28. marraskuuta 2021

Nyt sytytämme kynttilän



Tänä aamuna soi mielessä tuttuakin tutummat jouluvirren sanat
"nyt sytytämme kynttilän, se liekkiin leimahtaa".

Olemme päässeet pitkän, pimeän, sateisen syksyn jälkeen
vuoden juhlaiselle puolelle.
Edessäpäin on valoa, iloa ja toivon tähtiä
ja lämmintä joulumieltä.






Tulevat päivät ovat odottamista, vartoamista,
päivien laskemista.
Adventtikynttilöiden sytyttäminen on yhdenlainen joulun kalenteri
ja joulunaluspäivien rytmittäjä.

Luin jostakin, että vasemmalta oikealle sytytettävillä kynttilöillä on oma merkityksensä.
Ensimmäinen kynttilä on toivon kynttilä,
toinen rauhan,
kolmas rakkauden
ja neljäs kynttilä ilon kynttilä.

Neljä kynttilää,
neljä kaunista asiaa,
neljä sunnuntaita 
-sitten joulu on täällä.




Toivottavasti noiden kynttilöiden sytyttämisien välillä
on monia kiireettömiä kynttilähetkiä,
joululaulujen tuomaa tunnelmaa ja 
mukavia jouluvalmisteluita yhdessä ja itsekseen.

Parasta aikaahan on juurikin juhlien valmistelu ja juhlan aatto;
se, että juhla on vielä edessäpäin.




Mietin tosi pitkään tekisinkö tänä vuonna blogiin joulukalenteria
ja olin jo vahvasti  sitä mieltä, 
että teen useamman päivityksen ja blogin joulu on siinä.

Ihana blogiystäväni Pikku Akka heitti sitten ajatuksen,
josko tekisimme yhdessä tämän vuotinen joulukalenteri
ja innostuin siitä oitis.

Joulukuun ensimmäisen päivän luukku löytyy Pikku Akan blogista
eli hänellä on parittomat päivät ja 
minä päivitän parilliset joulunaluspäivät. 
Jos haluat seurata meidän yhteistä joulukalenteria,
ota seurantaan myös Pikku Akan tilkkuvakka-blogi.

❤️❤️

Tervetuloa yhteiselle matkalle joulun salaisuuteen.
Laulun sanoin
 ’ystävysten ympärille tehdään joulun taika’.


Joulukalenteriterveisin,

Pikku Akka ja Tau(v)onpaikan Kaisu






















 

8 kommenttia:

  1. Tunnelmallista ensimmäistä adventtia!🕯️

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä päivässä on ollut ihanaa joulutunnelmaa. <3 Yöllä oli satanut lunta, joka on kuorruttanut maiseman lumihuntuun.

      Poista
  2. Ihanaa joulun odotusta Sinulle!
    Olen niin innoissani meidän yhteisestä joulukalenteristamme! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa intoa tunnen minäkin täällä! <3
      Ihana joulunodotuksen aika, ihana joulu! <3

      Poista
  3. Hyvää joulun odotuksen aikaa❤
    Onpa kiva idea tuo yhteinen joulukalenteri🎄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria <3
      Oli kyllä huippu, kun Pikku Akka pyysi minua mukaan päivittämään kanssaan joulukalenteria.
      Yhteinen matka jouluun! <3

      Poista
  4. Kiva tämä teidän yhteinen joulukalenteri. Mukavaa yhteistä tekemistä❤️🎄✨

    VastaaPoista