Yllätysvieraita

Eilen illalla istuimme mieheni kanssa takkatulen lämmössä ja kynttilät  toivat osaltaan syksyistä ihanaa tunnelmaa. Lapset kirmasivat ulkona kavereittensa kanssa ja oli oikeinkin auvoinen hetki iloiseen yllätykseen. Ystäväperhe oli ajelulla ja kysyivät "lupaa" tulla vierailulle. 

Kotonani sanottiin usein sananlaskun sanat "vieraat kulkee ajallaan ja talo elää tavallavan". Niin minäkin ajattelin ja mielelläni toivotin heidät tervetulleeksi. Juurikin tätä puhelua olimme varmaan kaivanneetkin. "Kesällä jokainen kulkee omia teitään" -aika on ohi. Oli ihana saada vieraita!

Siinä ilta meni mukavasti menneisiin palaten ja tämän hetkistä tutkaillen. Kahvikupposelle vieraat toivat makeaa purtavaa ja ainahan leipää kaapin kätköistä löytyy. Onneksemme kymmenvuotias poikamme oli leipassut juuri torstaina suklaapiirakan, jota oli ilo pöytään kattaa ja sivussa vielä jakaa lapselle positiivista palautetta omatoimisuudesta .

Kyläileminen on katoavaa luonnonvaraa. Ihmiset ovat tulleet aroiksi menemään toisten kotiin ilman kutsua ja sopimista. Ajatus jää usein siihen "pitäisi joskus tulla käymään" -asteelle. Se on harmi. Tässä ajassa on niin paljon yksinäisiä ihmisiä, yksinäisiä perheitä. Suvut ovat irtaalla toisistaan ja tukiverkosto voi olla harva.

Tällaiset arjen kohtaamiset olisivat parasta lääkettä yksinäisyyden hoitoon ja lastemme kasvattamiseen vuorovaikutukselliseen elämään.  Meillä jokaisella on ihmisyydestä nouseva tarve tulla kuulluksi ja nähdyksi. On hieno tunne, että he muistivat meidän kodin, meidän perheen ja halusivat tulla tervehtimään meitä. Jospa mahdollisimman pian itsekin muistaisin laittaa oman elämäni keskeltä tämän ilon kiertämään;  kutsuisin vieraita taikka menisimme itse yllättämään jonkun.

Illassa oli läsnä huumoriakin  ja leikinlaskulle oli sijansa.  Jutteluiden lomassa tuli käytyä lasten kanssa koettu arjen ilo ja  kasvukivut sekä vanhemmuuden haasteet ja ilonaiheet.  Keskusteluhan on vuorovaikutusta. Se on aina peilaamista toisten kokemuksiin ja se antaa syvyyttä ja leveyttä omalle näköalapaikalle. Illallakin joku oma haaste kutistui pieneksi pulmaksi ja toisaalta juuri sopivan kokoisiksi kannettavaksi. Eilinen oli kiitollisuuden päivä ja kiitollisuutta voi kokea monista asioita. Koti, perhe, ystävät. Kiittämistä kerrakseen!

Käsi kädessä -hetken matkaa!

Olemme täällä toisiamme varten. Toiset lyhyemmän, toiset pitemmän ajan. Elämä on lopulta ohikiitävien kohtaamisten ja menetettyjen mahdollisuuksien kirjo. "Käy äitisi luona silloin kun äitisi elossa" on tuttu runon säe ja muistutus ajan rajallisuudesta.  Siihen samaan ajatukseen saamme sulkea kaikki läheiset ystävät lähellämme ja vähän kauempanakin.

Mitä sinä tuumit kyläilystä, yllätysvierailusta? kyseleepi Kaisu