9. tammikuuta 2018

Hetki pihalla ja kuistilla

Minä tykkään  kiireettömistä kotiinpaluista.
Siitä, kun on aikaa katsoa kuistin ohi lähimetsään,
puiston reunaan
ja puhutelella kotoiset nurkat.

~~~~

Tänään oli juuri sellainen leppoinen talvi-ilma ja olo,
että ennen "taloksi asettumista" piipahdin pihalla kameran kanssa.



Autotallin katolta riippui lumilakanat somasti viikattuina
ja jänön jäljet olivat hangella kuin valkoisen kankaan reikäommel.



Syksyisessä metsässä tekemäni kranssi on kestänyt tuiskut ja tuulet.
 Siinä se tervehtii kotiintulijoita joulurusetissaan
tyttäreni tekemä tulijaiskranssi seuranaan.



Kuistilla on vielä joulu, 
mutta kohta Nuutti vie sen sieltäkin pois!


Välillä on hyvä kulkea hitaasti ja katsella ympärille
niinkin tutussa paikassa kuin oman kuistin tuntumassa. <3


-Kaisu-


12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niinpä. 😉 Puutarha jotenkin mieltyy helposti kesämiljööksi. Talvi tarjoaa oman kauniin vaihtuvan taidenäyttelynsä. 👌

      Poista
  2. Oih, aivan ihana postaus! <3
    Luen ja katselen aina vaan uudestaan ja lumoudun aina vain. Kun sitä muistaisikin rauhoittua katselemaan kotoisia nurkkia kiireettömin silmin, siinäpä haastetta lähitulevaisuuteen itse kullekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos käynnistä pihallani ja kuistillani tämän postauksen kautta. 👋
      Ja kiitos kommentistasi.

      Aina ei vaan näe lähelle.Ja pienikin asia voi olla kaunista, kun sitä tarkastelee, syventyen katselee.
      Toisaalta kauneus on katsojan silmissä, sanotaan.

      Kiireellä tulee mentyä usein mieltä rauhoittavien ja piristävien arkisten asioiden ohi.

      Harjoittelun paikka! 😊

      Poista
  3. Kyllä talvikin on kaunis vuodenaika. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen vuodenaika tarjoaa meille paljon ihania elämyksiä, kauneutta ja ihmettelemistä! <3

      Poista
  4. Avasit Kaisu jälleen minunkin silmiä,kiitos. Kuinka paljon onkaan nähtävää ja koettavaa,jos vaan osaa/hoksaa nähdä. Kotinurkilla,äkkiä niin mitättömän ja tavanomaisen tuntuisissa maisemissa. Löydät Kaisu sopivia ja kuvaavia sanoja näkemäsi kertomiseen..."lumilakanat somasti viikattuina"....

    VastaaPoista
  5. Tuli lapsuus mieleen noista lumikuvista <3

    Blogissani olisi sinulle haaste. Vastaa siihen, jos siltä tuntuu. Minusta tuntui kivalta :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos Pauliina haasteesta. <3 Kävin jo sitä kurkkimassa ja tartun siihen jossakin vaiheessa....Siinä oli ihania elementtejä, jotka suorastaan houkuttelevat minut mukaan.

    Tuntuu kivalta tulla haastetuksi! <3

    VastaaPoista