Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuusenkäpykranssi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuusenkäpykranssi. Näytä kaikki tekstit

3. marraskuuta 2026

Kuusenkäpykukkia

 Vapaapäivät ovat hurahtaneet taas niin nopsaan 
näissä kotoisissa puuhasteluissa. 

Olemme järjestelleet huoneita uuteen malliin 
ja samalla on tullut tehtyä myös tavaroiden inventaariota. 
Sanoisin parin päivän jälkeen, 
että yllättävän töisevää hommaa. 
Mukana kun on tunnetta ja järkeä,
fyysistä huonekalujen siirtelyä,
tavaroiden järjestelyä ja 
esineiden puntarointia poisko vai vieläkö säästän -tyyliin. 

Mutta lopussa kiitos seisoon.
Niin tänäkin iltana
 ja urakan päätteeksi ripustin seinälle uusimman kranssini. 












Somessa näkemäni idean innoittamana keräsin mökiltä kuusen käpyjä. 
En löytänyt sitä ohjevideota enää, 
mutta kokeilun kautta tein varmaan melkolailla samanlaisen. 

Kantapään kautta mentiin. 
Ei olisi kannattanut ottaa käpyjä liian aikaisin sisälle,  
sillä kuivien käpyjen katkaiseminen kiertämällä oli vaikeaa. 

Onneksi minulla oli vielä yksi satsi ulkona 
ja pääsin kokeilemaan niistä. 
Oma hommansa oli kyllä kiertää käpy poikki noin kolmen neljän sentin pituiseksi, 
mutta siihenkin löytyi taktiikka.
Ohuet työhanskat oli tarpeen. 

Liimasin kävyt kuumaliimapistoolilla noin sentin parin välein stryroxkranssipohjaan, 
jonka otin suihkauttanut ruskealla spraylla. 
Ajattelin että pohja olisi näkynyt enemmänkin,
mutta kävyt kuivuivat vieriviereen toisensa lomiin ja avautuivat kauniisti.




 Ihanat kuusenkäpykukkaset. 
Ihastuin näihin.






Somen kranssissa kävyt olivat harvemmassa ja käpyjen väleihin oli pistetty jäkälää. 
Kivannäköinen oli sekin!  
 
🤎

Vielä ehtii kerätä käpyjä,
jos innostuit tästä ideasta. 
Minä taisin tehdä eka kerran kuusenkäpykranssin 
ja tämä oli minusta mukan näköinen. 
Vaikka ovat männynkäpykranssitkin kauniita. 

🤎

Mukavaa marraskuuta! 
Pikkuhiljaa siirryn täälläkin jouluisten asioiden äärelle!