4. huhtikuuta 2018

Elämän lahja



Vauvauutiset ovat elämän viestejä.
Iloisia, onnellisia, tervetulleita. <3

Alkusyksystä saimme tietää,
että nuoreen perheeseen odotetaan ensimmäistä pientä
 ja lapsenlapsi syntyisi mahdollisesti meidän hääpäivämme.

Jännityksellä elimme pääsiäisen ajan
ja toista pääsiäissunnuntaita iltaa kohden.
Pienokainen piti meitä jännityksessä lähelle vuorokauden vaihtumista,
jolloin puhelimeen tuli ensimmäinen kuva vauvasta ja onnellinen viesti. <3


Neulomani villainen peitto valmistui juuri ennen pääsiäistä
ja
 isomummun tekemät "junasukat" ja lapaset  ovat täällä myös odottamassa.
Jos junasukkien tarina ei ole sinulle tuttu, voit käydä lukaisemassa sen täältä, klik

Pientä on odotettu monenlaisin lämpöisin ajatuksin.


Kuvien kautta olemme tutustuneet häneen.
Niin hellyttävän tuttuja piirteitä löytyi vastasyntyneen kasvoilta.
Tuskin maltan odottaa hetkeä,
että pääsemme onnittelemaan heitä ja
nuuskimaan ihmeellistä vauvantuoksua.


Edesmenneen isomummun hiutuneesta pöytäliinasta
olen tehnyt tauluja mieheni sisaruksille.

Taulun nimi voisi olla  vaikkapa
Sukupolvien sydänten ketju.
Siihen ketjuun ja suvun sydänten sykkeeseen
huhtikuun alun pieni poikakin liittyi.

<3

Pikkuinen, pehmoinen,
sadun lapsi suloinen,
onnen toit sä tullessasi,
ilomielen mukanasi.






12 kommenttia:

  1. Onnea kaikille vauvasta onnellisille ❤

    Meidän tytöille on toinen mummeista teettänyt omista nuoruuden ristipistotöistään taulut ❤❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rita. <3
      Kyllä tästä pienestä on paljon iloa meille kaikille. Onnellisten vanhempien lisäksi mummulle, papalle, tädeille, sedille, isomummulle....

      Poista
  2. Sievän peiton olet pikkuiselle neulonut 😍 Minä voin niin kuvitella kuinka nuo neulelahjat lämmittävät mieliä sekä vauvaa ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villapeite oli kyllä mieluinen! :) Itsetehty on aina yksilöllisempää ja ajatus on ollut sen saajassa vahvasti sitä tehdessä! <3

      Poista
  3. Ihania uutisia. Meidän puhelimiimme oli viime yönä tullut samanlainen viesti, lapsemme saivat uuden serkkutytön. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauvauutiset ovat kyllä aina hellyttäviä ja odotettuja. <3

      Poista
  4. Ihaninta aikaa vietätte siellä. Onnea koko suvulle. Isoäitiys on parasta maailmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä ihanaa aikaa olla mummu ja pappa. Pienet tuovat iloa ja elämää. <3
      Kiitos Kaisa!

      Poista