14. tammikuuta 2020

Näppärästi valmistuva lihakeitto


Meillä yritetään laittaa arki-iltaisin päivällinen
ja toiveena olisi, että olisimme silloin kaikki yhtäaikaa ruokapöydän ympärillä.

Ruoan valmistaa se, kuka ehtii.

Viime viikolla kokatessani päätin postata vihdoinkin arkiruoka -teemasta
ja  nappasin kuvan kotoisasta, arkisesta lihakeittokattilasta
iltapäivän epäedullisessa valaistuksessa.
Mutta ruokavinkkaushan  tässä on se pointi,
eikä niinkään täydellinen kuva!


Mieheni hoitaa meillä lihojen ostamisen ja liharuokien laittamisen.

Noin kerran kuussa, yleensä lauantaina,
hän ostaa reilummin naudan- ja sianlihaa.
Hän pienii lihat kuutioiksi ja laittaa ne kypsymään sipulilla, pippurilla ja suolalla maustettuna uunipataan yön ajaksi
n.100 asteen lämpöön. 

Yöllä hitaasti paistuneesta karjalanpaistista tulee näppärästi kastike perunoille tai perunamuusille.
Sunnuntairuokailusta yli jäänyt liha ja liemi laitetaan puolen litran rasioihin ja pakastetaan.

Pakastettu liha on kätevä kotiruokavärkki,
josta keitämme yleensä perinteisen lihakeiton.

Keittoon käytämme pilkottuja perunoita,
keittojuureksia,
pippuria,
laakerilehden
ja tarvittaessa lihaliemikuution sekä kuivattua persiljaa tai yrttiseosta.

~~~~

Pakastetut lihapurkit ovat olleet monta kertaa hyvä ruokajemma ja hätävara,
josta on nopeasti  pyöräytettu lihakeitto.
Ja yleensä se maistuu kaikille.


Äkkiseltään luulisi, että kovempikin työ on tehty tämän "pikaruoan" valmistamisessa.

Suolakurkkuleipä lihakeiton kanssa on kuin piste iin päälle.
Tykkään niin tästä makumaailmasta!

Nämä ovat niitä arjen juhlahetkiä,
kun saa työpäivän jälkeen näppärästi tehtyä ruoan ja
  pääsee istahtamaan hetkeksi perheen kanssa ruokapöytään. 

Kustannuksetkin tässä ruoassa tulee annosta kohti aika edullisiksi
ja onhan tämä ruoka, jolla nälkä lähtee ja pysyy pois vähän aikaa. 

~~~~~

Minkälaisia keittoja sinä keittelet?
Kuuluuko lihakeitto sinun "menuusi"?

11 kommenttia:

  1. Me olemme alkaneet, myös pakastamaan ruokaa. Tehdään juuri esim. lihakeittoa suuri kattilallinen, josta osa pakastetaan heti. Jätetään kattilaan sellaset noin kahden päivän sopat ja loput pakastetaan. Yleensi emme syö kahta päivää peräkkäinen samaa ruokaa. Eli valmistamme kaksi ruokaa, joita syömme vuorotellen....ja lihakeittokin vaan paranee, kun sitä lämmittää..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, että lihakeitto paranee lämmityksessä! :)
      Minä en ole oppinut vielä perunoita pakastamaan. Tuleeko siihen maku-tai rakennemuutoksia pakastuksessa?

      On tosi järkevää tehdä vähän reilummin ruokaa kerralla. Säästyy aikaa ja vaivaa!

      Poista
  2. Meidän lemmppareihin lihakeitto ei kuuluu, mutta lohi, kana, nakki ja jauhelihakeitto kylläkin sekä erilaiset kasviskeitot.

    Mukavaa tiistai-iltaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lihakeitto taitaa olla jo vähän niinkuin vanhan kansan ruokajuttuja! ;)
      Mutta onneksi on monia muita hyviä vaihtoehtoja keittoruokiin. Ja ne on niin käteviä tehdä!
      Lapsiltakin onnistuu keittojen kokkaaminen.

      Poista
  3. Lihakeitto on kyllä niin herkkua! Meillä keitot maistuu, varsinkin joulun mättöherkuttelujen jälkeen:) Pinaattikeitto on minun oma ikisuosikki:) Leppoisaa viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keitot ovat kyllä kevyttä ruokaa! :) Näin joulun jälkeen erityisesti tuntuu hyvälle hämmennellä keittokattilaa. Hernekeitto keitettiin ennen kotonani kinkun jämistä, mutta enää ei ole tilausta sille.

      Pinaattikeitto on kyllä hyvää! Keittona ja kastikkeena esim.perunoille ja paistetulle kalalle!

      Poista
  4. Ihana arkikuva! Meillä ei lihakeittoa syödä juuri koskaan. Jauhelihakeittoa silloin tällöin, pinaattikeittoa ja kasvissosekeittoa usein. Ruokaa ei jää useinkaan yli ison porukan kanssa, ehkä seuraavaksi päiväksi itselle tai miehelle riittää. Keitot on mukavia talviruokia. Vaikkakin tämä talvi nyt edelleen antaa odottaa saapumistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun tykkäsit kuvasta ja mainitsit sen! <3
      Jotenkin aina nolottaa laittaa tuollaisia pikakuvia, joissa kaikki kuvausjutut on vinksallaan, mutta asia ainakin tuli selväksi! Rima oli nyt kyllä matalalla!

      Kasvissosekeitot olisi minusta ihania, mutta miespuoliset eivät ole meillä vielä lämmenneet niille! :) Jospa aika tekee tehtäväänsä!

      Poista
  5. Meillä kyllä keitetään paljon lihakeittoja, niin omista riistalihoista kuin ostoisistakin. Suosikkimme on lihakeitto joulukinkusta. Paistamme niitä useamman joulun alla ja aina pakastamme suurimman osan keittokokoisiksi pakkauksiksi. Niistä saa näppärästi sitten keiton. Pakastan myös puhdasta lihalientä kinkun paiston yhteydessä, niin ei tarvitse käyttää lihaliemikuutioita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna mekin keitimme ekan kinkun jämistä lihakeiton ja se oli kyllä maistuvaista. :)
      Kinkun lihaliemestä teemme kastikkeen jouluksi, joka on meidän väen mielestä joulun ykkösjuttuja kinkun jälkeen. Tuo lihaliemenpakastus idean nappaan tästä talteen tulevaksi jouluksi. Kiitos, kun hoksautit! :)

      Poista
    2. Sem kinkun liemen pitää antaa jäähtyä, jotta se valkoinen rasva nousee pintaan. Sen kuorin pois ja pakastan vain puhdasta lihalientä. :)

      Poista