisiinsa.

Huolehtivat toisistaan.

Minä  näen heissä omat lapseni, 

heidän tädit ja sedät.

Kuljen muistojen poluilla äitinä

ja tällä polulla mummona.

Ja nautin tästä hetkestä,

kesäpäivästä, 

kiireettömyydestä.

Tästä, että tähän hetkeen on tultu. ❤

ti

'Lapsen tie on aamun tie
aurinko loistaa sen yllä.
Minne se kulkee, minne se vie?
Outoa se vielä on kyllä.
Kukkien valkoiset tähdet,
hauraat siniset kellot,
laihoa tuoksuvat pellot
kysyvät: minne lähdet?

Lähden matkalle, vaikka en
tiestäni mitään tiedä.
Kuljen rinnalla enkelten,
joilta ei valoa viedä.
Vaikka en tunnekaan matkaa,
keväästä riennän kesään
 niin kuin lintunen pesään
lentää ja lentoaan jatkaa....

Elämä, sana niin suuri
vielä on käsittämättä.
Monta rakasta kättä
lähellä nyt on juuri. '

Nämä laulun sanat soljuvat mielessäni,
kun katselen heitä ja heidän kulkuaan.
❤💙

-Kaisu-