12. lokakuuta 2019

Tiskirättejä ja syysarpajaiset

Syksyn syventyessä on ihana olla kotosalla ja tehdä käsitöitä.
Tykkään sellaisista pienistä jutuista, 
jotka valmistuvat nopsaan ja joista tulee iloa arkeen.

Viime päivinä olen neuloskellut tiskirättejä
elikä keittiö- tai pöytäluutuja.
Sellaisia pieniä puuvillaisia pyyhkeitä, joilla voi pyyhkiä pöytiä ja pölyjäkin.


Olen hyödyntänyt lankajemmojani,
josta löytyi tuota vihreänsävyistä Bambu -puuvillalankaa 
sekä lahjaksi saamiani Novitan mustia puuvillalankoja.

Minulla on vielä pellavainen puuvillalanka odottamassa.
Siitä tulee varmasti nätti liina: 
ettei vaan ihan pöytäliina. ;)

Tämä on ollut tosi terapeuttista puhdetta,
jossa ei tarvitse paljon ajatella ja tulosta syntyy pikaisesti.

Olen luonut pyöröpuikolle 50-55 silmää 
ja kutonut ihan pelkkää oikeaa, 
tehnyt keskelle sydämiä tai 
shakkiruutukuviota.

Yhden liinan tein pylväitä virkkaamalla,
mutta neulominen tuntui olevan nyt minun juttuni!


Googlasin mielenkiinnosta näistä neulotuista ja virkatuista räteistä
ja löysin muun muassa tämän mielenkiintoisen artikkelin, klik .

Elikä tämä on hyvä idea!
Liinat ovat ekologisia ja esteettisiä
ja tuote on käytännöllinen.

Näistä tulee kivoja muistamisia, pikkujoululahjoja ja mukavia viemisiä kylään mennessä.
Tiskirättejä kun ei varmaan koskaan ole liikaa kenelläkään. 


Neuloessani muistin,
että kun nostaa puikon ensimmäisen silmän niin reunasta tulee sievä silmukkarivi 
eikä sitä tarvitse välttämättä enää viimeistellä virkkaamalla tai muulla tavoin.


Näitä kuvatessani omenapuusta leijaili syksynkeltaisia lehtiä päälleni ja kuvauskivelle.
Oli syksyn kaunis kultainen hetki
ja syntyi lämmin ajatus blogin syysarpajaisista.


Arvon tämän mustan neulomani tiskirätin 

syyslomani sunnuntaina elikä 27.10. 
kaikkien tätä postausta kommentoineiden kesken.

Jätäthän yhteystietosi siltä varalta, että onnenkantamoinen suosii tällä kertaa sinua! <3


Lehti puusta variseepi
päivä yötä pakenee.
Lintu pieni syksyn tieltä
kesämaille rientelee.

Minä, pieni paimentyttö
lentohon en pääsekään.
Tänne, tänne jäädä täytyy
syksyhyn ja ikävään.

Kauniit, vanhat, nostalgiset laulunsanat!
Muuttolintusia on ikävä,
mutta onneksi on nuo talvilinnut.
Laittelin niille tänään ruokaa tuohon omenapuun oksille.

Tässä päivässäkin on ollut paljon pientä iloa!

24 kommenttia:

  1. Nämä ovat kivoja pieniä käsitöitä 😊
    Mukana arvonnassa

    VastaaPoista
  2. Minäkin olen näitä tämmösiä paljon virkkaillut ja neulonut. Ihan kaikki ei ole päässee blogiin astikaan. :) Tuollaisia sydämellisiäkin olen tehnyt. :) Minäpä tuun mukaan sun syysarpajaisiin. Jospa keittiötyöt tuntuisivat mukavammalta voittoluutulla. ;)

    VastaaPoista
  3. Tällaiset luutut ovat ihan parhaita keittiössä ja saa aikaan lämpimiä ajatuksia ❤️ Mukana arpajaisissa☺️

    VastaaPoista
  4. Kauniit kuvat syksysestä luonnosta,räteille aina käyttöä.Arvontaan mukaan.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  5. Mukana kivassa arvonnassa🍂🍁🍂🍁
    kauniimpaakuinkoskaan@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Kauniisti kuvattu ja paketoitu :)

    VastaaPoista
  7. Ihanat nuo laulunsanat...nyt laulu soi päässäni tämän päivän..:)

    Mukana arvonnassa!
    irmastiina@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Kyllä itse tehdyt luutut voittavat kauneudellaan kaupan luutut mennen tullen! Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  9. Ihanat tiskirätit olet neulonut... mulla on käytössä parhaillaan samantyylinen ja parasta on.

    VastaaPoista
  10. Ekologista, kaunista, käytännöllistä ja vielä hyvällä mielellä tehtyjä siis ihan parasta<3

    VastaaPoista
  11. Olen muutama vuosi sitten virkannut bamburättejä ja yksi on tällä hetkellä käytössäkin. Mukana silti arvonnassa.
    Hyvää lokakuun jatkoa!

    VastaaPoista
  12. Kivoja tiskirättejä olet tehnyt.Mukavaa syksyn jatkoa 🍁🍂
    miakinnun75@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Ihan parhaita luutuja:) mukana arvonnassa. mirvam81@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Mukana.
    hennuli85@hotmail.com

    VastaaPoista
  15. Tuo laulu on vanha kansanlaulu, jota mummoni lauloi ja se jäi lähtemättömästi mieleeni. Kokeilenpa onneani arvonnassa. Nämä tiskirätit ovat varmaan kestäviä käytössä. nina40fi@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Ihania tiskirättejä. Mieluusti tulisi käyttöön.

    -helkky

    VastaaPoista
  17. Ihana arvonta, mukana ilomielin. Kiitos.

    VastaaPoista
  18. Huomasin nyt vasta tämän, hyvin neulottuja tiskirättejä, ja aina niitä tarvitaan.Mukana myös arvonnassa.

    VastaaPoista
  19. Mullapa olisikin mustaa puuvillalankaa jemmassa juuri luutuja varten.. Mutta koetetaan silti olisiko arpaonni myötä. :)

    VastaaPoista
  20. Sieviä tiskirättejä, mukana arvonnassa.
    tuuliina

    VastaaPoista
  21. Kappas vain, tiskirättikin voi olla kaunis. Olisi kiva kokeilla.
    Mukana arvonnassa.
    T.Leena H.

    VastaaPoista
  22. Mieluusti mukana arvonnassa!
    -LeenaK

    VastaaPoista