Syksyn värejä ja tunnelmia

Syyslomien aika on koittanut.

Ensimmäiset lomalaiset ovat tulleet ja menneet.

Muutaman päivän ajan oli mummulassa 

suloisessa sopusoinnussa 

pienten askelten tepsutusta, 

lelujen levittämistä ja keräämistä, 

yksin ja yhdessä leikkimistä,

mukavan seesteisiä hetkiä ja tahtoiän mukana tuomia tupsahduksia,

sisätouhuja ja ulkoretkiä, 

ruokahetkiä, joissa oli lemppariruokaa 

tai ruokailuja, jolloin eväs ei ollut suunmyötäistä. 

Sitä elämänmakuista talostelua,

mitä elämä parhaimmillaan ja arkisimmillaan lasten kanssa voi olla. 

He laskeutuivat hetkeksi lepuuttamaan siipiään tänne 

ja lähtivät äsken omaan tuttuun arkeensa lomapäivien muistojen kanssa. 

Viikonloppuun kuului myös isoserkusten tapaaminen 

ja yhteisten serkkuloissa vietettyjen aikojen muisteleminen. 

Pikkuserkut tutustelivat toisiinsa ja nuoret äidit puuhastelivat jälkikasvunsa kanssa. 

Minä katselin täältä vanhemman sukupolven vinkkelistä. 

Iloitsin heidän muisteluistaan 

sekä  heidän halusta nähdä toisiaan ja jakaa lapsiperhearkea yhdessä. 

Tuuli on riisunut jo koivujen lehdet 

ja niitä juoksee pihalla tuulenpuuskien siivittämänä. 

Kuistilta ihailin taivaan sinisyyttä, kuusien ikivihreää ja 

 syksyn viimeisimpänä väriloistoaan kantavan vaahteran väriloistoa

sekä kauniita ruskapensaita. 

Nuo ruukuttamani kuunliljat ovat tuoneet paljon iloa. 

Ennen olen kaivanut juuripaakut multaan talvehtimaan, 

mutta nyt kumosin ne ruukuista maahan pihan perälle. 

Päälle voi laittaa lehtiä, jos tulee haravoitua. 

 

Perennapenkistä on jo katkottu paljon kukanvarsia

ja osa jää talventörröttäjiksi.

 Mies pesaisi painepesurilla kukkaruukut varastoon

Ehkäpä ruoho pitää leikata vielä kerran, 

mutta sittenpä se kesä 2025 olikin siinä

ja ns. purkissa. 

💫

Eilen oli niin kaunis aurinkoinen syyspäivä,

 että päätin käydä hyötyliikkumassa ulkona rattaissa nukkuvan vauvan kanssa.  

Kävimme laittamassa haudan syysasuun. 

Näissä päivissä, kun lapsia ja jälkikasvua on paikalla, 

nousee välillä sydämessä äidin ikävä. 

Haudalla elämän lyhyys, 

kaiken kauniin ohikiitävyys 

ja elämän yllätyksellisyys puhuttelevat. 

Elämä on kuin kukkanen,

ohikiitävä kukoistus keväästä syksyyn 

-välillä ei sitäkään. 

Näihin tyttärien lomapäiviin sattui sopivasti myös tyttöjen päivä.

Niitä eri-ikäisiä äiti- tyttö -suhteita olikin sitten useampi saman kurkihirren alla: 

iloa toisistamme, perheistä ja elämästä,

joka jatkuu sukupolvien sydänten ketjussa.

Luin eilen Instassa Maaren Kallion koskettavan kirjoituksen "On yhä hyvyyttä". 

"On epätoivoa, mutta koko ajan on myös toivoa.

On ihmisyyttä, on yhä hyvyyttä."

💫

Jokaisessa päivässä on paljon hyvää ja kaunista. 

Saamme elää päivämme 

volyymilla "kuin viimeistä päivää" tästä päivästä nauttien. 

Huoliuutisten ja huolten siivittämän elämän keskellä on tärkeä muistaa 

pysähtyä välillä ynnäämään,

 mikä tänään on hyvää ja minua ilahduttavaa,

elämääni kannattelevaa. 

Syksyn värikkyyttä ja herkk nähdä hyvyys!

Mitä muuten se Kallion kirjoittama hyvyys on sinulle?