1. huhtikuuta 2020

Lisää diy painotuotteita


Täällä ompeluhommat ovat jatkuneet.
Voisinpa sanoa olevani tällä hetkellä jopa innostunut ompelemisesta
ja näkyvästä työn jäljestä.

Nämä ompeluhetket ovat olleet minulle mieluisia välipaloja;
kivaa ideointia ja toisaalta tervetullutta "pään tuuletusta".

Se ilo, mitä olen saanut näistä puuhasteluista,
on ollut näiden päivien arjen iloa.

Iloa, joka on kannatellut näinä päivinä ja 
auttanut katsomaan näiden päivien yli tuleviin päiviin.
aikaan, kun päiväkodit avautuvat ja kaikki on kuin ennen (?).

Täytyy todeta,
että olen "harjoittelija" näissä ompeluhommissa,
mutta kokeilevaa työotetta ei ole nyt puuttunut.

Laitan tänne blogiin vinkiksi nämä viimeksi tekemäni painotuotteet,
sillä en löytänyt itse kovin monia diy juttuja tästä aihepiiristä.
Josko näistä on ajan saatossa jollekin ompelijalle vinkin poikasta! ;)


Mäyräkoiran kaavan löysin Pinterestistä,
mutta en löytänyt sitä linkkiä enää.

Muokkasin kaavaa hiukan ja 
täytin koiran painorakeilla, joita tilasin täältä.


Olkapäälle laitettavasta painotuotteesta on apua keskittymiseen ja pöytätyöskentelyyn.
Piirsin tämän kaavan autossa olleesta niskatyynystä.

Käärmettä on nyt joka muodossa,
mutta se on aika hyvä aihe.
Lapsihan voi olla leikisti käärmeenkesyttäjä 
tai se voi olla hänen lemmikkinsä.
Mielikuva itsessään antaa ideaa painotuotteen käyttöön.

Harmaan fleecekankaisen käärmeen sisässä on myös em. pesunkestäviä painorakeita.

~~~~

Pehmoleluista saa tehtyä myös helposti painoleluja.
Olen ottanut kulahtaneita täytteitä pois ja täyttänyt niitä painorakeilla tai hiekkapusseilla.

Moni lelu on saanut uuden tehtävän ja kierrätysajatuskin toteutuu.
Tämän malliset pehmot ovat oivallisia sylipainoiksi, jos et raski tilata valmista. 


Eilen illalla ompelin tämän Kisun,
jossa on riisitäyte.
Tämän voi lämmäyttää mikrossa ja  antaa kissan hoitaa niskanseutua,
mutta tämä toimii myös painotuotteena.

Ajattelin ensin leikata korvia varten saumakohdan, 
mutta tämä Marimekon -kangastilkku oli niin pieni,
ja jouduin jättämään ylimääräiset saumavarajutut pois
ja  "istutin korvat" tuohon kankaan päälle.

Saumalla olisi saanut korvat siistimmin tuohon,
mutta nyt mennään luimuavilla korvilla! ;)
Ja tuonne niskan puolelle olisi voinut olla muutama sentti lisää "mahan ympärystä",
mutta laiheliini Kisukin hoitaa tämän tehtävän.




Sitten vielä hiekallisia juttuja.

Tässä raidallisessa sisäosassa on täytteenä  hiekka.
Trikoiseen suojapussiin  jätin pujotusaukon
ja lisäksi kangas joustaa sen verran, että päällisen saa otettua pesuun ja pujotettua takaisin.


Ja sitten vielä tämä vuosien takainen Serlan oravamerkkien -keräystuote,
pieni oravareppu, 
josta tuli sylilelu.
Hiekkapussi oli kätevä sujauttaa tuo hiekkapussi.

~~~~

Tällaisia ompeluksia tällä kertaa
ja tämä ei ollut aprillia!

Huomenna taidan kerätä ompelukoneen ja saumurin kaappiin,
että maltan keskittyä yhteen toiseen käsityöhöni,
joka alkaa olla loppusuoralla.

Kaikkea hyvää päiviinne!
Jään kuulolle, josko teillä on ajatuksia näihin painotuotteisiin nähden! 

Kaisu













4 kommenttia:

  1. Oi, oi ihania. Itselle olen tehnyt tietokoneen hiirelle ranteentueksi vähän vastaavia. Tuosta kissasta tulee iloiseksi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva idea tuo rannetukikin. <3

      Kissasta tuli hauska! Sellainen laihanlainen, mutta likituleva! ;)

      Poista
  2. Sinäpä olet ollut touhukkaana. Kyllä tämä nyt minulla herätti haluan yrittää kokeilla omaa visiota. Pitäisi vain ostaa sisälmyksiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä niin odotan niitä sinun visioita nähdäkseni.
      Arvatenkin jotain oivaltavaa! <3

      Sisälmykset! :) Siinäpä fundeeraamista mitä sinne laittaa...

      Poista