20. maaliskuuta 2021

Diy betoniruukut ja kukkamultien vaihdon aika


Maaliskuu.
Kevät, uuden alku.

Viherkasvien multien vaihtaminen ja käsien upottaminen mehevään multaan
avaavat joka kerta oven kukkien kasvukauteen,
 kasvun vaalimiseen ja seuraamiseen.





Tällä kertaa oikaisin ja vaihdoin kukkiini vain pintamullat noin kymmenen sentin osalta.
Paitsi tuohon nuorimmaiseen viherkasviini,
anopinkieleen, vaihdoin kaikki mullat sekä ruukun, 
jonka valoin viime kesänä.

Samanlaisessa ruukussa on ollut yksi Anopinkieli vuoden päivät 
ja se on näyttänyt tykkäävän sekä ruukusta että takan nurkan lämmöstä.




Betonisia ruukkuja katsellessa herää väistämättä betoninvalukaipuu.
Mieleni tekisi tehdä etenkin näitä rouhean näköisiä kukkaruukkuja sisäkäyttöön.
Tekemällä itse saa sopivan kokoisen ja omannäköisen.

Palmuvehkani ruukku on auttamattoman pieni
ja sen ruukkua varten alankin katselemaan valumuotteja.
Riittävän isoa ja malliltaan kaunista.




Näissä puuhissa nousi mieleeni muistoja lapsuuden kodin kukkamultien vaihtopäivistä.
Äidillä oli ja on edelleenkin paljon viherkasveja.
Me lapset kannoimme kukat keittiöön
ja puhdistimme kukkalautaset.

Äiti irrotti kukat ruukuistaan, jakoi tarvittaessa juuripaakut,
käytti mullat sähköuunissa
ja muistaakseni lisäsi sitten vähän uutta multaa käsitellyn lisäksi.
Saviruukut pestiin ja öljyttiin.

Se oli aina oma kevättalven tunnelmallinen päivä, 
jossa oli kuumennetun mullan tuoksu
ja yhdessä touhuamisen meininki.
Elementtejä, jotka piirtyivät lähtemättömästi lapsen mieleen.






Tämän vuotisen mullanvaihdon aika on ollut myös maaliskuisten synttäreiden aikaa.
Juhla-ajatuksesta toiseen kulkemista
ja juhlijoiden muistamista sekä kohtaamista etänä ja livenä.

Keskiviikkona oli vanhimman lapsenlapsen 14 vuotis synttärit,
torstaina poikamme 30 vuotis synttärit ja siihen samaan päivään syntyi toisen pojan tyttövauva
ja eilen juhlimme pojanpojan yksivuotissynttäreitä.
Ja juhlat jatkuvat ensi viikolla! 

Aurinko kurkistelee ikkunoista,
piirtelee valon ja varjojen rytmiä huoneeseen,
luo lauantaiaamuun kevään tunnelmaa.

Elli Hentilän runon säkeitä mukaillen

Minussakin kohisee kevät.
Aukenevat silmut soittavat huomisen laulua.

Mummuunkin piirretty uusien, pienten varpaiden kuvat
kuin multaan
auringon valaisemaan.




Ihana on siirtyä talvisista ajatuksista kevääseen,
lähestyvään pääsiäiseenkin. 

💚

Kasvu ja elämän ihme ovat aina yhtä suuria aiheita ihmettelyyn ja kiitokseen.










 

8 kommenttia:

  1. Oi, Kaisu♥ Oiken kuuluu tänne meille asti se kova surina mikä sieltä teiltä kantautuu. Oikeaa ihmisOnnea mummulle ja kaikille tyttövauvan onnellisille läheisille. Pikkumiehelle 1-vuotisonnittelut ja vanhimmalle lapsenlapselle onnentöräys.Kyllä sinua nyt on onnestanut oikein urakalla.Ihanaa. KukkaOnnea viherkasveillesi ja vau miten kivat ruukut olet valanut. Kaiholla vielä ajattelee mitä kaikkea tuo lämmin tuo tullessaan. Minullakin on haavena tehdä pihalle ooooikeeen iso ruukku, sellainen talvenkestävä, joka saisi olla paikoillaan kesät talvet.Ihan himo tuli noihin betoniaskarteluihin kun vain ajattelee. Lämpimämpien säiden toivossa , mukavinta viikonlopua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos iloni jakamisesta ja onnitteluista. <3

      Kyllä nyt on aivan huikeat kelit.
      Aurinko paistaa ja lumet sulavat. Joutsenetkin matkasivat meidän yli tuonne meren rantaan päin. Kevät on ihmisen parasta aikaa. Kaikki kaunis on edessäpäin. Ja betonin valut myös. ;)

      Poista
  2. Paljon onnea syntymäpäiväsankareille! Lämpimät onnittelut vastasyntyneelle ja hänen perheelleen. Tervetuloa maailmaan!
    Nuo betoniruukut ovat upeita. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarja <3, kiitos.
      Betoniruukut ovat kyllä kivoja. Pitää kulkea silmät auki, jos sattuisi bongaamaan kivoja valuaihioita.

      Poista
  3. Hienot betoniruukut ja nuo jakkarat on kanssa tosi kivan näköiset missä kukkaset ovat.
    Paljon onnea teille sinne monen ihanan tapahtuma johdosta! <3

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari,´
      noista jakkaroistakin tykkään. Kivoja kukkapöytiä, kun isot kukat vaativat ympärilleen tilaa.
      Kiitos onnitteluista ja ilon jakamisesta kanssani! <3

      Poista
  4. Onpa teillä ollut monenmoista syytä juhlaan. Isossa perheessä saa juhliakin usein. :)
    Sinä siellä niin reippaana olet vaihtanut kukkiin mullat. Minulla ei ole kuin kaksi viherkasvia. Niillein kyllä saisi vaihtaa uudet mulla. Jospa ihan lähiviikkoina saisin sen aikaiseksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että isossa perheessä on juhlaa usein. Mutta, että ihan samalle viikolle ja nyt jo samalle päivälle osuvat, on jo sattumaa. Se on tämä maaliskuu sellainen vauvakuukausi! <3

      Reippaudesta en kyllä tiedä, mutta tulipahan mullat vaihettua. ;)

      Poista