Sotaorpojen ilta

Syyskuun 19.päivän iltana oli  Haapaveden seurakuntakodilla mieleenpainuva iltahetki. 

Joukko Jokilatvan opiston  ilmaisutaitopiiriläisiä , kaksi Jokilaaksojen Sotaorpojen jäsentä  sekä kaksi musiikin harrastajaa Haapajärven Viihdepelimanneista esittivät Eija-Liisa Pokin kirjoittaman ja ohjaaman "Kallis oli vapautemme hinta" ohjelman, joka käsitteli Suomen itsenäisyyttä sotaorvon silmin. Ohjelma koostui sotaorpojen tarinoista, lauluista ja runoista.

Tämä ohjelmakokonaisuus kuuluu Suomi 100 hankkeeseen ja sen taustalla on neljä kansalaisopistoa ja Nivalan sotaveteraanit eli  tältäkin osin juhlavuoden  "yhdessä"- teemaan hyvin liittyvä tilaisuus,
jolle Haapaveden seurakunta tarjosi tilan.

Tilaisuus oli koskettava aikamatka sotavuosiin, sodanjälkeisiin elämäntilanteisiin ja tunteisiin 

sekä  sotaorpojen omien kokemusten työstämiseen. 

Esitettyjen runojen ja laulujen sanat viestivät vahvasti niitä tuntoja, 

joita sotaan lähtö ja  matka kohti tuntematonta  herätti niin kotiin jäävissä kuin matkaan lähtijässä. Kotirintamalla oli  epätietoisuutta ja ikävää, 

siellä oli  odottava mieltä  niin lomalaisen kuin  postinkin toivossa.  

Rintamalla tulleissa kirjeissä siellä jossakin olevan ajatukset olivat  rakkaiden luona 

ja kirjeeseen riimustellut  sanat viestittivät uskoa ja toivoa 

sodan loppumisesta, paluusta kotiin, yhteisestä elämästä, rakkaudesta. 

Elämän usko horjui kun koteihin saapui suruviestejä rintamalta.  

Isät ja pojat saivat hautakummuilleen valkoisia ristejä 

ja lesket mustia  ristiä;

ristejä, jotka olivat raskaita ansiomerkkejä rinnalla kannettaviksi.

Sirkka Junttilan runo " Ei tullut minun isäni" kosketti minua erityisesti.  

Runon sanat kertoivat lapsesta, joka odotti päivin, rukoili illoin  ja näki unta  isän tulemisesta. 

Hän oli kuullut sodan jo loppuneen ja odotti edelleen. 

Kunnes posti toi viestin siitä, että isä oli kaatunut. 

Tämä runo tuli itseäni lähelle. 

Ei tullut minun äitinikään isä, ei minun pappani! 

Sotaorpojen tarinoissa ja kokemuksissa oli vahvana se viesti, 

että aikanaan ei ollut aikaa suruun eikä suremiseen äideillä, leskillä, lapsilla, ei kellään.  Velvollisuuden tunne oli vahva; elämän piti jatkua kotirintamalla. 

Kodin ja yhteiskunnan tehtävien hoitaminen sekä elämän eteenpäin vieminen 

kasaantuivat leskien harteille. 

Työ vaati niin fyysisiä kuin henkisiä voimavaroja 

ja tunteet tukahtuivat päivästä toiseen jatkuvaan puurtamiseen. 

Lapsetkin patosivat tunteitaan, 

kun oli ajateltava ja säästettävä oman surunsa ja ikävänsä kanssa kamppailevaa äitiä.

Koskettava oli lause, että "sotaorvot haluaisivat unohtaa, mutta mielen pohjalla liekit polttavat". 

Vasta  viimeisien vuosien aikana sotaorvot ovat löytäneet tilan ja väylän omien tunteiden ja läpikäymättömien kokemuksien purkamiseen vertaistensa seurassa.

Vertaistuki ja yhteinen jakaminen  on auttanut  sotaorpoja käsittelemään 

niin omia tarinoita kuin  tunteitakin 

ja sillä tavoin moni on eheytynyt sotavuosien aiheuttamista kokemuksista. 

Sotaorpojen järjestäytyminen ja tarinoiden työstäminen ovat osaltaan 

tuoneet historiaa tältä osin näkyväksi ja se on avannut uusia näkymiä historiaan kotirintaman arjesta. Viime vuosien työ on ollut  merkittävä sotaorvoille itselleen, mutta myös meille heidän läheisilleen.

Minä olen saanut kulkea tätä sotaorpojen  matkaa äitini  ja tätieni  rinnalla.  

Olen saanut liittää heidän jakamansa kokemukset ja historian hetket arvokkaaksi osaksi 

niin oman sukuni kuin Suomenkin historiaa. 

Me nuoret siirrymme aikanaan etulinjaan;  

meidän tehtävänä on oppia näistä omakohtaisista elämänkerroista, 

vaalia näitä muistoja ja viedä tätä viestiä vapautemme kalliista hinnasta eteenpäin.

Suomalaisuus on se voimavara, joka kantoi ihmisiä aikanaan. 

Runon sanoin suomalaisuus kasvaa meihin ruohon vihreyden tavoin varpaiden välistä. 

Se on rakkautta tähän isänmaahan, äidinkieleen ja luontoon. 

Ne elementit ovat kiteytyneenä illassa esitettyssä 

Mika Waltarin runossa "Minä rakastan tätä maata".

Ohjelma oli koskettava ja taidokkaasti esitetty. 

Kiitos kaikille illan eteen työtä tehneille 

ja antoisia yhteisiä hetkiä sotaorvoille edelleen 

kokemuksienne työstämiseen sekä yhteiseen jakamiseen. 

Sotaorpojen kokemusten tuominen kansan tietoisuuteen on merkittävä historiaallinen teko.

 Olin iloinen, että tyttäreni kanssa ajelimme tuohon 

ajatuksia avartavaan, herkistävään iltaan pimeänä syysiltana 

ja raotimme yhdessä ovea historiaamme. 

~~~~~~~~~~

Perjantai-illan tervehdys sinulle.

Voi hyvin!

-Kaisu-