18. marraskuuta 2014

Suklaavanukas

Sunnuntaina mainitsin suklaavanukkaasta. 
Suklaakiisseliksikin sitä voi sanoa.  
Se on huikea makumuisto omasta lapsuuden kodistani.

Itseasiassa kotona tästä käytettiin nimitystä suklaapuuro. Silmieni eteen piirtyy sunnuntairuokailu ja äidin tekemä herkku. Tuttu, turvallinen, toistuva tapa. Pieni asia, mutta niin merkityksellinen. <3 Silloin olivat herkkuhetket  harvinaisia ja siksi niillä on erityinen sija muistojen joukossa. Mieleeni tulee myös mielikuva, että tämä jälkiruoka oli myös isälleni mieluista.


Olen jatkanut tämän perinteen vaalimista omassa perheessäni. Suklaavanukasta voin tehdä arkenakin, kun haluan hemmotella perhettäni -ja itseäni! Eilen -maanantaina- tein jälleen satsin, kun iso purkki maitoa oli menossa yli päiväyksen. Pian annokset katosivat ns.parempiin suihin. <3

Meidän kokoiselle perheelle ohje kuuluu luovasti soveltaen jotensakin näin :

1,5 l maitoa
4 reilua rkl tummaa kaakaota
vanilliinisokeria
sokeria 

-kiehautetaan ja varotaan polttamasta pohjaan tai keittämästä hellalle!

1,5 dl perunajauhoja 
-sekoitetaan kylmään veteen ja vispilöidään maitokaakaoseokseen. 
Kiehautettaan sen verran, että kuplii  läpi. :)

Kaadan heti jälkiruokamaljoihin annokset 
ja laitan leivinpaperin päälle kuortumisen estämiseksi.


Kotosalla muistan jäähtyneen annoksen päälle kaadetun kylmää maitoa. Kermavaahto kyllä antaa viimeisen silauksen tälle herkulle. Kyllä tämä kaupan vanukkaille vertansa vetää - ei ole ainakaan turhia lisäaineita.

 Nam!

Tämmöinen ajatuksenlento
 ja lämpimän lapsuusmuiston jakaminen tänä aamuna. 
Mukavaa tiistaipäivää!

 - Kaisu -







4 kommenttia:

  1. Nyt kun ihan ajan kanssa olen lukenut näitä "postauksiasi", jotka muuten on erityisen tunnerikkaita ja kauniisti sointuvat yhteen, kokonaisuudeksi. Niin...täytyy todeta että täältä on löytynyt paljon tuttuja perinteitä, joita Hene on tuonut mukanaan meille. Esimerkiksi tämä suklaavanukas <3 :-) kiitos niistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emmu kun tulit tänne lueskelemaan näitä minun kirjoituksiani. Nämä on näitä elämänmakuisia juttuja meidän perheen arjesta ja juhlasta sekä arkijuhlasta. Näistä hetkistä jokainen on ottanut mukaansa sen mikä on hyvältä tuntunut ja vienyt omassa repussaan sinne omaan kotiinsa oman rakkaan ihmisen kanssa jaettavaksi. Suklaavanukas on se minun perheeltäni periytynyt herkku ja se on saanut jo jalansijan sukupolvien ketjussa! <3

      Poista
  2. Oli kyllä huippu ohje. Kiitos paljon. Ihana blogi. T. Jällivaaran Anneli

    VastaaPoista
  3. Lapset tykkäsi. Ihana blogi.
    T. Jällivaaran Anneli

    VastaaPoista