Vuoden viimeisenä sunnuntaina piipahdimme pitkästä aikaa mökillä.
Lastenlapset siivosivat leikkitallin ja
kävivät potkuttelemassa mökkinaapureilla,
sillä aikaa kun pappa lämmäytti meille pihasaunan ja paljun.
Minä nautin kaikesta siitä mitä näin ja koin.
Sytyttelin kynttilöitä ulos lyhtyihin ja sisälle
sekä ihastelin talvista mökkimaisemaa ja sen rauhaa.
Olihan se mukava elämys
illan pimennyttyä kylpeä tässä vanhassa pihasaunassa
kymmenvuotiaiden tyttöjen kanssa.
Siellä kynttilänvalossa, tummien seinien ympäröimässä saunassa
kerroin lastenlapsilleni tämän saunan tarinaa.
Sitä, kuinka tämän tilan isäntä oli aikanaan tähän metsän reunaan tullessaan
alkanut ensitöikseen rakentamaan saunaa,
vaikka vaimo olisi pitänyt talon rakentamista tärkeämpänä.
Tytöillä riitti kyselemistä ja ihmettelemistä siinä löylytellessämme;
ihanko omalla luvalla ne tähän vaan alkoivat rakennella,
miten se mies jaksoi näitä hirsiä tehdä,
miksi täällä ei ole valoja,
miten tämä sauna kestänyt näin pitkään,
miten täällä on niin ihanat löylyt...
Siinäpä sitä on itsellekin ihmettelemistä kerrakseen.
Ja toisaalta on hienoa jakaa tätä kertomusta edelleen.
Jos saunan seinähirret taitaisivat kertoa,
niillä olisi monenmoisia tarinoita saunojista ja heidän jutteluistaan
yli seitsemänkymmenen vuoden ajalta.
Kirmasimme hangessa avojaloin ja pulahdimme paljuun.
Etsimme taivaankannelta sen kirkkainta tähteä
ja kuuntelimme illan pimeyttä.
Kuvittelimme eläinten katselevan metsänreunassa mökin suuntaan
ja ihmettelevän ihmisten erikoista tapaa istua vesiastiassa pakkasessa. ;)
Välillä kävimme tuvassa keittelemässä kaakaot ja kahvit
sekä herkuttelemassa retkieväillä.
Pitsiverhojen välistä ikkunasta pilkotti iltapäivän sininen hetki
ja kynttilöiden valo toi suloista hämyisää tunnelmaa tupaan.
Mökilläkin oli joulu!
Rauhallinen, yksinkertainen juhlantuntu.
Jaettu ilo voi olla kaksinkertainen.
Tai joskus jopa moninkertainen.
<3
Tämän mökkireissun jälkeen koin vielä
uskomatonta sydänten ja sukupolvien välistä iloa.
Sain nimittäin tämän mökin entisten omistajien lapsenlapsilta
viestiä tuolta Pohjanlahden takaa sen jälkeen, kun
Instagram välitti nämä tuokiokuvat heidän ilokseen.
Siellä he kaihoten ja lämmöllä muistavat
saunaa ja potkuria,
tuota mummulatunnelmaa,
isovanhempiensa työtä.
kaikkea tätä, jota me saamme nyt vaalia.
Sosiaalisesta mediasta voi olla paljon iloa!
Tauvonpaikan alkuperäiset lapsenlapset ovat löytäneet minut somen kautta
ja minä hoksannut heidät.
Me sinänsä toisillemme vieraat ihmiset
olemme tämän mökin pihapiirin kautta toisillemme tutut
ja saamme aivan kuin elää yhdessä tätä paikkaaa näin kuvien ja tämän blogin kautta.
Olen siitäkin iloinen, että olen saanut heiltä kuvamuistoja
meitä edeltäneiltä ajoilta
ja ehkäpä saan vielä kopion mm. tilasta otetusta vanhasta ilmakuvasta.
Se minkälaista täällä oli ja mitä täällä tapahtui ennen meitä
on toki kiinnostavaa tietää!
Vanhat kuvat ja tytärten muistot tuovat oman arvokkaan lisänsä
meille tämän meille rakkaan paikan historiasta.
Pakkanen paukkuu nyt nurkissa,
mutta tänään auringon valo tervehti jo niin piristävästi, että
mökkikautta kohti mennään kovaa vauhtia.
Mökkitunnelmissa,
Kaisu
