2. marraskuuta 2015

Lasiputkitähtiä


Vietimme työtiimini kanssa syksyisen työhyvinvointipäivän meren rannalla olevalla mökillä.
Ensitöiksemme kävimme ihailemassa syysaamun kauneutta rannassa ja voimaantumassa siitä.

Yöllä oli ollut pakkasta. Vesi oli ohuttakin ohuemmassa riitteessä, jossa näkyi pieniä, kauniita jäätähtiä. Aamuauringon säteet lepäilivät vastakkaisen saaren kuusien oksilla. Sateenkaaren päät näkyivät horisontissa ja metsän reunassa.
 Hiljaisuudessa kuulimme pientä jääkiteiden sadetta. 

Kaksi joutsenta ilahdutti meitä rannan tuntumassa koko päivän ajan. Niiden sulat olivat kiiltävän kauniit, helmenvalkoiset auringon säteiden hyväilyssä.
Käsinkosketeltava tunnelma.
Luonnon kauneuden monia ulottuvuuksia yhtäaikaa nähtävissä.

Kameran muistikortti oli jäänyt kotiin ja kännykkä ei latautunut.
Tekniikka oli minua vastaan, mutta tallensin kaikki näkemäni mieleeni!
Ja nämä meidän tekemiset on kuvattu pikaisesti kännykällä!


Olimme varanneet mökin päiväksi käyttöömme ja laittelimme sinne itse tarjoilut.
Maittava aamupala, uuniruoka lounaaksi ja omatekoinen piirakka päiväkahville antoivat päivään ihanan kotoisen tunnelman. Tiimissämme oli taas voimaa ja 'yhteen hiileen' puhaltamaan meininkiä.
Hyvä työyhteisö on kyllä työssäjaksamisen peruspilari! <3

~~~~~~~~~~~~~~~~

Virallisten osuuksien jälkeen kokoonnuimme pöydän ääreen 
askartelemaan lasiputkitähtiä.
Käsillä tekeminen olikin meille uusi juttu näissä tyhy -päivissä. :)

Tarvikkeet hommasimme Raahen Taitopajasta
Kukaan meistä ei ollut näitä tähtiä ennen tehnyt,
 mutta tarvikepussissa oli selkeät ohjeet ja niin kunkin tähdet saivat vähitellen muotonsa. 
Yhdessä tekeminen oli mukavaa!





Tässä valmistuu minun tähteni! Siihen tarvittiin kahdenmittaisia lasiputkia, helmilankaa,
helmiä ja tähän tarkoitukseen oleva pitkä. ohut neula sekä hyvä ohje. :)



Minun paketista tulikin kaksi tähteä. :)
Nämä ovat noin 10 cm halkaisijaltaan.

Oli oikein mukava kokeilla tällaista täysin erilaista tekemistä.
Mieleni tekee kokeilla vielä isomman tähdenkin tekemistä.
Ja siellä Taitopajalla oli himmeleitä. kuusia
ja monenlaisia tähtiä.
Kaikkea ihanaa näperreltävää ja toki valmiita tuotteitakin.



Seuraavana laitankin arvonnan pystyyn asian tiimoilta!
Olkaapa kuulolla! :)

Kaisu





12 kommenttia:

  1. Kivalta kuulostaa tuollainen tyhy-päivä! Ihania tähtiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työhyvinvointipäivässä olemme käyneet vierailuilla ja luontoretkillä. Tämä oli ensimmäinen kädentaitopäivä ja nämä tähdet olivat kyllä kiva juttu. :)

      Poista
  2. Mukava tuollainen töissä voimaantumispäivä. :)
    Kauniita tähtiä! Tuollaiset askartelupaketit on näppäriä, kun niissä on kaikki materiaali valmiina. Ohjeita myöten. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä kiva juttu. Selkokieliset ohjeet ja mukava seura. Hyvin meillä meni ja voimaannuttiin todellakin tästä erilaisesta päivästä. :)

      Poista
  3. Eläydyin täysillä kuvaukseesi mökin aamusta :) Jäätähtien helinä jäi soimaan korvissani ja säteilemään silmissäni ;) Upeita lasiputkitähtiä oottekin saanu tehtyä,kauniita !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se hetki siellä meren rannassa oli aivan mielettömän ihana. Näen sen edelleenkin silmissäni ja kuulen niiden pienien jääkiteiden putoamisen toppatakeilleni. Hyvin hiljaa kuin keijusten leikki! <3

      Poista
  4. Se on kyllä aivan totta, että hyvä työyhteisö auttaa jaksamaan ja viihtymään työssä ja työtuloksetkin paranevat. Hieno päivä teillä ja kauniita kädenjälkiä saitte aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työyhteisön hyvinvointia ja yhteenkuuluvuutta kyllä kannattaa vaalia. Nämä päivät on aina kohokohtia, joita suunnitellaan mielellään ja odotellaan kovasti! :) Tulokset olivat kyllä kauniit ja jäivät muistoksi tästä päivästä!

      Poista
  5. Kirjoitus kuulosti oikein rentouttavalta päivältä työporukan kanssa! Nämä lasiputki tähdet ovatkin uusi tuttavuus minulle, näyttävät oikein kivoilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näiden tähtien lisäksi voisi tehdä myös perinteisiä himmeleitä ja uudenaikaisia himmeleitä myös samasta materiaalista Lähdettiin pienillä askelilla tutustumaan työtapaan ja aikakin oli tosin rajallinen. :)

      Poista
  6. Ihana hetki teillä ollut <3. Niin kauniita tulee noista tähdistä. On niin terapeuttista tehdä jotain käsillä. Käden töille pitää kyllä kiireistä huolimatta löytyä pienikin hetki :-) . Mukavaa isänpäiväviikonloppua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen viime aikoina innostunut näistä kädentöistä aivan erilailla. :) Blogeissakin kun näkee kaikkea ihanaa, mitä ihmiset tahoillaan tekevät. Ja tämä syksy ja asettuminen aloilleen ja joulun lähestyminen tekevät toki oman tehtävänsä. Mukavaa marraskuuta! <3

      Poista