Kohtaamisia -sana kuvaa talvilomani alkupäiviä.
Paljon kohtaamisia.
Perjantaista sunnuntai-iltapäivään olimme perhekuntani kanssa
yhteisellä leirillä,
sukutapaamisessa, sukukurssilla,
jonne tällä kertaa pääsi mukaan kolmekymmentä henkeä.
Kokoonnuimme yhteiselle, pienelle lomaselle,
arjen askareista huolettomina valmiiden ruokien äärelle.
Saimme kokea huikeita ilon ja riemun hetkiä erityisesti liikunnan parissa.
Liikuntasali oli paria tuntia lukuunottamata meidän käytössä
ja se, jos mikä oli mieluista kaikille.
Liikunnan lisäksi ohjelmassa oli keskustelua kodista ja kohtaamisesta.
Kuulimme mielenkiintoisen infon paloturvallisuudesta ja varautumisesta
sekä lakipuolelta siitä, minkälaisia asiakirjoja pariskunnilla olisi hyvä olla keskenään.
Mieheni kertoi oman sukunsa historiasta,
joka ulottuu tuonne ison naapurin puolelle
ja äitini kävi kertomassa lapsenlapsille omasta lapsuudestaan.
Näiden "ohjattujen tuntien" lisäksi oli monia, monia arvokkaita kohtaamisia,
keskusteluja ja ajatusten vaihtoja,
vertaiskokemusta sekä
iloa ja rentoa yhdessäoloa.
Ihana oli katsoa sisarusten ja serkusten talostelua siellä viikonloppukodissa.
Sitä, että kenenkään ei tarvinnut olla yksin!
Aika vaan tuntuu kuluvan näissä hyvissä hetkissä kuin siivillä.
Viikonlopusta tuntui jääneen poppoolaisille hyviä muistoja.
Leiri oli kuulema 5/5.
Leirin jälkeen ajelin itsekseni lapsuuden kotiini,
jossa oli aivan erilainen tunnelma;
hiljaisuutta, omaa aikaa ja kiireettömyyttä.
Siirryin elämänkaaren keskipäivästä verkkaisiin vanhuudenpäiviin
-erilaiseen kohtaamiseen ja toisenlaisiin keskustelunaiheisiin.
Lapsuukodissa minua odotti muistot ja äiti muisteli minulle omaa elämäänsä .
Nuo muistelot tuntuivat olevan minulle erityisen merkityksellisiä juuri nyt.
Ikä on tuonut uteliaisuutta omiin juuriin,
menneeseen aikaan sekä tapahtumiin siellä.
Sain kuunnella äitiäni,
elävää historiankirjaa hetken kiireettä ja
hän jaksoi vielä muistella,
hän vielä muisti.
"Savusaunassa syntyneiden suku sammumassa,
kiertokoululaisten jo sammunut.
Heidän mukanaan kiireetön aika,
jolloin leikattiin sirpillä viljaa,
sidottiin käsin lyhteitä,
käveltiin kirkkoon peninkulmien takaa,
ehdittiin nojata veräjään,
kuunnella naapurin verkkaista puhetta,
käydä sairasta oppimassa,
pitää kädestä kuolevaa.
Nyt synnytään siististi,
eletään kiireesti,
kuollaan yksin ja tehokkaasti.
Mutta miten kipeä mieli,
miten kipeä.
-M.Leinonen-
Taas sain syvempää ymmärrystä monille asioille
ja asioiden syntyperille.
Niille, miksi joku asia on niin tai näin,
mitä on ollut ennen ja mitä on nyt.
Perintötekijät, perinteet, tavat ja tottumukset kulkevat suvussa.
Elämä on kuitenkin hioutumista,
oppimista edellisen sukupolven oivalluksista ja
mutta toisaalta myös huonoista "perinnöistä" poisoppimista.
Nämä ovat niin mielenkiintoisia asioita,
että sanat meinaavat mennä solmuun tässä kirjoittaessa.
Summa summarum:
oli hieno hetki olla äidin kanssa kahden,
kohdata hänet rauhassa ja jutella hänen elämänkaarestaan,
jonka osa minäkin olen.
~~~~~~
Tunteet ovat olleet pinnalla
ja kohtaamiset
-niin ihania kuin ne ovatkin -
tuntuvat lopulta koko kropassa.
Oli ihana palata kotiarkeen normirytmiin;
pyykin pyöritykseen ja ruoan laittoon.
Viikonlopun tunteet ja tuntemiset asettuvat vähitellen osaksi minua.
Juuri nyt on onnellinen, kiitollinen ja väsynyt olo.