4. lokakuuta 2017

Korvapuustipäivä




Kaikilla asioilla nykyään onkin oma päivänsä! 
Niin kuin korvapuustilla,
sillä herkullisella, perinteisillä pullallakin.


Tai oikeastaan onhan se ihana, 
että tavalla jos toisella nostetaan vanhoja hyviä juttuja esille
ja saadaan perinteet siirtymään sukupolvilta toisille.


Korvapuusti -sana tuoksuu kanelille 
ja maistuu kardemummalle.
Uunituore puusti ja kylmä maito;
siinä on  lapsuuden maku- ja tuoksumuiston sanapari.
 <3

Minun korvapuustini ovat aina olleet enemmän tai vähemmän vinoja ja vinksahtaneita.
Mieluummin ja suosiolla olenkin leikannut tangosta kierrepullia,
vaikka harvoin tulee enää tehtyä niitäkään!
Tosin perinteiset pullat taitaisivat olla kevyempi vaihtoehto
nykyisten juustokakkujen ja herkkujen rinnalla.


Meillä on tänään ollut korvapuustipäivä.
Kansallinen ja kotoinen!
<3

Onnea on  oma-aloitteinen 16 vuotias leipuritar,
joka pitää perinteitä yllä
ja antaa kotiväelleen ihania makunautintoja keskellä viikkoa.

Hän on perehtynyt kokkivideoiden kautta korvapuustienkin saloihin
ja hyödynsi tänään kaikki sieltä saamansa
vinkit ja ideat täytettä myöten.
Hoksasinpa siinä hänen työskentelyä katsoessani
miksi ne minun puustit vääntyilevät ja kääntyilevät.
Joka päivä voi oppia uutta;
lapsiltakin. :)

Tässä perinteisessä pullantuoksussa mieleeni on noussut
äidin leipomat bostonkakut,
pullapitkot ja
omatekoisella omenahillolla täytetyt omenasarvet
sekä kodinhoitaja Irman tekemät voisilmäpullat,
joissa oli reilusti kanelia ja sokeria pyöreän pullan keskellä. <3

~~~~~~~

Minkälainen pulla on sinun mieleesi?
Minkälaisia pullamuistoja sinulla on?

Pullapäivän terveisin

-Kaisu-

14 kommenttia:

  1. Hyvää korvapuustipäivää! Minä skippasin tänä vuonna, vaikka tämä onkin mulle hyvin rakas päivä ❤

    VastaaPoista
  2. Saisinpa minäkin korvapuustintekokoulutusta. Se olisi tarpeen kun minunkin korvapuustit kääntyilevät ja vääntyilevät. Ovat niin syötävän ihanan näköisiä nuo kuvat. Pitääpä vinkata meidänkin korvapuustintekijälle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Oppia ikä kaikki, ei oppi ojaan kaada", sananlaskuja lainatakseni.<3
      Nämä olivat kyllä kauniita ja makoisia!

      Poista
  3. Nam, herkullisen näköisiä! :)

    VastaaPoista
  4. Nam! Hienoja! Lapset toivat terveisiä koulusta:" äiti, tänään on korvapuustipäivä, teeppä niitä." No olin ostanut pikkupuusteja kerholaisille evääksi, tietämättä, että on sellainen puustien nimikkopäivä.En siis leiponut.Kohta on meilläkin lapset leipojina. T. Pirta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset kyllä ovat useimmiten tilanteen tasalla. <3 Hieno homma, että sinulla oli puustijemma!
      Lapset ovat kyllä innokkaita kokkaajia ja leipojia, kun saavat tilaisuuden kokeilla. Sinullakin herkkuhetkiä edessäpäin! <3

      Poista
  5. Kyllä se on korvapuusti tai voisilmäpulla se paras pulla! :) Viime vuonna hoksasin, että korvapuustipäivä ja poikani syntymäpäivä osuvat samalle päivälle. Ja tänä vuonna korvapuustipäivä onniatui taas yllättämään.. :D Mutta tulipa korvapuustit kuitenkin leivottua..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perinteiset pullat ovat siis sinunkin mieleen.

      Teilläpä onkin hyvä muistivinkki tässä päivässä. <3

      Poista
  6. Minulta meni ihan ohi tuollainen kiva päivä! Onkohan se ollut olemassa jo kauan?

    Lapsuudenkotona pullapäivinä äiti leipoi usein sisaruspullaa tai peltipullaa, jonka päällä oli kanelia ja sokeria sekä pullapohjaan tehtyä mustikkapiirakkaa. Voi että se oli hyvää! Yleensä silloin jokainen lapsi sai myös oman taikinapalasensa, jos vain halusivat. Ja mehän halusimme! 😉

    Omista 'könteistämme' leivoimme rusinapullia, jotka muotoutuivat leipojien käsissä jos jonkin mallisiksi. Se oli mukavaa puuhaa 💛

    Ehkä kaikkein rakkaimmat kotoisat yhdessäolon muistot kietoutuvatkin juuri leivontapäiviin. Saatiin olla äitiä lähellä ja jutustella läpi samalla päivän ilot ja surut. 💗 Kultaisia muistoja!

    Omieni kanssa vain harvoin jaksan leipoa. Eipä pullaa tosin muutenkaan kovin usein tule leivottua, kun on muka niin suuritöistä. Aika korjaa tämänkin puutteen varmasti. Kaksi vanhinta tytärtä ovat jo hyvin innokkaita ruoanlaittajia ja leipojia. Ehkäpä tulevina vuosina meilläkin tuoksuu pulla vähän useammin kuin nyt! 😙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Googlettelin kyllä korvapuusteista, mutta vuotta en varmaksi nyt kirjoita tähän. Ruotsista tämä päivä on rantautunut meille, mikä ei liene yllätys! ;)

      Pulla oli kyllä entisaikojen herkku ja monien koulupäivien välipala. Äidit pullantuoksuisina odottelivat kotona lapsiaan ja hellittelivät heitä. <3

      Pullanleipominen yhdessä lasten kanssa on ollut luontevaa yhdessäoloa, kotitöihin osallistamista, tekemällä oppimista ja yhdenlaista kädentaitojen harjoittelua. Pullataikina maistiaiset kuuluivat meillä myös leipomahetkeen.
      Itsellänikin on paljon kuvia nimenomaan näistä leipomahetkistä lasten kanssa. Niissä on jotenkin niin kiva tunnelma! <3

      Sinullakin tyttäret kokeilevat reseptejä ja herkkujen tuoksu täyttää kodin yhä useammin. Se on mukavaa se!

      Pulla päivässä pitää luut piilossa, lukee kadulla kahvilan kohdalla.<3

      Poista
  7. Oi hjam, miten herkullisen näköisiä puusteja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ne oli kyllä herkkuja. Pitkästä aikaa kotitekoista pullaa, nam! <3

      Poista