14. joulukuuta 2021

14.12. Diy lumihiutalevalonauha





Joulukuun 14. päivä.

❄️❄️❄️

Olemme saaneet odotella joulua 
valkoisissa tunnelmissa.
Lumen valko on valaissut ihanasti jouluista maisemaa
ja lumipeite on luonut osaltaan
vahvaa perinteistä suomalaista joulutunnelmaa.

Pikkuruiset, kauniit lumihiutaleet ovat myös ihania
  talvi- ja jouluaskartelun innoittajia.



Askartelin lumihiutalevalonauhan 
 pienistä, valkoisista, pitsireunaisista lautasliinoista eli ns. kupinalusista.
Tein pienen reiän paperin keskelle
ja painoin siitä ledin läpi.
Rypistin hiutaleen ledvalon juureen ja pyöräytin teipin ympärille tueksi.






”Hei leijailkaa, hei leijailkaa, te lumihiutaleet,
ja vaipan alle verhotkaa jo metsät, mantereet.
Nyt joulu saa, nyt joulu saa,
siis valkeaksi maa.

Nyt pilviemo jäädä voi; pois maahan leijatkaa.
Näin kidejoukko karkeloi, kun tuuli tuivertaa.
Nyt joulu saa, nyt joulu saa,
siis valkeaksi maa.

Pian hanki meidät peittelee, ja käymme nukkumaan.
Mut konsa kevät koittanee, me helmiks muututaan.
Nyt joulu saa, nyt joulu saa,
siis valkeaksi maa.”

-Martti Hela-



Pikkuisen kuusen oksilla loistaa nyt tällaiset valoisat, pitsiset hiutaleet.
Tai pitsireunaiset lumikukkaset.

Valon sävy olisi saanut olla ehkä lämpimämpi,
mutta näillä joulutavaroista löytyneellä valonauhalla mennään
nyt joulua kohti.

❄️❄️❄️

Valo on taas lisääntynyt kodissamme
ja  joulusisustukseen on saatu yksi uusi lisä.






Olisipa ihana,
jos saisimme vielä ennen joulua lumisadetta.
Pääsisimme katselemaan hiutaleiden leijailua ilmojen teillä.
Siitä tulee aina niin jouluinen mieli.

❄️❄️❄️

Joulualuspäivien iloa! 






 

6 kommenttia:

  1. On kyllä ollut huippu saada nauttia lumesta jo näin varhain. Toivottavasti pienet plussakelit eivät tuo mukanaan mustaa joulua. Kauniit jouluvalot olet tuunannut. Suloisesti pääsee pitsikuvio esille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teki mieleni kirjoittaa postaukseen, että hirvittää aivan nämä nollakelit. Ettei vaan lumet häviä!
      Tuunaaminen on mukavaa. Saa omannäköistä ja nämäkin valot tulivat näin käyttöön tänä jouluna. :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos sinulle! <3 Hiutale on aina ihana askartelunaihe; valkoinen ja keveä.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Tiina! <3 Monenmoista joulukoristetta tulee juhlaa odotellessa tehtyä!

      Poista