29. joulukuuta 2022

Joulun lahjoja

Joululahjat on taas annettu ja saatu.
Vilautan tänään kahta jouluista lahjaani,
neulomaani ja saamaani.

❤️

Idea tähän kotikutoiseen harmaaseen asustesettiin ja 
pehmeään pakettiin sai alkunsa kerrallisesta eteistilanteesta.
Hän oli eteisessä lähdössä kaupungille
ja asetteli kaulahuivia villakangastakkinsa alle.
Jotenkin se oli työlään näköistä ja rintamus näytti jäävän vähän paljaaksi. 
Touhua katsellessa lämmin ajatus;
 poolokauluri olisi kyllä hyvä juttu tuon v-aukkoisen takin kanssa.




Tuumasta toimeen.
Neuloin siinä yhdessä iltoja istuskellessamme.

Yhtenä iltana Hän kysyi:
"Mitä sinä nyt neulot?"
Minä vastasin: "Kauluria."

Hän ei  ollut kuulema osannut  ollenkaan aavistaa lahjan olevan tulossa hänelle.
Pääsin yllättämään!




Neuloin kaulurin ja pipon kaksinkertaisesta Nalle-langasta,
jota jäi aikanaan hailuotolaisesta neuleesta.

Kauluriin laitoin 57 silmukkaa ja siitä kertyi kaulurin leveydeksi 35 senttiä.
Korkeus on 43 senttiä.
Eli sellainen kivan reilu lämmike kaulalle!

Lämmöllä tarpeeseen neulottu,
osittain netin ohjeista kurkittu 
ja siskon hyvillä ohjeilla kokoon saatettu kauluri.

Ja pipo mallia napakka! 






Ja sitten se minun ja meidän paras joulukuinen lahja:
pikkuruinen poikavauva,
 joka saapui iloksemme ja onneksemme tapaninpäivän jälkeisenä yönä.

❤️

Siinä on lahjaa kerrakseen vanhemmille,
isovanhemmille,
tädeille ja sedille,
serkuille.
Kaikille meille! 




Ja miten kaunis vauva onkaan.
Sen lahjan äärellä taas ihmetellään vauvan täydellisyyttä 
korvannipukoita myöten,
ilmeitä ja eleitä,
pientä tuhinaa ja sitä vauvan tuoksua.

Hänessä näkyy tuttuja suvun piirteitä,
mutta hän on aivan oma itsensä,
joulukuun 27.päivän poika. 






Joulunpunaiset tulppaanit pääsivät vielä jatkoon
tässä jäätaulussa.
Se toivottelee 
 uuden vuoden viettoon tulevia
tervetulleiksi kotiin!

❤️

Leppoisia loppuvuoden päiviä Sinulle.
Jokainen päivä on lahja
ja me toisillemme! 















2 kommenttia:

  1. Minäkin ajattelin neuloa tuollaisen pitkähelmaisen kaulurin itselle. Olen tänä talvena oikein innostunut käyttämään kauluria. Se jotenkin ihanasti suojaa kaulaa joka puolelta.

    Voi, rakkaus, tuota pientä lahjaa! <3 Niin suloinen! Olet sinä kyllä onnekas mummo ja varmasti hurjan onnellinenkin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tässä hetkessä päällimmäisenä ovat onnellisuus ja kiitollisuus. <3 Ja ennen kaikkea ilo heidän onnestaan.

      Laitapa sitten kuvaa kaulurista, kun saat tehtyä. Minä olen tykästynut merinovillaiseen tuubihuiviin. Se on ihanan lämmin ja mukautuva.

      Poista